Alan Watt    Blurb (i.e. Educational Talk)

 

'Hurrikaanituulet'

 

 

heinäkuun 19. päivä 2006

 

Keskustelu Copyright Alan Watt (Paitsi Musiikki, Kirjoista lainauksia ja Kuuntelijoiden kommentteja)

 

 

WWW.CUTTINGTHROUGHTHEMATRIX.COM

 

 

www.alanwattsentientsentinel.eu

 

 

Hei.  Olen Alan ja on heinäkuun 19. päivä 2006, ja siitä onkin jo muutama päivä, koska täällä tuuli oli miltei hurrikaanimainen keskiviikko-iltapäivänä, ja se kaatoi puita täältä miltei Torontoon asti.  Se kiersi Toronton ja osui eteläisempiin osiin ja tuhansittain ihmisiä menetti sähkön kolmeksi päiväksi, ja joillakin alueilla sitä ei vieläkään ole saatu korjattua.  Minun sähköni saatiin juuri päälle ja olen käyttänyt päivän päästäkseni eroon kaikesta sulaneesta ruoasta jääkaapissa tai pakastimesta, ja ajattelin että on parempi sanoa jokunen sana tilanteesta joka on tapahtumassa Lähi-Idässä.

 

Ne jotka ovat kuunnelleet lähetyksiäni viime vuosina, vuodesta 1998 lähtien, muistavat että sanoin lopulta USAn tehtävän olevan tämän järjestelmän pakottaminen koko maailmalle.  Se on viimeinen tehtävä joka USAlla on tekemättä.  Uskon että se oli USAn tarkoitus alunperinkin, Uusi Maailmanjärjestys, ja sitä se juuri nyt täyttää.

 

Maaliskuussa 2005 presidentti allekirjoitti sopimuksen Kanadan ja Meksikon pääministerien kanssa koko mantereen yhdistämiseksi, ja heillä on vielä viisi kokousta pidettävänä ennen kuin se on saatu integroitua.  Mutta, todellisuudessa se on jo tapahtunut koska 9/11 tapahtumien jälkeen myönnettiin että USAn FBI ja muut tiedustelupalvelut ovat yhdistyneinä Kanadan CSIS'in kanssa, ja epäilemättä myös Meksikon Salaisen Poliisin kanssa, ja verotuskin on yhdenmukaistettu ja niin edelleen.  USAn dollari on pudonnut kun sen ja Kanadan dollarin yhtymistä valmistellaan, ja sekin on mielenkiintoista, koska ennen kuin sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2005, Council on Foreign Relations, CFR, Ulkomaansuhteiden Neuvosto, esitti itsensä Kanadan televisiossa ja sanoi että käytännössä meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin yhdistää koko manner, ja että he olivat ehdottaneet suunnitelman, tarkoittaen että ne oli jo laadittu.  Viikkoa myöhemmin Bush ja muut allekirjoittivat sen, joten nämä tyypit olivat osana byrokratiaa, vaikkakin kyseessä on hallituksen ulkopuolinen organisaatio, NGO, ja kaikissa kirjoissaan he sanovat olevansa ei-poliittinen elin, joka onkin totta.  He eivät pelaa politiikkaa.  He yksinkertaisesti seuraavat agendaa joka laadittiin kauan sitten.

 

CFR, ehkä tämä pitäisi selventää.  The Royal Institute of International Affairs, RIIA, perustettiin Cecil Rhodes Säätiöstä, sen yhdistyessä Lord Milnerin Säätiöön Pyöreistä Pöydistä, ja heillä on valtakirja olemassaololleen brittikruunulta, ja kaikilla Brittiläisen Kansainyhteisön mailla on oma Ulkomaansuhteiden Instituuttinsa.  Kanadalla on Kanadalainen Instituutti, Australialla Australialainen Instituutti.  Intialla on yksi, ja kaikilla mailla jotka eivät kuulu Kansainyhteisöön, kuten USA, sitä kutsutaan CFR'ksi.  Siten he toteuttavat tämän, ja kyseessä on salainen järjestö.  Siihen ei voi liittyä hakien jäsenyyttä.  Pitää todistaa arvonsa, ja sitten, jos todetaan arvokkaaksi, pyydetään liittymään siihen, ja kyseessä on valtava byrokraattinen elitistien elin jotka ovat vannoutuneet pitämään salaisuudet, ja jotka toteuttavat agendaa maailman yhdistämisestä, joka sekin on vain osa koko agendaa.  He haluavat toteuttaa totalitäärisen yhteiskunnan.  Yhteiskunnan jota johtavat huipulla olevat elitistit, tehden työtä sosiaalirakenteiden alalla, heidän allaan ovat tiederyhmät jotka työskentelevät aivoriihissä ja niin edelleen, ja tämä yhteiskunta on sitten uutta aikaa varten, koska he ovat itse sanoneet että vanha järjestelmä on muuttumassa käyttökelvottomaksi, ja siinä he ovatkin aivan oikeassa.

 

Vanhassa järjestelmässä, vaikka se onkin meille tuttu ja haluamme taistella pelastaaksemme sen, se ei ollut meidän alunperinkään.  Samat elitistit jotka antoivat meille CFR'n antoivat meille vanhan järjestelmän; mies ja vaimo, lapset, koti, ei heimoa, tuollaisen, ja hallituksen joka johtaa kaikkia.  Ennen sitä uskonto johti ihmisiä heidän Suurta Työtänsä varten, teollisuuden ajan läpi, teknologisen ajan, ja sitten teknologian jälkeisen ajan.  Tieteen avulla meidän on sopeuduttava uuteen järjestelmään, muka, ja tämä järjestelmä on sellainen jota johdetaan tieteeseen perustuen.  Siitä Earth Charter'issa ja kaikissa muissa eri peruskirjoissa on kyse.  Siitä YKssa on kyse, ja kaikissa moninaisissa lukuisissa byrokratioissa jotka liittyvät kaikkeen mitä meidän on tehtävä jokapäiväisessä elämässämme.  Kaikkia tuloksia ette vielä ole nähneet, mutta tulette kyllä huomaamaan ne.

 

Kaikki paikalliset hallitukset Kanadassa ja Valloissa, ja myöskin maailmassa, toteuttavat samat lait smaan aikaan, jotka kaikki tulevat YKlta.  He pakottavat ihmiset pois maaseudulta sakottaen ihmisiä lakien perusteella jotka ovat olleet kirjoissa jo vuosien ajan, ne ovat tulleet YKlta, ja nämä Kansainväliset Kiinteistösäädökset (International Property Maintanance Codes) tulevat YKlta.  Räystäskourunkin vääntymästä, tai kolhiintumasta, voidaan sakottaa uskomattomia summia rahaa, ja on selvää että tarkoitus on saada ihmiset siirtymään pois maaltaan tulevaisuuden asuinalueille - jossa he eivät saa lisääntyä kenen tahansa kanssa haluavat.  Tällaisen tulevaisuuden he aikovat toteuttaa.

