Alan Watt    Blurb (i.e. Educational Talk)

 

'Muutosten Normalisointi, Apatian Luonti ja EU'

 

 

12. päivä huhtikuuta 2007

 

Keskustelu Copyright Alan Watt (Paitsi Musiikki, Kirjoista lainauksia ja Kuuntelijoiden kommentteja)

 

 

WWW.CUTTINGTHROUGHTHEMATRIX.COM

 

 

www.alanwattsentientsentinel.eu

 

 

Hei ihmiset.  Olen Alan Watt ja sivuni ovat osoitteessa www.cuttingthroughthematrix.com.  Tänään on 12. päivä huhtikuuta 2007.

 

Täällä on kostea ja sateinen päivä.  Eilisyönä tuli lunta ja se muuttui sateeksi aikaisin aamulla, joten tiet ovat pehmenneet, mutta sellaista talven loppu on, ja talvi antaa meille aina muutamia suihkuja ennen kuin kevät pääsee näyttämölle täällä.

 

Näinä päivinä on kyllä vaikea tietää mikä on normaalia ja mikä ei, koska normaali uusiutuu kaiken aikaa.  Kaikesta tulee uutta, kunhan on tarpeeksi propagandaa, monista eri lähteistä jotka kaikki sanovat samaa, etenkin asiantuntijat.  Meidät voidaan vakuuttaa mistä tahansa kunnes omituisuudet ovatkin normaaleja.

 

Tiedämme että olemme sääsodankäynnin alaisina.  Näin on ollut jo jonkin aikaa päivittäin.  Korkean teknologian tieteiden avulla he suihkuttavat taivaalla ympäri maailmaa päivittäin.  Ja kun tuo liitetään HAARP teknologiaan jota käytetään, aivan niin, tämä on se suuri juttu josta H. G. Wells puhui.  Uhka tuolta jostakin, mutta hän kirjoitti avaruusolioiden maihinnoususta.  Mutta todellisuudessa se liittyy sään käyttöön.

 

On oltava vihollinen jotta ihmiset saadaan yhtymään yhteistä asiaa varten kuten vanha John Dewey asian ilmaisi.  Hän oli ensimmäinen joka siitä puhui.  Hän sanoi, "jos meillä vain olisi uhka jostakin ulkoapäin, ihmiskunta yhdistyisi yhteistä asiaa varten".  Hän todella tarkoitti, että hänen kaltaisensa asiantuntijat, esimerkiksi, voisivat ottaa vallan ja määrätä elämistämme.

 

H. G. Wells vain otti tuosta vaarin ja hänen käskettiin kirjoittaa, kuten suuria kirjailijoita aina.  Puhun tästä jonkin verran, josta yleisö ei tiedä mitään, liittyen siihen miten asiat todella toimivat, sen sijaan miten heidät on opetettu luulemaan asioiden toimivan.  Ei ole vain kyse hyvästä kirjoituksesta, ja sen lähettämisestä kustantajalle.  Yleensä asia on päinvastoin.  He lähestyvät joitakin ihmisiä ja sanovat heille mitä kirjoittaa, koska tieto on osa hallintaa.  Tieto on valtaa.

 

1800- ja aikaisin 1900-luvulla oli Nietzschen seuraajien, ja toisten samantyyppisten kirjailijoiden, liike, joista kaikki liittyivät tähän yli-ihmisyyteen ja korkeaan älyllisyyteen, hyvin kehittyneeseen.  Kehittymisen neologismeja propagandaa varten.  He esittivät "totuuksia ja epätotuuksia", "tietoa ja epätietoa".  Kaikki oli 'epä-'.  Vastakohta oli aina 'epä-' ja tätä käytetään tänäänkin suuressa mittakaavassa.

 

Tieto on valtaa.  Ja he kutsuivat sitä epätiedoksi, tai epätieto olisi heidän terminologiansa mukaisesti mitäänsanomatonta triviaa, tai väärää tietoa.  Ehkäpä väärää tarkoituksenmukaisesti, ja tarkoitus oli muokata mieltämme koska kaikki johtopäätöksemme ovat riippuvaisia datasta jota saamme elämämme aikana, liitettynä omiin kokemuksiimme.  Tulemme vääriin johtopäätökseen jos meille ei syötetä muuta kuin tarkoituksetonta tai väärennettyä tietoa.  Tuota he kai kutsuisivat epädatan kategoriaksi.

 

Kun tajuaa että tieteitä, suuria aivoriihiä tuhansittain, käytetään kautta maailman, ja kaikki ne liittyvät suuriin säätiöihin, kuten niitä kutsutaan, hyvin varakkaisiin säätiöihin joiden jäsenet tietysti ovat myös vapaamuurareita.  He ovat suurimmat yritysjohtajat jotka toimivat näiden suurten aivoriihien toimitusjohtajina ja niin edelleen.  He kaikki liittyvät toisiinsa.  Heidän pitää muokata mieltämme tai koko planeetan kollektiivista mieltä jotta kaikki tulemme samoihin johtopäätöksiin samaan aikaan miltei jokaisesta aiheesta joita meille mediasta annetaan.

 

Tätä tieteellistä taktiikkaa on käytetty johdonmukaisesti ainakin Toisen Maailmansodan lopusta alkaen, meidän tietojemme perusteella.  Saamme vaivalloisen tutkimuksen jälkeen tietoa pienissä paloissa eri kirjoista ennen Toista Maailmansotaa.  Tiedämme että OSS, joka oli CIAn edeltäjä, jonka perustajana oli eräs brittiagentti, antoi uuden kulttuurin Amerikalle, ja he rahoittivat kaikkea mistä saamme ajatuksemme, mistä saamme tietomme, ja me toimimme kuin tietokone konsanaan, meillä on kieli ja logiikka, ja näin saavumme matemaattisessa järjestyksessä vastaukseen johon meidän oli ennakoitu päätyvän.

 

Se ei ole vaikeaa kun omaa median vallassaan.  Vapaata mediaa ei ole olemassa, ainakaan suurta sellaista, eikä paljon vaihtoehtoistakaan.  He ovat turvanneet joka kolkan.  Täydellinen hallinta tarkoittaa täydellistä hallintaa.  Kun he sanoivat perustavansa täydellisen turvatietoverkoston Yhdysvaltoihin ja Kanadaan ja muihin maihin, he tarkoittivat täydellistä tietoa.

 

Me kuulemme asioita.  Emme ajattele niitä, mutta meille sanotaan että totaalinen tarkoittaa totaalista.  Siksi kaikkien puheluita seurataan.  Ja kyllä, tiedän että pienet ihmiset sanovat, "minulla ei ole mitään salattavaa, en välitä mitä he tietävät minusta".  He eivät paheksu yksityisyytensä menettämistä, koska ei ole kyse siitä mitä he väittävät kuulleensa meidän puhuvan.  On kyse siitä että he ylipäänsä kuuntelevat.  Meidän pitäisi paheksua tätä, syvästi.  Kun emme paheksu sitä, olemme onnellisia orjia.

 

Ja kyllä, he ovat tehneet tätä jo pitkän aikaa.  Britannia ja USA sopivat erityiskumppanuudesta jo ennen kuin Pohjois-Atlantin Sopimusorganisaatio perustettiin (North Atlantic Treaty Organization, NATO).  NATO on ATON kirjaimet sekoitettuna, egyptiläinen auringonjumala.  Siksi sitä kutsutaan NATOksi, ja jos katsotte tarkkaan NATOn symbolia, siinä on pieni modernisoitu tyylitelty hakaristi.

 

Maggie Thatcher ja muut pääministerit sanovat aina kieliposkessa "meidän erityissuhteemme", tarkoittaen USAta, ja vice versa.  He viittaavat siihen että on "eritysagenda" joka kaavailtiin jo kauan sitten, jolla maailma tuodaan yhteisen järjestelmän alaisuuteen.  Täydellisen hallinnan yhteinen verkosto, eri vaiheittain, johtaen lopulta suureen loppunumeroon, joka on muutakin kuin pelkkä aivosiru, se on seuraava askel.  Kun siru on istutettu ette enää välitä millaisia ihmisiä teistä tehdään tai mitä ruumiillanne tehdään, kun siitä otetaan DNAta ja kantasoluja ja kaikkea muuta.  Ette ajattele yhtään mitään, joten olette poissa kuvasta ja he voivat tehdä mitä tahtovat.  Tuo on päämäärä, koko alemman väestön joka ei ole saavuttanut menestystä huipulla.  Se todistaa heille heidän evoluutiouskonsa kautta ettette pääse enää pidemmälle.  Olette tulleet geeniperimänne tien päähän.  Tuollaisen maailman he näkevät, kun me viihdytämme itsemme kuoliaiksi ja hämmennämme itsemme kuoliaiksi spekulaatiolle, fantasialla ja eksoterisilla typeryyksillä, joita on aina julkaistu meidän ahmittaviksemme.

 

Kun olin pieni, ihmettelin ihmisten jutustelua kuunnellessani, he tekivät sitä paljon, he puhuivat paljon.  Jotkut keskusteluista olivat merkityksellisiä.  Toiset taas olivat merkityksetöntä jaarittelua, joka on normaalia kun ihmiset ovat stressaantuneita.  Stressi puretaan merkityksettömällä höpötyksellä ja ajattelin että jos kaikki koskaan maailmassa puhutut sanat liitettäisiin yhdeksi nauhaksi, kuinka pitkälle avaruuteen ja takaisin ne ulottuisivat?  Tulos olisi ilmiömäinen ja silti suurin osa siitä olisi täysin merkityksetöntä.  Mutta on normaalia päästää asioista irti höpöttämällä, ja isot pojat tietävät sen, joten he antavat meille aiheita mistä puhua.  He siirtävät huomiomme muuanne monin eri tavoin.