 

Ihmisillä tulee olemaan oma toimensa yhteiskunnassa.  "Koulusta työhön" oli käytössä Neuvostojärjestelmässä, ja sitä toteutetaan nyt täällä.  Ajatuksena on että 20 vuoden päästä, tai 25 vuoden päästä, tarvitaan X määrä insinöörejä, ja niin monta lääkäriä ja niin edelleen, joten he valitsevat ihmiset koulusta ja opettavat heille mitä heidän tulee tietää, eikä heidän tarvitse osata maantietoa tai historiaa tai mitään tuollaista jos heistä tulee putkimiehiä tai sähkömiehiä.  Matematiikkaa ei tarvitse jos ihmisestä pitää tulla tavallinen työläinen.  Kaikkea tuollaista.  Heidän mielestään se on tehokkaampaa, ja tästä on kirjoitettu kauan kauan sitten, kun H. G. Wells kirjoitti kirjansa The Shape of Things to Come (Tulevien Asioiden Laita).  Tarina perustuu aikuistuvaan mieheen ja hänestä on tulossa polkupyöränkorjaaja, toisen polkupyöränkorjaajan vastustaja, ja siinä näytetään miten heidän tulee kilpailla tässä järjestelmässä ja kuinka asiat suistuvat tolaltaan.  On liian monia ihmisiä kilpailemassa toistensa kanssa, vaikka tämä onkin järjestelmä jonka he meille antoivat, se on nyt muodostumassa käyttökelvottomaksi.  Siinä he ovat oikeassa.  On liian monia ihmisiä yrittäen kilpaille samalla alalla, ja vain vahvimmat selviävät.  Häikäilemättömimmät selviävät tässä järjestelmässä, ja sitä kutsutaan menestykseksi, tai sitten voi liittyä Vapaamuurareihin, ja liiketoimet tulevat takuuvarmasti omalle kohdalle.

 

Tämä agenda todella jyrää eteenpäin.  Nyt USA on alkanut äännehdellä Libanoniin menosta.  Olemme katselleet kuinka Israelin suorittavan strategisia ilmaiskujaan huijaustensa varjolla.  He eivät tee terroritekoja ilmavoimillaan, he tekevät strategisia ilmaiskuja, ja pommittavat Beirutin asuintaloja, joka on vain toisinto 1970-luvun tapahtumista, jotka kestivät kuukausien ajan, kunnes koko juttu näytti TVssä normaalilta, eikä kukaan huomannut mitään.  Niin nopeasti me sopeudumme asioihin.  Eri arabi-lahkot sieppaavat ihmisiä kaiken aikaa, ja israelilaiset tekevät samoin kun haluavat vangita ihmisiä.  He vain kutsuvat sitä pidättämiseksi.  He ottavat kadulta ja sitten mennään.  Semantiikan ja kaksinaispuheen avulla he hämmentävät asioita, eikä tässä ollut kyse parista sieppauksesta.

 

Tämä oli suunniteltua koska USA oli menettämässä tukensa Irakin sodassa.  Uuden Amerikkalaisen Vuosisadan suunnitelman agenda, joka julkaistiin muutamia vuosia sitten, ennen 9/11'ä, siinä sanottiin että heidän oli mentävät Iraniin, Syyriaan ja kaikkiin näihin maihin, koska suunnitelmassa oli koko maailman standardisoiminen samanlaiseksi demokratiaksi.

 

Demokratia, keskuspankkeineen ja maksettuine huijareineen jotka teeskentelevät olevansa poliitikkoja hakien omia etujaan, ja keskuspankki on yhteydessä Maailmanpankkiin - ja maailmanpankkiin kuuluu 13 sukua jotka johtavat koko maailmaa taloudellisesti, ja jakavat lukuja keskenään, ja koko juttu on pelkkä taikatemppu , kuten hyvin tiedämme.

 

He rynnivät eteenpäin, ja heillä on 51. osavaltionsa käytössään, eli Israel.  Siksi Israelia kutsutaan termillä the State of Israel (Israelin Osavaltio), eikä kansakunnaksi.  Se on Yhdysvaltojen haara, ja se on ollutkin hyvin käyttökelpoinen tähän asti kun USA ei saa kannatusta kotonaan, Israel tekee ensimmäisen siirron ja sitten tietysti USAn on pakko tukea sitä.

 

Tällä kertaa heillä on YKn suostumus, joka tietysti saa USAn liittymään mukaan täysin voimin.  He ovat halunneet vallan johtaa koko maailman armeijoita jo Kansakuntien Liitosta lähtien, joka oli YKn edeltäjä, ja tämä League of Nations on Feeniks-lintu joka sitten muuntautui YK'ksi.  Sama agenda.  Samat päämäärät.  Maailmanhallitus.  He ovat perustamassa nopean reaktion armeijaa, ei enää 'joukkoa', jotta he voivat lähettää 150.000 miestä viidessä päivässä minne tahansa paikkaan maailmassa.  Ilmeisesti USa ja kaikki muut ovat allekirjoittaneet sopimuksen lähiaikoina, joka on kaksiteräinen miekka, koska kun se on tehty, se tarkoittaa että YK voi tuoda tarpeen vaatiessa 150.000 miehen joukot myös omaan maahan.  Tämän skenaarion toteutumisen näemme luultavasti kun Lähi-Idän kampanja on lähellä loppuaan.

 

He haluavat kaikkien maiden Lähi-Idässä liittyvän tähän, jotta he saavat sen tehtyä niin nopeasti kuin mahdollista, koska maailma ei ole kovin iloinen Israelista, joka perustettiin tarkoituksenmukaisesti tekemään juuri se mitä se tekee, jo kauan sitten, sen perusti paroni Rothschild, joka rahoitti alussa sinne maahanmuuttamista.  Jälkeenpäin tietysti Bolshevikkien vallankumouksen aikaan Israelia alettiin miehittää kun Britannialla oli alueen nk. protektoraatti, ja Britannia valvoi sinne muuttoa ja sen perustamista.  Lordi Curzon oli koko alueen johdossa Englannin Kruunun puolesta, ja hän kirjoitti muistelmansa aiheesta, että suurin osa ihmiistä tuli Venäjältä, ja monet heistä, jos eivät kaikki, olivat oikeasti kommunisteja.  Ja todellisia kommunisteja.

 

Tämä perustettiin Englannin suostumuksella, enkä epäile että juutalaiset saavat syyt niskoilleen tästä ja ihmiset eivät edes epäile että Lontoossa olevilla, Lontoon vanhoilla suvuilla jotka ovat johtaneet maailmaa pitkän aikaa, olisi mitään tekemistä asian kanssa.  Ja silti Britannia johti miehiä Euroopan taistelulinjoista Ensimmäisen Maailmansodan aikaan, ja johti heitä Lähi-Itään sodan loppupuolella ja alkoi taistella Tukkia, Ottoman Valtakuntaa, vastaan, päästäkseen heistä eroon, puhdistaakseen tietä nopealle Britti-miehitykselle, ja silloin, tietysti, maahan alettiin tuoda israelilaisia.

 

Nämä suuret Lontoon suvut, Englannissa, liittyvät vahvasti nykypäivän Israelin luomiseen.

 

Winston Churchill kirjoitti 1920-luvulla, ja hänen pitäisi tietää koska hän kuului tiimiin joka veti rajat hiekkaan, ainakin kartalla, siitä miten eri maat olisivat Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen, ja sama tehtiin taas Toisessa Maailmansodassa.  Arabeilta ei kysytty mitään, ja hän sanoi 20-luvulla että yhtenä päivänä käytäisiin sota Irakia vastaan sen pohjoisen osan aavikon alla lojuvan öljyn vuoksi.  Meidän on tajuttava että nämä pojat eivät näe tulevaisuutta samoin kuin me.  Me katsomme lyhytaikaisia päämääriä ja meidän on vaikea edes aloittaa projektia jonka loppua emme ehkä koskaan näkisi, sen toteutumista.  Emme ole sellaisia, mutta nämä ihmiset kuuluvat diplomaattisiin joukkoihin jossa he työskentelevät vuosisatojen aikatauluilla, ja he laittavat kiven liikkeelle ja tekevät oman osansa, tietäen että sitä tullaan jatkamaan, ja he katsovat sadan vuoden päähän, kahden sadan vuoden päähän, ehkä kolmen, ehkä enemmänkin, ja he tekevät työtä tasaisesti sitä kohti.

 

Ma saamme katsella tätä suurta loppukohtausta kun viimeiset maat, huolimatta siitä mitä mieltä olette niistä tai propagandasta jota meille on niistä syötetty, jotka ovat olleet itsenäisiä kauan aikaa.  Nämä viimeiset maat sopeutetaan tähän standardiin, ne valloitetaan.  UNESCO menee sinne, ottaa ensimmäiset lapset, kouluttaa heidät omissa kouluissaan ensimmäiseksi aivopestyksi sukupolveksi, siihen mitä luulemme demokratiaksi, ja näin meitä kaikkia manipuloidaan kuin hyviä onnellisia pieniä lampaita, ja jotenkin nämä ylivertaiset olennot yläpuolellamme joita emme koskaan edes tapaa tai näe, tai edes tiedä heidän nimiään suurimmaksi osaksi, he vain hoitavat meitä oikein hyvin, paljon kiitoksia, ja meidän pitää vain nauttia, tanssia ja harrastaa paljon seksiä ja ottaa huumeita ja abortteja ja tehdä työtä ja maksaa veroja.  Tuollainen on hyvä kansalainen.  Sitä he haluavat.  Hyvän tuottaja/kuluttajan, YKn omien sanojen mukaan.

 

Me katsomme tätä näytöstä nyt, kuten sanoin, kaikki tai ei mitään.  Ennen kuin kaikki tämä alkoi Irakissa, ja amerikkalaiset ovat unohtaneet että Irakilla ei ollut mitään tekemistä 9/11 kanssa.  Se sanottiin Kanadan lehdissä pari vuotta sitten.  Näytettiin myös joku tutkinto Irakin sodasta ja George Bush sanoi televisiossa CBC'llä, "En koskaan sanonut että Irakilla oli mitään tekemistä 9/11 kanssa."  Hän sanoi, "Mutta olen sitä mieltä että se oli hyvä teko koska pääsimme eroon pahasta miehestä."

 

Tuo oli hänen vastauksensa Irakin miehittämiselle.  Totta kai me tiedämme todellisen syyn.  Todellinen syy ei ole vain öljy ja kaikki muu, josta he kyllä hyötyvät, kaikki nämä isot pelurit, mutta he haluavat standardisoida Lähi-Idän ja tuoda heidät saman järjestelmän alaisiksi.  Ne kehittävät samat luokat, ylemmän keskiluokan, jotka sitten menevät politiikkaan ja heistä tulee byrokraatteja, ja he liittyvät vapaamuurareihin ja ottavat lahjuksensa ja pitävät lampaat tyytyväisinä.  Tämä on todellinen syy Irakiin menolle.  Ja lehdet täällä sanoivat että amerikkalaiset ovat unohtaneet sen USAn lehdistön massiivisen propagandan vuoksi; he ovat unohtaneet että Irakilla ei ollut mitään tekemistä 9/11 kanssa.

 

Nyt tekosyyt mennä kaikkiin muihin maihin ovat käynnissä. Sopimukset Israelin kanssa on tehty.  Amerikka on yhtä maata Israelin kanssa.

 

Kuten sanoin, ei ole mikään sattuma että sen nimi on Israelin osavaltio, ja sen takana ovat suuremmat pelurit kuin enemmistö ymmärtääkään.  Jos he tulevat esiin lähitulevaisuudessa ja näyttävät kasvonsa, en tiedä, mutta tämä on normaali taktiikka kun yritetään saada ihmisryhmää vihatuksi, kantamaan vastuu, ja voimme nähdä sen juuri nyt, koska maailma tulee olemaan hyvin vihainen kun ihmiset sanovat, "miksi me taistelemme ja kuolemme jonkun muun maan puolesta?"  Joku maassa joka ei halua olla mukana 'kansainvälisessä yhteisössä', kuten meille sanotaan.  Sekin on outo termi.  Kansainvälinen yhteisö.  Kuulemme tätä toistettavan kaikissa isojen poikien puheissa.

 

Tony Blair piti puheen vähän aikaan sitten jossa oli sisällytettynä kaikki iskulauseet ja trendisanat joista Lenin puhui.  Lenin sanoi, "voitamme tämän sodan iskulauseilla ja toistolla," ja näin saamme kuulla kansainvälisestä yhteisöstä.  Kuulemme riippuvuudesta ja kaikesta tällaisesta.  Luulemme aina että nämä jutut päättyvät jotenkin rajalle.  Mutta näin ei ole, koska riippuvuus viittaa sinuun kansalaisena, yhtenä henkilönä, sinä tulet olemaan riippuvainen kaikista muista tarpeinesi, ja jonain päivänä, ja tarkoitan tätä, sinua sakotetaan tai sinut ammutaan puutarhan kasvattamisesta, koska on anti-sosiaalista yrittää olla itsenäinen.  Tällaista maailmaa he luovat.  Sama juttu kuin Lasten Oikeuksien kanssa jotka YK läpäisi ja kaikki sanoivat, "hyvä juttu, lapsillahan pitäisi olla oikeuksia ja me olemme hyviä ihmisiä," ja tietysti kohta, kun ne oli määritelty, vanhemmilla ei ollutkaan enää oikeuksia.  Tuo on tyypillistä YKn kaksinaamaista puhetta.

 

Kun kuullaan riippuvuudesta, kyllä, se tulee aina yksilön tasolle asti - riippuvainen kaikista muista; ja olemmehan toki nähneet teollisuuden siirtyvän Kiinaan.  Juuri ennen NAFTAa, GATT-sopimus, sen jälkeen kaikki alkoi mennä nopeammin ja siitä puhuttiin mediassa kaiken aikaa, GATT GATT ja kukaan ei todella tietänyt mistä oli kyse koska media ei kertonut sitä.

 

Heidän tehtävänsä ei ole meidän informoimisemme.  Media on välittäjä, media.  Sitä se tarkoittaa.  He ovat välittäjiä, mutta he työskentelevät isoille pojille.  Heidän työnään on meidän mielemme hallitseminen, meidän ajatustemme hallinta, kulttuurillisten muutosten hallinta puhumalla tietynlaisten ajatusten ja kulttuurien puolesta, sekä viihdyttäminen.  Se median työ on.  Se ei ole koskaan ollut olla rehellinen ja kertoa meille kaikesta minkä tietäminen olisi tarpeellista.  Ne kertovat kaiken mitä meidän niiden mielestä pitäisi tietää, kaiken mikä meidän tulee tietää.