 

Ja nyt maailma on täydessä vauhdissa, luoden kriisiä ilmastonlämpenemisestä, joka on todellinen uhka tuolta jostain, eikö vain.  Sitä he luovat.  Suihkuttavat taivaalla.  Lämmittävät ilmakehää, käyttäen HAARPia siihen, juuri tästä Tesla puhui.  Katsomme kun he tekevät sitä.  Elämme kun he käyttävät tätä teknologiaa.  Näemme sen vaikutukset.  He voivat aiheuttaa mikro-pulsseja taivaalta, joka on uusi ilmiö, uusi normaali.  Mainitsen "uudet normaalit" usein, koska kaikesta on tulossa uusi normaali.  Kuten autismi.  Kaikkien noin 60-luvun jälkeen tulleiden rokotusten myötä autismi on lisääntynyt ilmiömäisesti.  Niin monet ihmiset tulevat autistisiksi rokotusten jälkeen kun niitä annetaan aina vain enemmän nuorille, nuorille lapsillekin, itse asiassa jopa vauvoille, se on lisääntynyt.  Se on uskomatonta, ja se iskee noin pari viikkoa rokotusten jälkeen kahden vuoden iässä.  Uusi normaali.

 

Nyt lääketieteellisessä opetetaan että se on normaalia, ja nuoret kouluista valmistuvat eivät tiedä mikä vanha normaali oli, joten he eivät osaa verrata sitä mihinkään.  Näistä kouluista valmistuttuaan he höpöttävät siitä mikä on normaalia, odottaen että yksi viidestä kärsii jonkinlaisesta autismista, ja ADD (huomiokyvyn häiriö) ja kaikki nämä uudet termit joista nyt puhutaan myös normaaleina.  Kaikki käyttävät niitä.  Eivätkä edes tajua kuinka vähän aikaa sitten ne tulivat muotiin.  Niitä ei ollut ennen ja ne kaikki ovat autismin jotakin muotoa.  Sitä ne kaikki ovat.  Ne ovat aivoihin tähdänneiden sodankäyntitekniikoiden aiheuttamien vahinkojen sivuvaikutuksia.  Uusi normaali.  Meillä on uusi normaali sää, jossa, voi luoja, paniikki, kriisi, ja meidän pitää muuttaa koko elämäntapamme ja toimintatapamme tällä planeetalla selviytyäksemme, meidän pitää mennä pienille asuintoalueille ja asua toistemme päällä, tai jos olet rikas pääset paremmille alueille jotka ovat vartioituja, jotta ihmiset pidetään niistä ulkona ja voit elää ylellisyydessä.  He ovat luoneet luokkajärjestelmän mukaiset asuinalueet.  Mitä uutta tässä maailmassa oikein on?

 

Kaupunkien huonoihin alueisiin viitattiin aina itäisenä puoliskona, koska tuuli puhaltaa sinne kaikki saasteet.  Vanhoina aikoina kun savupiipuista tuli paljon saasteita, talojen hiilenpolttosavupiipuista, ja savu lensi aina itään päin, jossa köyhät ihmiset asuivat.  Siksi köyhät laitettiin aina itäpuolelle.

 

Thomas Malthus, joka kirjoitti esseen väestömäärästä, oli 1700-luvun taloustieteilijä, joka puhui väestön harventamisen puolista inhimillisin keinoin.  Inhimillisin siis hänen standardiensa mukaan, olihan hän hyvä psykopaatti.  Tarpeen ihmiset sijoittamalla köyhälistön kodit suomaille, jossa taudit leviäisivät ja ihmiset kuolisivat.  Ja ihmettelette miksi WFF ja kaikki muut toimivat myös 70-luvulla, rummuttaen suoseutujen lisäämisen puolesta.  Nyt on enemmän hyttysiä, jotka myös ovat muunneltuja.

 

Ontarion Bellwoodissa on laboratorio, joka on toiminut Toisesta Maailmansodasta lähtien, joka valmistaa suuria hyttysiä jotka kantavat suuremman kuorman.  Taudin kantokyky on tärkeää.  Siitä riippuu käynnistyykö se ruumiissa vai ei, annoksen määrä.  He jalostivat näitä suuria hyttysiä laboratoriossa ja veivät niitä New Yorkiin, ja he ovat tehneet sitä jo kauan.  Eräänä päivänä he tulevat käyttämään niitä, jos eivät ole jo tehneet niin, levittämään ruttoa, nälänhätää, sotaa ja kaikkea muuta, ja samaan aikaan sää menee mullin mallin.  Kuten vapaamuurarit sanovat, Ordo Ab Chao, ennen järjestystä pitää saada aikaan kaaos.

 

Nämä eivät ole hyviä uutisia.  Ihmiset on opetettu olemaan itsekeskeisiä, sitä ovat avittaneet ihmiset kuten Lordi Bertrand Russell, Skinner (käyttäytymistieteilijä), ja muut.  He sanoivat tekevänsä ihmisistä itsekeskeisiä, että he välttäisivät epämiellyttäviä asioita ja etsisivät nautintoa, joten he antavat kaikki asiat joista saamme nautintoa.  Imette televisiota kuin se olisi joku herkkupala, kun teihin ladataan ammattilaismaisesti organisoitua dataa komedioista ja elokuvista ja niistä mitä kutsutaan uutisiksi.  Vältät epämiellyttävyyksiä.  Niitä joita mediassa aina välillä näytetään, paketoituna surrealismiin, ne eivät enää ole meille todellisia.  Se on yksi asioista vieraantumisen muoto, todellisuuden ja faktan välimuoto.