 

GATT-sopimuksen avulla käytännössä kaikki teollisuus meni Kiinaan.  Eikä vain niin, ihmiset eivät tajua että sen vuoksi kaikkien maiden kansalaisten, joista lähetettiin tehtaita ulkomaille, tuli maksaa ensimmäiset viiden vuoden, joskus kymmenen, ajan näiden tehtaiden perustaminen kunnes ne alkoivat tuottaa mitä he itse kutsuvat hyväksi voitoksi.  Tämä taattiin kansalta - ei huono diili, onko?  Missäs meidän osuutemme siitä on?  Tuo oli siis GATT-sopimus.

 

Useimmat ihmiset eivät koskaan ole todella tajuissaan.  Brzezinski sanoi niin, hän sanoi, "kohta yleisö ei pysty ajattelemaan tai järkeilemään itse."  He pystyvät vain toistamaan mitä edellisen illan uutisissa sanottiin, ja voimme nähdä tuon itse tänään.  Useimmat ihmiset ovat jotenkin tokkurassa tai kävelevät unissaan tai ovat hypnoosin alaisena.  He ovat hypnoosissa.  He vain kelluivat läpi koko siirron Kiinaan.  He näkivät kun kamat tulivat kauppoihin, ai, tehty Kiinassa?, ja sekin oli vain epämääräinen juttu eikä herättänyt ihmisten mielenkiintoa, koska heidät on kesytetty.

 

He eivät osaa ajatella itse.  He eivät ymmärrä, eivät osaa ajatellakaan ymmärtävänsä miksi Kiinan pitäisi tuottaa kaikki tavaramme, ja kuitenkin tämä suunniteltiin jo kauan ennen minun syntymääni, että Kiina nostettaisiin nykyiseen asemaansa.  Mitä tapahtuu kun teollisuus lähtee maasta?  Maasta tulee silloin palvelu-talous.  No, mitä sitten tehdään?  Palvelu-talous ei tee muuta kuin jakaa tavaroita ympäriinsä yhdeltä toiselle ja lopulta kuluttajalle.  Se ei tuota mitään.  Se vain meloo.  Ja lopulta se uppoaa.

 

Tässä palvelu-taloudessa sanotaan että kyse on tietokoneista, kaikki voivat tehdä työtä IT-alalla.  Niin sanottiin Britanniassa 70-luvulla.  Kaikki työttömät Britanniassa, heidän oli mentävä tietokone-kursseille työvaihdon kautta, kuten sitä kutsuttiin, koulutettavaksi ja tietysti muutaman vuoden päästä tietokoneita oli päivitetty niin paljon että kaikki nämä ihmiset menettivät työnsä koska tietokone pystyi tekemään tusinan tai ehkä satojenkin ihmisten työn.

 

Kaikkien ei ole tarkoitus mennä yliopistoon.  Sitä varten tehtaat olivat.  On paljon ihmisiä jotka voisivat työskennellä tehtaissa.  He kaikki ovat nyt mennyttä.  Nuo ihmiset jäävät työttömiksi, juovuksiin tai masentuneiksi, tai huumeisiin, koska heillä ei ole tekemistä tulevassa järjestelmässä.  Heistä tulee 'hyödyttömiä syöjiä," kuten Lord Bertrand Russell sanoi 40- ja 50-luvulla.  "Hyödyttömien syöjien ei sallita elävän."  Tästä tulee maailma jota johdetaan täydellisen tehokkaasti.

 

Olemme nähneet kuinka luontoa hallitaan.  Olemme nähneet kuinka eläimille annetaan oikeuksia luonnossa; sekin on pelkkä julkisivu, kun he vievät meidän oikeuksiamme.  Olemme nähneet kuinka YK on nostettu valtaan ja se säätää hirveästi lakeja säädöksiä ja kauppaa ja kaikkea muuta varten kautta planeetan, ja nyt he haluavat alkaa tarkastaa ihmisten koteja kaikkialla ja sakottaa ihmisiä jos heidän räystäsputkensa ei ole aivan tarpeeksi hyvä.  Tai sakokaivo, tai mikä vaan, mikä sitten sattuukin olemaan.  Mikä tahansa syy käy jotta ihminen saadaan pois maailtaan tässä maailmassa jossa ihmisille maksetaan tietyn työn tekemisestä, päällepäsmärit saavat hattunsa tai merkkinsä ja alkavat hulluiksi, ja noin voi käydä kenelle tahansa.

 

Olen nähnyt tämän itse, kun postimies kävi täällä ja mittasi postilaatikon korkeuden ja jätti sinne pieniä viestejä.  Jos se oli tuuman ylempänä tai alempana kun aura oli mennyt ohi tai oli törmännyt siihen hiukan, tai tietä oli levennetty, hän valitti asiasta ja jätti pieniä viestejä.  Jätin itse hänelle viestejä vastaukseksi ja meillä oli tämä jatkuva dialogi asiasta, ja oli mielenkiintoista nähdä kuinka kenestä tahansa voi tulla päällepäsmäri kun he luulevat omaavansa vähänkin valtaa.

 

Sellaista maailmaa kohti olemme menossa.  Paperit, kiitos.  Tunnistekortti, kiitos, ja lopulta aivosiru, jonka useimmat tulevat hyväksymään ja rahaton yhteiskunta, koska ovathan he hyväksyneet kaiken muunkin tähän asti, eikö vain?  Eikä tämä ole heidän järjestelmänsä.  Isot pojat hallitsevat tätä järjestelmää.

 

Nyt olemme vaiheessa jossa kaikki alkavat syyttää toisiaan tapahtumista, ja niin, kuten sanoin, Israel saa suuren osansa vihasta.  Jotkut tietysti syyttävät Vatikaania Israelin takana olemisesta.  Kaikki eri lahkot ja ryhmät ja uskot ja niin edelleen osoittavat sormellaan kaikkia muita, heidän pyöriessään tässä kurimuksessa, ympäri ja ympäri, kuristaen toisiaan heidän upotessaan keskellä olevaan kuiluun.  Niin tulee tapahtumaan.  Kuin viemäriaukko suuressa kurimuksessa, ja näin se juuri on suunniteltukin, koska huipulla olevia elitistejä kutsutaan 'Roduksi'.  Se on vapaamuurariuden korkein muoto johon voi päästää, ja Japanin, Kiinan, Intian, Singaporen ja kaikkien muiden maiden eliitti, ovat osa tätä rotua.

 

Tämän sanoivat oikein hyvin ihmiset kuten H. G. Wells ei-fiktiivisissä kirjoissaan, jossa hän kirjoitti ihmisistä joista Uusi Rotu koostuisi, Uusi Eliitti, ja heidän oli todistettava sukupolvien ajan kestävän menestyksensä, taloudellisen selviytymisensä, hallintansa kautta, että he olivat sopivia hallitsemaan.  Heidät otettaisiin mukaan tähän Rotuun, ja siihen kuuluu kaikkien maiden eliitti, jotka ovat todistaneet monien sukupolvien ajan että nämä suvut ovat hallinneet ja menestyneet kaikkina aikoina, huonoina aikoina muille ihmisille heidän alapuolellaan, he ovat menestyneet hyvän ja pahan läpi, ja he ovat hallinneet, eivätkä ole heikkomielisiä.

 

He teurastaisivat muita kun tarve vaatii.  He eivät tietenkään tee sitä itse.  He saavat muut ihmiset tekemään sen puolestaan, niitä kutsutaan armeijoiksi, mutta he ovat aina olleet vallassa.  Nämä ihmiset otettaisiin mukaan Rotuun.  Wells laati listan niistä joita ei sallittaisi mukaan.  Amerikan Intiaanit ovat yksi niistä.  Sanottiin että he eivät koskaan sopeutuisi valkoisen miehen kauppajärjestelmään, vuonna 85 tai 86 tai jotain.  Se ei ole heidän luontonsa mukaista.  Mustat ihmiset ovat listalla myös, paitsi ne, hän sanoi, jotka "osaavat matkia valkoista."  Ja hän vain siteerasi Milliä, suurta 1800-luvun taloustieteilijää.  Heitä oli kaksi.  Oli isä ja poika jotka molemmat olivat taloustieteilijöitä ja molemmat kirjoittivat samanlaisia listoja siitä kuka selviytyisi ja kenen pitäisi tuhoutua, he sanoivat että maailmaa tullaan johtamaan tehokkaasti.

 

Tästä syystä olemme saaneet kuulla jatkuvaa rummutusta monilta organisaatioilta jotka vaikuttavat erillisiltä mutta eivät todellisuudessa ole sitä.  Ne kaikki liittyvät toisiinsa.  Tämä rummutus väestön harvennuksesta, koska jo 1920-luvulla siitä jo tiedettiin ja kirjoitettiin, he tiesivät että teollisuuden aika tulisi lopulta tiensä päähän.  He tiesivät että tieteistä tulisi parempia koska heillä oli jo itsellään paremmat tieteet mistä me emme tiedä mitään.

 

Valtaa ei koskaan jaeta yleisön kanssa antamalla heille viimeistä tietoa mistään asiasta.  Heille annetaan vanhentunutta teknologiaa ja heidät saadaan uskomaan että se on viimeisintä, olette aallon harjalla, ja näin ihmiset eivät koskaan epäilekään että on olemassa teknologiaa vielä tieteiskirjallisuudestakin parempaa, ja on ollut jo pitkän aikaa.

 

Teollisuuden jälkeisessä maailmassa, teknologian jälkeisessä, aina länsimaita myöten maailma muutetaan tehokkaan hallinnan tasolle.  Yhteen aikaan NAFTAn alla keskusteltiin että Amerikkojen keskellä voisi olla osa joka olisi maailman leipäkori, ja että se olisi sen tehtävä.  Mutta, he muuttivat mieltänsä ja päättivätkin rakentaa sen jonnekin Etelä-Amerikan maihin kuten Chileen, ja Vapaakauppaneuvottelujen jälkeen, ja sitten NAFTAn, verorahojamme on pumpattu Chileen jotta heitä nostetaan maailman yhdeksi suurimmaksi vihannesten ja muiden tuottajaksi koko maailmassa.

 

Olemme nähneet maatilojen rappion.  Pienet maatilat ovat mennyttä.  Ne ovat jo ikivanhoja.  Ne eivät pysty kilpailemaan suurten yritysmaatilojen kanssa ja agri-bisnesten kanssa, kuten niitä kutsutaan, ja sitten on lihanpakkaajat.  Taas, luullaan että ne ovat itsenäisiä.  Sitä ne eivät ole.  Ne ovat kaikki yhtä, ja se on huijaus jolla meitä saadaan luulemaan olevamme vapaita ja että on itsenäisiä yhtiöitä jotka kilpailevat toistensa kanssa, niin kauan kuin luulemme niin, meille ei tule mieleen että ne kaikki ovat yhtä.  Olemme jo totalitäärisen rakenteen alaisuudessa ja lihanpakkaajat sanelevat viljelijöille miten paljon aikovat ostaa nautaa ja millä hinnalla sitä tullaan myymään kun se on tuotettu.

 

Tällaisessa hallitussa järjestelmässä me elämme.  Ei ole mitään vapaata yrittäjyyttä.

 

Jos kansainvälisten yritysten tasolla olisi vapaata kilpailua, yhden toimitusjohtajan ei voitaisi sallia menevän toisen yhtiön palvelukseen ja vievän mukanaan seuraavat 50 tai 100 vuoden sijoitukset, koska ne kaikki ovat hänen päässään.  Sitä ei voitaisi sallia.  Mutta näin käy kaiken aikaa.  Olemme maailman yritysten alaisuudessa ja juuri siitä professori Carroll Quigley puhui 1960-luvulla kirjassaan Tragedia & Toivo, että tätä feodaalijärjestelmää, joka oli perustettu, johtaisivat kansainväliset yhtiöt uusina vasalleinamme.

 

Aivan kuten normanneilla oli feodaalijärjestelmänsä ja he asettivat vasallinsa eri alueille ja kaikki palvelivat heidän alapuolellaan.  Nyt kyseessä ovat yritykset, ja aivan niin, pitää vain katsoa näiden yritysten lobbaus-ryhmiä maailman kaikissa pääkaupungeissa.  Täysipäiväiset lobbarit sanovat poliitikko-kavereilleen mitä haluavat ja mitä lakeja tulee säätää näiden yhtiöiden hyväksi.  Sitten tietysti näemme kuinka poliitikot itse, jotka yleensä ovat olleet näissä monikansallisissa tai kansainvälisissä yhtiöissä, sieltä he menevät politiikkaan, säätävät lait, ja palaavat taas yhtiöihin ja päätyvät 50 tai 100 eri johtokuntaan, jossa heidän ei tarvitse käydä, ja näin hänelle maksetaan eri lakien säätämisestä, ja näin on tehty jo iät ja ajat.

 

Elämme täydellisen korruptoituneessa järjestelmässä.  Ja huipulla olevien näkökulmasta mitään korruptiota ei ole.  Se on heidän järjestelmänsä, joten se ei ole korruptoitunut.

 

On meidän syymme jos uskomme siihen, ymmärrättehän.  Sama kuin rokotusten ottaminen.  Kun otttaa rokotuksen, on termi, onko se jo tehonnut (eng. has it taken, onko se ottanut), ja joskus he testaavat sitä.  Siitä he puhuvat väestön kohdalla, onko indoktrinaatio tehonnut?