 

Ne jotka etsivät mielihyvää, mikä oikeastaan oli koko New Age liikkeen tarkoitus, sitä opetetaan kaikissa ryhmissä.  Ei ole väliä miksi sitä kutsutaan, miksi ryhmäksi tai guruksi, kouluksi tms, heitä kaikkia opetetaan, ihan vain sattumalta tietenkin, että heidän pitää välttää negatiivisia asioita ja negatiivisia ihmisiä.  Se on ensimmäinen askel kohti selviytymiskykyjensä menettämistä, koska ensimmäiseksi ihminen katsoo aina ympärilleen.  Kuin olisi junaradalla ja kuuntelisi korvalapuista musiikkia, eikä koskaan katsoisi taakseen, kunnes juna ajaa päälle.  Sitten huudetaan, "mitä tapahtui?  mistä se tuli?"  Tuota taktiikkaa käytetään.  "En halua tietää.  Mitä televisiosta tulee?"

 

Olemme nähneet kun tätä sotaa on käytä.  Täydellistä sodankäyntiä.  Kohteet eivät edes tiedä että sota oli käynnissä.  Kun asioita toteutettiin vaiheittain, niistä tuli aina 'uusi normaali'.

 

Kun ihmisiä johdetaan suurimpien muutosten läpi pitkään aikaan historiassa, ehkä jopa ikinä, ei haluta älykkäitä ymmärtäviä, ajattelevia ja hyvin koulutettua väestöä.  Vihollisten halutaan olla typerämpiä kuin aikaisempien sukupolvien, vähemmän tietoisia asioista joilla on väliä.  Heille ei opeteta logiikkaa, ajattelua eikä kriittistä ajattelua koulussa.  Yksilöllisyys on tuhottu miltei täysin luokkahuoneessa, koska yleensä yksilö näkee asiat eri perspektiivistä, ei ryhmä.  Nyt ryhmän pitää löytää konsensus luokassa, tai yksilöä syrjitään, kunnes hän luopuu yksilönä olemisesta ja omaksuu itsensä ryhmän osaksi.  "Olemme kaikki yhtä".

 

Psykologinen sodankäynti ei ole uusi asia.  Entisajan papistot jotka tutkivat komeettojen kiertoa käyttivät niitä ihmisiä vastaan kun seuraava oli tulossa, tai kun joku pimennys oli tulossa.  He peloittelivat ihmisiä, "luoja, jos ette rukoile rukoilemistanne" ja totta kai he ottivat vastaan kaikki uhrit joita annettiin, pitääkseen ne jumalaa varten, mikä jumala sitten sattuikin olemaan.  Sitten taivas pimenisi ja ihmiset mankuivat ja putosivat polvilleen.  Papit suorittaisivat jonkun tanssin, heiluttivat hiukan suitsuketta ja kuinka ollakaan, aurinko tuli jälleen näkyviin.  Pimennys oli ohi, mutta tietämätön väestö luuli että papisto oli saanut sen aikaan.  Hyvin yksinkertainen temppu.

 

Tieto on valtaa.  Tieto on valtaa ja ne joilla on valtaa eivät koskaan jaa sitä, joten samankaltaisia temppuja tehdään aina.  Käytämme nyt vain kehittyneempää teknologiaa, esimeriksi sään hallinnan avulla, luodaksemme erikoisefektejä planeetalla.  Se ei ole vaikeaa kun Ilmavoimat ovat niin massiiviset.  He ovat varmasti rakentaneet erityislentokoneita pitkän pitkän aikaa, ja heidän on pitänyt valmistaa näitä aineita joita suihkuttavat niin paljon, vuodesta 1998 lähtien Ontariossa, esimeriksi.  Tiedän että joissakin osissa USAta kauemmin.  Heidän on ollut pakko varastoida tätä ainetta ja tehdä sitä vuosikausien ajan, ja meille tuttujen suurten kemikaaliyhtiöiden on ollut pakko tehdä sitä, heidän aikaisempien perintöjensä kuten Agent Orange jne. vuoksi.

 

Sain sähköpostia Phililta Rochesterista, hän puhui tästä (säästä) ja sanoi olevansa samaa mieltä kanssani.  Hänen mielestään aurinko on myös osaksi syynä tähän lämpenemiseen, ja mainitsi että asiantuntijat jälleen odottavat suuria auringonpurkauksia seuraavien kuukausien aikana.  Emme tiedä onko tuo totta vai ei, koska he voivat sanoa meille mitä haluavat.  Ellei omaa kaukoputkea ja hitsaajan laseja, niitä ei voi nähdä.  Mutta jos omaa lyhytaaltoradion, tietää koska näitä auringonpurkauksia tapahtuu koska silloin on paljon häiriöitä.  Se on hyvä tapa saada tietää ovatko ne totta vai ei.  Olen kuullut ennenkin siitä kun he puhuvat näiden ilmaantumisesta, ja sitten kun kuuntelee lyhytaaltoasemia, ne kuuluvat yhtä hyvin kuin FM, joten silloin tietää että he vain puhuvat.  Hän jatkaa sanoen.