 

Valitettavasti, tieteellinen indoktrinaatio josta Bertrand Russell puhui kirjassaan Koulutus ja Hyvä Elämä, 1900-luvun alussa kokeellisten koulujen ja lastentarhansa kanssa, hän sanoi, voimme indoktrinoida lapset kolme tai neljä tuntia päivässä tieteellisin keinoin, niin täydellisesti että vanhemmilla ei ole mitään sanomista asioihin.  Mitä moraalisia arvoja - niitä kutsuttiin saastuneiksi arvoiksi, muuten, koska ne ovat vanhoja - mitä vanhemmat yrittivät opettaa lapsilleen jäisivät huomiotta koska lapset olisivat tieteellisen indoktrinaation alaisena, ja voimme nähdä tämän tänä päivänä.  Vanhemmat ihmettelevät miksi lapset eivät kuuntele heitä, ja näimme tämän myös kommunistien kanssa; ne jotka muistavat jotain voivat muistaa minkälaisia kommunistit olivat.  He sanoivat, ei pidä luottaa kehenkään yli 30-vuotiaaseen.  Sitä lapsille opetettiin.  Nyt tuo ikä laskee kaiken aikaa.  Älkää luottako edes vanhempiinne koska he eivät tiedä mitään.

 

Kun kouluissa muutettiin kertolaskun, lukemisen ja kirjoittamisen tapaa, se oli tahallista.  Näemme sen vaikutukset tänä päivänä.  Lapset eivät osaa tavata.  He eivät osaa kielioppia.  Se muutettiin 70-luvulla tahallisesti jotta vanhemmat eivät voisi auttaa lapsiaan kotiläksyjen kanssa, koska jos he osaisivat auttaa, lapset voisivat alkaa kunnioittaa heitä.  Mutta ei, opettaja, opettaja saisi kunnioituksen osakseen lapselta ja varmistettiin että vanhemmat eivät osaisi auttaa lapsiaan läksyjen kanssa, ja näin jopa jakamisen ja kertolaskun tavat muutettiin.  Tämä oli tarkoituksenmukaista.  Tieteellisesti, kuten Bertrand Russell sanoi.

 

Meidän on ajateltava termejä ja sanoja ja tarkoituksia tässä maailmassa jossa elämme.  Aina kun laki säädetään on ajateltava mitä se todella tarkoittaa, eikä pidä koskaan pitää selvänä että luulee sen tarkoittavan jotakin muuta.  Kuten sanoi, kuten sen lain kanssa, hyvä esimerkki, Lapsen Oikeudet ja YK; kukaan ei ajatellut että se tarkoittaisi että vanhemmilla ei ole oikeuksia.  Olemme shakkilaudalla.  Tämä on suuri shakkilauta.  Olemme shakkilaudalla kaiken aikaa.  Siksi suuret korkeat loosit, kuten Skull & Bones, eikä se oikeastaan ole kovinkaan korkealla.  Jos tekee työtä lainkaan tätä Suurta Työtä, the Great Work, varten, ei kuulu vartija-luokkaan, ei ole pomo.  Mutta, elokuvissakin näytetään tämä Skull & Bones yhdyskunta, näytetään paikka jota kutsutaan Sotahuoneeksi, ja se on kirjoitettuna seinälle, koska he juonittelevat ja sota on aina yleisöä vastaan.

 

Korkeammissa jaloilla tasoilla he kutsuvat ihmisiä erilaisilla nimillä.  Ei vain pesemättömiksi massoiksi.  Se on yksi selvästi hygieenisimmistä termeistä joita he käyttävät joka on tiedetty jo pitkän aikaa.  Meitä kutsutaan eläimiksi ja karjaksi ja sekin on totta, koska he tietävät ettemme ole tiedostavia.  Olemme käyneet tämän järjestelmän läpi joka on suunniteltu pitämään meidät tiedottomina.  Olemme hypnoosissa.  Hypnoosi, me vain leijumme päiviemme läpi ladaten uutisista mediasta, kuunnellen kuka viimeisen seksikissa on, niitä kutsuttiin noin ennen, ja millä näyttelijällä on ollut suhde kenenkin kanssa ja mikä joukkue menee minne ja mitä ja miksi - kaikkea tätä roskaa.  Se on roskaa, ja sen tarkoitus on täyttää meidän päämme samalla kun parempamme hallitsevat meitä, ja meidän ei tarvitse huolia tällaisista asioista.  Hoitajamme, paimenemme, hyvät paimenet tekevät kaiken puolestamme.

 

Mielenkiintoista on että fundamentalisti-kristittyjen vastustus, niiden jotka ilmestyivät kun Schofield julkaisi Raamattunsa kun Rotschildit olivat rahoittaneet sen, ja sekin on tosiasia, ne liittyvät yhteen Ilmestyskirjan kanssa ja kaikkien vanhojen ennustusten joiden tarkoituksena on saada vanhat kristityt ajattelemaan, no kysehän on Jumalan suunnitelmasta, rentoudutaan ja nautitaan menosta, ja aivan niin, tässä sitä ollaan, kaikki hurraavat Israelille kun ne murskaavat asuintaloja toistensa jälkeen, ja me istumme shokissa, tai ehkä ei lainkaan shokissa, vaan hypnotisoituna ahmien televisio-ruokiamme ja piereskellen ja kaikkea tuollaista.  Normaali asiantila johon olemme tottuneet, koska enemmistö ei enää tunnista faktaa fiktiosta.  He eivät osaa erottaa niitä.  Kyse on heille vain elokuvasta.  He eivät tunne empatiaa ketään kohtaan itsensä ulkopuolella, joten he ovat istuvia ankkoja jotka odottavat että heidät johdetaan seuraavaan kauhunäytelmään joka on tulossa, koska kunhan USA on saanut työnsä tehtyä, USA upotetaan tähän järjestelmään jonka luomisessa se on auttanut.  Eikä sen jälkeen ole enää viihdettä eikä leluja, eikä halvan tavaran tulvaa Kiinasta, eikä ihmisiä enää pommiteta luottokorteilla.

 

Aikaiset historioitsijat puhuivat USAsta kun se rakensi itseään.  Se oli ensimmäinen maa jossa yksilöllinen menestys oli mahdollista alemmissa luokissa, ja syy miksi niin tapahtui oli luoton helppo saatavuus ja lakien ja byrokratioiden puute joka olisi estänyt heitä.  Se oli ainoa syy miksi vähän aikaa se tunnettiin menestyvänä maana ja se rakensi itseään rikastuvana maana, ihmisille ei tullut mieleenkään että koko jutun takana olisi ollut agenda.  Ihmisille ei koskaan tule mieleen miksi perustajat kaikissa kirjoissa jonka aiheesta voi lukea, miksi he valitsivat Rooman mallikseen.  Rooma, valtakunnallinen Rooma, siihen oli syynsä.  Siksi Kongressitalon molemmilla sivuilla on ne symbolit, heidän antaessaan puheita.  Ne ovat paikallaan.  Fascii, fasci-nation (kiehtovuus).  Ne olivat Rooman symboli.  Aikainen Katolinen kirkko oli vain vallan siirto toiseen muotoon joka käytti mielenhallintaa.  Katolisella kirkolla henkivartijat kantoivat näitä merkkejä ja paavin ympärillä heitä oli kokonainen ryhmä kantamassa keppejä jotka peittivät kirveen.

 

Yksinäinen tikku voidaan rikkoa, mutta kun ne sidotaan yhteen se on vaikeaa.  Tämä merkki on aina ollut hyvin tärkeä koska se piilottaa eliitin joka pysyy yhdessä, ja jotka ovat niin vahvoja kuin mahdollista, kunhan he pysyvät yhdessä.