 

Aurinko on muuntuva tähti, ja on totta, niissä tapahtuu joskus enemmän ja joskus vähemmän purkauksia, riippuen omasta tilastaan.  Hän sanoo että toinen asia josta ei enää puhuta näinä päivinä, on että vain 30 vuotta sitten asiantuntijat sanoivat että olimme lähellä syöksyä jääkauden kylmyyteen, ja tuokin on totta.  Itse asiassa, yksi suurimmista moukujista, jotka kirjoitti kirjoja tuosta tulevasta jääkaudesta silloin, tehtailee nyt kirjoja ilmastonlämpenemisestä ja siitä kuinka kaikki kohta paistumme.  En tiedä omistiko hän silloin jonkun turkisyhtiön osakkeita, koska ihmiset kauhistuivat "voi järkytys me jäädymme kuoliaiksi", ja sitten he ostivat kaikenlaista selviytymiskamaa ja anorakkeja selviytyäkseen siitä, eikä sitä sitten tapahtunutkaan.  Nyt, kai ajatuksena on ostaa tuulettimia ja koneita jotka tekevät jääpaloja.

 

Sama jengi huusi ja mankui siitä silloin.  YK myös puhui tästä silloin 30 vuotta sitten.  Samat asiantuntijat sanoivat silloin että jäädymme kuoliaiksi mutta nyt on helpompaa paistaa meidät teknologian avulla.  Paljon helpompaa.

 

He tiesivät jo 50-luvulla että voisivat suihkuttaa jotakin taivaalle.  Vetypommin keksijä oli se joka astui esiin ja ensimmäisenä ehdotti että suihkuttaisivat tiettyjä kemikaaleja joka vähentäisi auringonvalon määrää.  Tätä käytetään sodankäyntitarkoituksessa kokonaisiin maihin ja jopa mantereisiin.  Testattuaan sitä he huomasivat että oli helpompi varastoida lämpöä sen kanssa, koska polymerien - joka kuin muovimaista kelmua - sellaista jota käytetään kotien eristykseen.  Siltä taivas näyttää, näemme noita polymereja joita he suihkuttavat.  Siihen sisältää myös pieniä metallin hiukkasia.  Ne toimivat kuin lukemattomat peilit jotka heijastavat auringonvaloa edestakaisin, joten ne pitävät lämmön täällä, ja ihmiset huomaavat kun he suihkuttavat paljon että ilma lämpenee, ja sitten siitä tietysti syytetään ilmastonlämpenemistä ja saasteita.  Aikamoinen esitys.  Ozin velho, pieni mies verhon takana, tiedemies, tehden alkemiaa taivaalla joka päivä, ja media ei edes mainitse asiasta.

 

Kun he eivät puhu jostakin joka on niin ilmiselvää tiedostavalle olennolle, tietää että heillä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.  Tämän pitäisi olla päivänselvää kaikille, ja se on yllätys ihmisille jotka heräävät huomata, että vain harvat ihmiset edes koskaan katsovat taivaalle, talvella tai kesällä.  Ihmiset maaseudulla tekevät niin enemmän, koska luulen että luonnon parissa eläminen antaa takaisin selviytymiskykymme.  Haluaa tietää minkälainen päivä on.  Nyt ei koskaan tiedä.  Tai voi, tietää milloin he suihkuttavat raskaalla kädellä, minkä väristä tai sävyistä suihketta he käyttävät, näkee minkälaista säätä he aikovat antaa siksi päiväksi.  Aina joskus, kun he aloittavat tummemmilla, näkee vanojen tulevan alas näiden tummien pilvien läpi.  Ne tulevat aivan pilvien läpi ja putoavat alemmas.  Mitä enemmän tätä tapahtuu illalla, tietää että he ovat luomassa myrskyä.  Tuulet voimistuvat, joita nyt kutsutaan mikro-pulsseiksi, jotka ovat näitä upouuden normaaleja ilmiöitä - ja me sopeudumme niihin nopeasti.

 

Kuuntelin vuosia sitten uutisista pientä puhetta siitä kun ensimmäiset mikro-purkaukset tulivat, kuin taivaalta, ja tuhosivat erään rakennuksen ylimmän kerroksen Torontossa.  He eivät pystyneet selittämään sitä, se vain oli uutta normaalia.  Sitten tuli toisenlainen joka leikkasi suuren alueen suoraan metsän läpi, aivan eri tavalla kuin pyörremyrsky, tornado.  Kaikki sen polulla meni tasaiseksi, ja se jatkui joskus kilometrien verran, ja sekin oli uutta normaalia.  Nyt se on normaalia.  Nämä pikkujutut ovat normaaleja.  Niistä ei ole mitään epäilystä.  Meidän ei pidä kyseenalaistaa niitä.

 

Palatakseni Philin sähköpostiin, jääkaudesta paistokaudeksi.  Hän sanoi, "muistan matkan Smithsonian Instituuttiin keväällä 1978, juuri sen jälkeen kun oli ollut kolme kylmintä talvea mitä arkistoista löytyi.  Heillä oli seinänkokoinen ilmanpainekartta, näyttäen kaikille miten seuraavan noin vuosikymmenen aikana olimme aivan valmiina syöksymään rotkosta seuraavaan maailmanlaajuiseen jääkauteen.  Se oli esitetty loistavin värein, tarkasti järjestetyn grafiikan avulla, ja se miten he asian olivat esittäneet, sai todella uskomaan siihen.  Kumma ettemme kuule siitä enää nykypäivänä."

 

Tuo on totta, koska on helpompaa lämmittää ilmastoa.  Heidän oli muutettava suuntaa johon olivat menossa.  On hyvä että joillakin ihmisille kuten Philillä on vielä muisti, koska suurin osa ihmisistä ei tunnu muistavan mitään.  He sopeutuvat uusiin normaaleihin ajattelematta tai kyselemättä.  He eivät pidä sitä outona että yhtenä päivänä pitäisi jäätyä kuoliaaksi ja seuraavana paistua.  Mitä tahansa tekosyytä jota hallitukset voivat käyttää toteuttaakseen agendansa täysin uusista elintavoista tullaan käyttämään, ja niitä käytetään, muokkaamaan mieliämme ja johtaakseen meidät johtopäätöksiimme.

 

Lapset jotka kasvavat kaiken tämän läpi ovat täysin aivopestyjä kouluissa.  Lasten on vaikea erottaa totuutta.  Nuoret nisäkkäät aina katsovat vanhempia kohti, aikuisiin, nähdäkseen merkkejä siitä mitä heidän pitäisi olla varuillaan, peloissaan, tai mihin ei pitäisi luottaa.  Jos vanhemmat eivät tiedä, ja suurin osa ei tiedä, että suurin osa siitä mitä pidetään todellisuutena on suunniteltua fiktiota.  Lapset yhä kunnioittavat opettajiaan.  Koulussa he saavat kunnioitusta, kurin vuoksi, vaikkakin löyhää.  Se on yleensä enemmän kuin vanhemmat saavat kotona, kiitos tri Spockin, joka rummutettuaan sen puolesta että lasten pitää saada tehdä mitä haluavat, juuri ennen kuolemaansa sanoi, "olemme kasvattaneet sukupolvellisen psykopaatteja."

 

"Jukra, onpa yllätys."  Opettajilla on vielä vähän auktoriteettia, joten lapset katsovat heitä kohti vanhempana auktoriteettina ja kuuntelevat heidän neuvojaan.  Heille ei koskaan tule mieleen että heille valehdeltaisiin, tai että heitä aivopestäisiin propagandalla.  Se ei juolahda mieleen.  Heille kerrotaan mitä kerrotaan koulussa, ja he pitävät sitä totena, uskovat aivan kaiken.  He katsovat varta vasten tehtyjä videoita.  Niitä näytetään koulussa toitottaen 'kriisi kriisi kriisi', ja sitten näytetään joku mätänevä puu jossakin, ja sanotaan, 'saasteet aiheuttivat tuon, ihmiset ovat syynä tuohon'.  Tosiasia on että voi mennä mihin tahansa suureen metsään - vaikka ihmiset luulevat nyt että metsä on paikallinen puisto, keinotekoinen puisto, jossa voi kävellä ja on paljon tilaa, he eivät tajua että oikeiden metsien läpi ei voi kävellä sillä tavalla, on hakattava tiensä läpi, koska siellä kasvaa tuhansia puita pienellä alueella, kaikki kilpaillen paikasta valossa, ja ne kuolevat kaiken aikaa ja uusia syntyy.  Sillä tavalla asiat ovat.

 

Todellisuutta voi vääristellä viemällä ihmisiä puistoihin jossa kaikki on ylläpidettyä, ja he luulevat "metsä on kaunis paikka, voi kävellä läpi, voi kuljeskella tai ajaa läpi pyörällä".  Havaintoja voidaan muuttaa niin helposti.  Kuten Platon sanoi, kaupungit tulevat, mehiläiskeot tulevat ajamaan läpi muutokset, koska on helpompi hallita kaupunginasukkien mieliä kuin maata ympäri asuvien.

 

Mielen hallinta.  Uusien normien luominen.  Meillä on uusi normaali sää, uusine normaaleine outoine ilmiöineen joista asiantuntijat eivät ole huolissaan - mikropuuskat ja muut.  Meillä on satelliittikuvat jotka ennen olivat kirkkaita joista näki maat, ja mantereet, ja nyt ne ovat utuisia koska ovat alentaneet niiden resoluutiota yrittäessään piilotella päästövanoja jotka muuten näkisimme.  Ne näkyivät ensin, muutama vuosi sitten kun meille ensiksi näytettiin satelliittikuvia.  Nyt he ovat alentaneet resoluutiota jotta ne näyttävät enemmän pilvimäisiltä, uusi normaali - tieteen ja huijaustieteen avulla luotu.

 

Kuten yhdessä hyvässä elokuvassa sanottiin, fantastinen elokuva joka kaikkien tulisi nähdä.  Jos koulussa halutaan näyttää hyvä elokuva, näyttäkään "Wag the Dog" ja muistakaa kuuluisa lause joka sanottiin kun he katselivat televisiossa vedettyä huijausta miljoonien ihmisten edessä, "pakko sen on olla totta, se on televisiossa!".  Yksinkertaista.  Miten helposti he ohjaavatkaan meitä tietä pitkin, itsensä ennalta määräämää huipulta, heidän Uljasta Uutta Maailmaansa kohti - termi joka luultavasti sepitettiin tuhansia vuosia sitten, ja jota on sitten käytetty lukemattomia kertoja.