 

Kun ajattelee symboliikkaa jota on käytettä kaikissa valtakunnissa, aikainen brittilippu, meille sanotaan että se vain sattumalta on sama kuin lippu jota Temppeliritarit käyttivät (ei heidän ensimmäisensä jossa oli musta risti), ja perinteen mukaisesti ensimmäisten suurten taistelujen jälkeen paavi sanoi, että pitää käyttää punaista ristiä, merkitsemässä menetettyä verta, valkoisella taustalla, ja tuo oli Englannin lippu.  Yhdentymisessä Iso-Britannialle laitettiin Pyhän Andrewin risti joka annettiin Skotlannille - joka tarkoittaa valaistunutta ihmistä, X, numero 10 roomalaisin numeroin, ja he sekoittivat siihen toisin, jotta käytännössä siinä on 8-sakarainen tähti, vaikkakin se on neliön muodossa.  Se on vapaamuurarien symboli vallalle ja rahalle.

 

USAn lipussa on valkoiset tähdet lentokoneen rungossa.  Mielenkiintoista on että kommunisteilla oli punainen 5-sakarainen tähti, joka sekin on antiikkinen, ja näemme tämän sodan, ja Israelille käytettiin samaa joka otti uudelleen käyttöön ikivanhan symbolin Intiasta, ajalta kauan ennen Raamatun kirjoittamista, 6-sakarainen tähti, ylhäällä ja alhaalla, kaksi triangelia.  Sieltä vapaamuurarien kompassi ja neliö todella tulevat, samasta symbolista, ja se on uusi versio jonka luomisessa avusti sionistien joukko, yhdessä Britannian eliitin kanssa.  Se on viimeaikainen versio Israelin symboliksi tai vaakunaksi.  Ihmiset sopeutuvat niin nopeasti lippuihinsa että itkevät kuullessaan kansallislaulujaan ja tappaisivat totuuden kertomisesta.  Kaikki maat ovat miltei samanlaisia.

 

Tässä on kyse heimovaistoista, eivätkä ihmiset edes huomaa niiden muuttumista.  Kandan lipussa on kaksi punaista palkkia pystyssä, valkoinen neliö keskellä jossa on punainen vaahteranlehti.  Se ei ollut tuollainen jokunen aika sitten, se oli vain Union Jack, ja silti suurin osa ihmisistä ei edes tiedä sitä.  Sopeudumme näihin symboleihin heimovaistoinemme, koskaan tietämättä että meidän kanssamme leikitään kaiken aikaa, ja tietämättä mitä ne tarkoittavat.  On tutkittava antiikin symboliikkaa tajutakseen että meidän tuntemiemme uskontojen takana on eri uskonto, ja kaikkien niiden takana joista tiedämme, on yksi pääuskonto, ja se on tuhansia ja taas tuhansia, ehkä miljooniakin vuosi vanha.  Nyt näemme kuinka nk. Davidin tähti pimentää Islamin kuun, uuden kuun, ja näemme myös kuinka Amerikan valkoinen lippu menee sinne.  Ja uskon myös, kuten Toisessa Maailmansodassakin, että Britannian tankeissa tulee olemaan valkoinen tähti, aivan kuten aikaisemminkin.

 

Näitä symboleja käytetään tässä korkeassa uskonnossa.  Kaikkia niitä käytetään siinä.  Noin vuosi sitten löydettiin temppeleitä, ehkä pari vuotta sitten, Pariisista.  Löydettiin maanalainen kammio, kilometreittäin tunneleja Pariisin alla, vanhoja tunneleita, ja sieltä löydettiin jonkun ryhmän symboleja jotka olivat tavanneet siellä ikuisuuksia sitten.  Kaikki nämä symbolit: Davidin tähti, natsien hakaristi, joka myös on taas Intiasta, hakaristi on Intiasta, se on sanskriittinen sana, ja viisi-sakarainen tähti ja kaikki kabbalistiset merkit ja symbolit.

 

Kaikki ne kuluvat korkean tason okkultistiselle ryhmälle jotka pelaavat eri ryhmiä itsenäisesti toisia vastaan, ja media tietysti, välittäjänä, jälleen kerran rummuttaa sodan puolesta, voi veljet, mitä teemme?  Lähi-Idässä tapahtuu niin paljon, meidän on autettava Israelia ja meidän on vietävä YK sinne, sitä he ovat huutaneet jo iäisyyden ajan, mutta aika ei ollut vielä valmis koska nämä pojat toimivat aikataulun varassa.  He eivät koskaan ota ennenaikaista askelta kun voisivat hävitä.  He tekevät kaiken aikataulun mukaisesti.

 

Vuoteen 2010 mennessä me täällä toimimme rajoitta.  Siihen mennessä Afrikkakin on yhdistetty, ja siitä Afrikan Kansallisessa Kokouksessa oli kyse.  Mandelan todellinen tehtävä, sitä varten hän oli, oli luoda kauppayhtymä koko Afrikasta.  Aivan kuten he tekevät Euroopasta sellaista, ja yhtä Amerikoista, ja yhtä Kauko-Idästä, ja Australia on myyty Kauko-Idälle ja Britannia on tiputtanut sen käsistään.

 

Kaikkien maiden tavalliset ihmiset ovat näiden elitistien armoilla, heidän suunnitelmineen, jotka todella uskovat tietävänsä paremmin.  He todella uskovat että omaavat oikeuden sanella meille miten meidän tulisi elää, ja aivan kuten Wells sanoi, "monet taistelevat pysäyttääkseen Uuden Maailmanjärjestyksen."  Ja siitä hän kirjoitti kirjassaan Avoin Salaliitto.

 

Hän sanoi, "he taistelevat koskaan tietämättä että järjestelmä jota yrittävät pelastaa kuuluu samoille ihmisille."  He antoivat meille järjestelmän tämänkin osan.

 

Me palvelemme tarkoitusta näille pojille huipulla.  Se on meidän elämän tarkoituksemme heidän mukaansa.  Tuottaa, kuluttaa, maksaa veroja, lähettää ruumiita sotiin.  Antakaa ruumiita ja väliaikoina meille sanotaan että meitä on liikaa, meitä pitää harventaa, tässä lisää rokotuksia, sairastukaa, tulkaa steriileiksi.  Ja meidän pitää kaikkien muistaa että kun Lähi-Itä on valmis, ja standardisoitu, ja on todellinen Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien kaltainen juttu, sama Yhistyneelle Afrikalle ja Amerikoille ja Euroopalle ja Kauko-Idälle.  Ihmisten enemmistölle ei tämän jälkeen enää tule olemaan käyttöä.

 

Mutta tässä olemme, toimitamme heille joukkoja valtavia määriä joiden avulla tämän agenda saadaan toteutettua päätökseensä.  Suuri valtaryhmä kaikissa roduissa, uskoissa, lahkoissa, ne ovat kaikki yhtä huipulla.  Ne kaikki pelaavat oman osansa saman agendan puolesta.  Ne kaikki saavat rahoituksensa ja määräyksensä samoilta suurilta säätiöiltä.