 

Uljas, tarkoittaa sitä että he muuttaisivat yhteiskuntaa, ja johtaisivat ja suunnittelisivat sen.  Sitä sillä tarkoitettiin alunperin.  He, tämän päivän suuri eliitti tekisi niin, sen sijaan että antaisivat asioiden tapahtua omalla painollaan, poika ja tyttö tapaisivat toisensa ja hankkisivat jälkeläisiä omasta halustaan.  Se on liian sotkuista ja epäsiistiä.  Ei tarpeeksi hallittua.  Hallintaa.

 

Palatakseni siihen miten ihmisistä opetetaan egosyntonisia - katsokaa hyviä puolia, välttäkää ikäviä asioita.  Älkää katsoko negatiivista.  Jättäkää se omaan arvoonsa.  Erittäin hyvä psykologinen hallinnan tekniikka.  Ennen sanottiin että sosialismi, kun lopulta ymmärtää mistä siinä on todella kyse, sen sijaan mistä meille on sanottu siinä olevan kyse (sen lisäksi ettei se todellisuudessa ole oikeistosta erillinen - se on oikeiston työkalu; oikeisto ja vasemmisto kuuluvat samalle linnulle (eng. oikeisto = right wing, oikea siipi, vasemmisto = left wing, vasen siipi) ja linnun oikea pää on aina kilven takana heidän vaakunassaan!).

 

Arnold Toynbee, joka otti vallan saman nimiseltä isältään, Oxfordin yliopistossa, joka neuvoi hallituksia ja korkean tason aivoriihiä jotka toimivat hallituksen kanssa lain, mielenhallinnan ja sivilisaation tulevaisuuden alalla, ja joka opetti myös Rhodes'in stipendiaatteja.  Heidät koulutetaan maailman hallitukseen.  Näin on tehty siitä lähtien kun Cecil Rhodes kuoli ja jätti testamentin Rhodes stipendiaateille.  Lopulta tätä hallitsee lordi Milner, joka liitti Pyöreän Pöydän ryhmänsä Kansainvälisten Asioiden Kuninkaalliseen Instituuttiin (Royal Institute of International Affairs, RIIA), joka on levinnyt ympäri maailmaa, heidän haaransa CFR on Yhdysvalloissa, jonka jäsen jokainen merkittävä hahmo on, myös median alalla.

 

Jos huomaat ja muistat, Bill Clinton Lewinskyn tapauksen jälkeen, joka oli hyvä draama yleisölle - hehän pitävät seksistä, hyvä seksidraama - häntä ei kutsuttu ensimmäiseksi puhumaan Amerikan ihmisille metkuistaan ja sikareistaan, vaan hänet kutsuttiin puhumaan Ulkomaansuhteiden Neuvostolle (Council on Foreign Relations, CFR), joka ei ole poliittinen järjestö.  Se on totta, he suunnittelevat agendan, he suunnittelevat tulevaisuutemme, mutta he eivät pelaa politiikkaa.  Politiikka on pienempi osa, yleisön syötäväksi tarkoitettu, jolla yleisö saadaan uskomaan että kunhan äänestämme seuraavan ryhmän meitä edustamaan asiat paranevat.

 

Hänet kutsuttiin CFRn eteen vastaamaan tiedät-kyllä-mistä suhteestaan ja ainutlaatuisesta tavastaan puhallella savurinkejä.  Ihmettelin usein olikohan hänellä Havana sikareita - nehän on kielletty kaikkialla muualla Yhdysvalloissa - joten luultavasti, vanhan Castron vuoksi.

 

Pieni artikkeli lehden the Economist painetussa versiossa, maaliskuun 29. päivältä 2007, lukee näin:

 

"Harvat ihmiset välittivät Euroopan Unionin 50-vuotispäiväjuhlista.  Mutta apatialla on lohtunsa.

 

Kukaan ei sano mitään hyvää apatiasta.  Arnold Tyonbee, historioitsija" --

 

Alan: Hauskaa miten he kertovat pikkuisen.  Hän oli "historioitsija".  Hän oli aikansa Carroll Quigley.  Hän teki töitä Brittihallitukselle, sekä Oxfordille.

 

"katsoi sen määrittelevän rappiota edeltävän tilan.  Sivilisaatiot hänen mukaansa kehittyivät orjuudesta henkiseen uskoon; henkisestä uskosta rohkeuteen; rohkeudesta vapauteen; vapaudesta yltäkylläisyyteen; yltäkylläisyydestä itsekkyyteen; itsekkyydestä apatiaan; apatiasta riippuvuuteen;" --

 

Alan: Tuossa kohtaa olemme nyt.

 

"ja riippuvuudesta takaisin orjuuteen."

 

Alan: Oikeastaan olemme myös tuossa.