 

Kirjat joita luette, nämä säätiöt kustantavat ne.  Ne promotoivat suurinta osaa tieteiskirjallisuudesta ladaten ajatuksia päähämme mahdollisuuksista jotta niistä tulisi meille jotenkin tutunoloisia, kuten olisimme luonnollisella tiellä, ja ajatukset myydään aina kiehtovina fiktiossa.  On paljon mielenkiintoisempaa kuin tylsät kuivat kirjat ja puheet, joten pitää antaa vain fiktiivinen versio ja jotkut psykologitkin neuvovat kirjailijoita, sekä sosiologit, ja nämä kirjat alkavat oman elämänsä.  Yleisö nielee ne, siteeraten fiktiota todellisuutena.

 

Ohjelmoituja.  Ihmisiä ohjelmoidaan kaiken aikaa, eivätkä he tiedä sitä.  Kaikkia ryhmiä varten, kuten sionisteja, on korkeampi sionistien ryhmä jolla on täysin erilaiset päämäärät ja uskomukset, aivan täydellisen erilaiset.  Sama juttu nk. natsien kanssa.  Kun lukee joitakin korkeampien sionistien kirjoja, he puhuvat samasta kontrollifriikkien maailmasta kuin korkeat natsit.  Sama juttu, yhteiskunnan hallinta, suunniteltu yhteiskunta, yhteiskunta jolla on toiminto.

 

Nyt on aika ihmisten pitää päänsä tukevasti paikallaan koska meille on annettu sankarimme tietyissä vaihtoehtoisissa medioissa joita seurata jotka saavat pallon liikkeelle jotta tappelut saadaan alkamaan oikeaan aikaan joukossamme, ja olen varma että he ovat valmistelleet tätä jo ikuisuuden ajan.  Olemme nähneetkin sen.  Olemme nähneet kuinka he valmistelevat Amerikassa sisäisiä ongelmia varten.  Sisäistä armeijaa on rakennettu jo vuosien ajan, sitä päivää varten kun yleisö rohkenee tehdä jotakin asian hyväksi, tapahtumien vuoksi.

 

Älkää uskoko retoriikkaa.  Älkää seuratko yksilöitä jotka laitetaan asemaansa ja joille maksetaan hyvin teidän johtamisestanne - viralliseen vastukseen.

 

Olen sanonut vuosien ajan että ihmisten pitäisi vaatia saada tietää kaikkien niiden vannomat valat jotka saavat palkkansa veronmaksajalta, mitä valoja he ovat ottaneet eri järjestöissä.  Niiden pitäisi olla julkisesti kaikkien nähtävillä.  Meidän pitää vain äänestää tässä nk. demokraattisessa järjestelmässä.  Kun äänestää, peli on ohi.  Itse ei enää omaa oikeuksia.  On äänestänyt jonkun puolestaan tietämättä mitään heistä, koska on vain kuullut sen minkä haluaa kuulla.  Olen tämä.  Olen konservatiivi.  Republikaani.  Vasemmistoa.  Oikeistoa.  Olen sitä ja tätä.  Eikä heiltä ole koskaan kysyttä tärkeintä,

 

Mihin järjestöihin kuulutte?  Mitä valoja olette vannoneet?

 

Kaikki valta annetaan ihmisille jotka sitten valitaan virkoihinsa koska he ovat oikeistoa tai vasemmistoa, ja he laativat lakeja meidän yllemme ja me vain ihmettelemme ja kysymme, miksi he noin tekisivät?

 

Koska ette kysyneet mihin he kuuluivat, ettekä vaatineet saada tietää.

 

Ette vaatineet.  Sama juttu joka maassa.  Katsomme tapahtumia ja täälläkin tulee olemaan vaikeuksia sään muuntelun vuoksi jota he tekevät saadakseen tämän kaaoksen alkamaan.  Pallo on heidän puolellaan ja olen sanonut jo vuosia sitten, sanoin että vaikeinta ihmisille tulevina aikoina on pitää kiinni järjestään kun käymme läpi tämän, koska tästä tulee kaaos, joko todellinen, mutta ainakin median lietsoma, kuten lintuinfluenssa ja kaikki muu.

 

Säätä muunnellaan myös paljon.  Kuten sanoin, täällä oli 115km/h tuulta.  Maanantaina taivas musteni.  Tuhansia puita kaatui.  Ilman sähkö on vielä 100.000 ihmistä tällä alueella, ja näin heidän tekevän tätä myrskyä.  He aiheuttivat sen.  Katselin sen luomista taivaalla.

 

Kaikki mitä Ilmestyskirjassa on voidaan luoda tieteen avulla, ja se on tänä päivänä lastenleikkiä.  Ihmisten on pidettävä kiinni päästään meidän käydessämme näiden kriisien läpi.  Ne tulevat pahenemaan, koska isot pojat jäivät kiinni tämän suunnittelusta CFR'n kanssa juuri 9/11 aikaan, jos se olisi paljastettu silloin, he olisivat voineet syyttää väärinkäsityksiä ja byrokraattisia virheitä ja kaikkea muuta normaalia jota meille syötetään, mutta kirves on juuri tippumassa.  Teloittaja on jo nostanut kirveensä ja on valmiina katkaisemaan pään eivätkä he voi enää palata.  He eivät voi lopettaa.  Huipulla olevilla tässä on kyse kaikesta tai tyhjästä.

 

Kun fanaatikot ovat suunnitelleet tätä kaikkea jo niin kauan, ennen kuin nykyiset edes olivat syntyneet, niin mitä tahansa asia vaatii, tarkoitus pyhittää keinot heille, ja se tarkoittaa että kuinka monia tahansa heidän pitää tappaa missä tahansa toteuttaakseen tämän suunnitelmansa ja tuodakseen sen päätökseen, he tekevät sen.  Koska me emme ole heille mitään.

 

Ihmiset haluavat osoitella sormella sitä tai tätä ryhmää ja kaikkia muita ryhmiä, muistakaa että kaikkien ryhmien huipulla, luultavasti myös sen jota itse seuraatte, ne ovat kaikki yhtä.

 

Kaikkien eri uskontojen eliitti ei seuraa sitä uskoa jota luulette heidän seuraavan.

 

Heidän uskontonsa on täysin erilainen, ja näin on aina ollut.

 

Rotutekijää on pelattu tuhansien vuosien ajan ja on outoa että yleisö ei koskaan tunnu voittavan, ja samat suvut voivat hallita kautta historian tuhansien vuosien ajan kaikissa maissa.  Meidän pitäisi pitää mielessä heidän hämmentäessään tätä sotkua yrittäessään saada koko maailma taistelemaan - niiden jotka seuraavat uskontoja pitäisi ajatella asia uudestaan ja murtaa se heimoside jota heidät on koulutettu seuraamaan jotta voisivat nähdä selkeästi mihin heitä johdetaan ja kuka johtaa.

 

No siinä kaikki tältä erää ja tämän DVDn pitäisi ilmestyä noin viikon päästä, näette sitten sivuilta.  Laitan sen sinne.

 

Hei nyt.

 

 

 

(Translation from English to Finnish by: Jouni Alhanen)