 

"Apatia on demokratian vastaista: demokratia vaatii hallittujen tietoihin perustuvan hyväksynnän," --

 

Alan: Ei tarkoita että asioita pitäisi ymmärtää.  Heille on kerrottu, meille on kerrottu aivan kaikki sillä tavalla, että laillisesti he voivat sanoa niin.  Se vain on kaikki sanottu sellaisessa muodossa ettei sitä välttämättä ymmärrä, eikä sitä sanota siten että kyseessä olisi jotain mitä pitäisi muistaa.  He kertovat meille, lietsoen, mitä meidän pitäisi muistaa ja mikä on tärkeää.  He voivat sanoa jotain hyvin hyvin tärkeää kuin ohimennen, ja jos he eivät painota asian tärkeyttä, emme ajattele asiaa itse.  Noin yksinkertaista se on.

 

"Euroopan johtajat hermoilevat myös" --

 

Alan: Sama artikkeli the Economist-lehden painetusta versiosta.

 

"hermoilevat myös että apatia on Euroopan vastaista.  He pelkäävät että kansanomainen välinpitämättömyys jättää Euroopan Unionin instituutiot haavoittuviksi yleiselle närkästykselle.  Heidän huolensa on ymmärrettävä.  Oli miten oli, mielipidetutkimukset osoittavat että ihmiset jotka sanovat tietävänsä paljon EU'sta" --

 

Alan: Economic Union, talousliitto.

 

"kannattavat sitä."

 

Alan: Mielipidemittauksia tehtiin ensimmäiseksi Britanniassa Ensimmäisen Maailmansodan aikaan jotta niillä saatiin huijattua yleisö suostumaan johonkin.  Ajatus on että massat hyväksyvät asiat jotka ovat suosittuja.  Massassa ei ole yksilöitä, joten he haluavat mennä suosion mukana.  He haluavat, periaatteessa, tukea voittajaa, joten he eivät ajattele asioita itse ja uskovat mielipidemittauksiin.  Sitä varten niitä on.  Niiden on tarkoitus luoda uskoa jotakin varten, yleensä sellaista mikä ei ole totta.  Niitä käytetään psykologisen sodankäynnin tarkoituksiin.  Ja tuosta on kirjoja joita voi löytää kirjastoistakin - vanhoista tomuisista paikoista joissa kukaan ei enää käy, jossa kirjat keräävät tomua.

 

"Ne jotka eivät tiedä mitään EU'sta ja välittävät vähemmän ovat skeptisempiä EU'n suhteen.  Joten hallitukset ja julkiset instituutiot luonnollisesti pyrkivät taistelemaan Euro-apatiaa" --

 

Alan: Varmaan joku uusi flunssa, euro-apatia.

 

"vastaan niin kuin vain pystyvät: PR-kampanjoiden avulla" --

 

Alan: No niin, tuossahan on hiukan tottakin, he järjestävät massiivisia PR-kampanjoita, raa-raa-tyyppisiä, kuinka hyvin kaikki menee, kun uusi eliittien parlamentti hallitsee meitä, joka on tuolla noin, jossakin poissa meidän silmistämme.  Kaukana.

 

"ja kehoitusten välityksellä Euroopan pitää unelmoida (Jacques Delors'in nuhtelu välinpitämättömyydelle) - tai tempausten avulla, kuten viime viikolla Berliinissä pidetyt EU'n perustaneen Rooman sopimuksen allekirjoittamisen syntymäpäiväjuhlat."

 

Alan: Ha-ha-ha.  Rooman sopimus oli vain osa suunnitelmaa jolla meidät yhdistettäisiin uutta järjestelmää varten.  Se oli juuri sellainen virallinen kaksiteräinen miekka, tarkoittaen "puhumme kaksiteräisellä kielellä", kuten valkoinen mies useinkin.  Yleisöä varten annetaan jotain muodollisuuksia kertomatta heille koko agendaa.  Sen piti olla vain talousjuttu, jotta voisimme harjoittaa kauppaa keskenämme paremmin.  Club of Rome oli tuon takana, vanhat bilderbergläiset olivat luoneet todellisen agendan itse.  Ainakin suunnittelun alkuvaiheissa massiiviset byrokratiat toimivat heidän hyväkseen.  Club of Rome ja Rooman sopimus olivat myöhempiä asioita, myöhempiä teeskentelyjä yleisön nieltäväksi.

 

Tämä jatkaa sanoen:

 

"Jos apatia todella olisi uhka Euroopan yhdentymiselle, näyttäisi olevan paljon syytä huoleen.  Apatia lojuu kaikkialla.  Äänestysprosentti on tippunut kaikissa Euroopan Parlamenttivaaleissa instituution perustamisesta lähtien.  Viimeisimmässä, vuonna 2004, se notkahti alle 50 prosentin, alemmalle tasolla kuin Intian parlamenttivaaleissa.  Ero kansallisten vaalien ja Eurooppa-vaalien välillä syvenee, joten ongelma näyttää erityisen ankaralta mitä tulee EU'iin.  Britannian pääministeri Tony Blair on perustanut nettisivut jossa ihmiset voivat jättää on-line vetoomuksia." --

 

Alan: Juuri niin.  Valita heille.

 

"Se on epätieteellinen tapa luotsata yleisön huolenaiheita, mutta siitäkin huolimatta mielenkiintoinen.  Eräässä viimeaikaisessa vetoomuksessa pyydettiin Britanniaa pitämään kansanäänestys kaikista Eu'n perustuslakiin liittyvistä asioista, ja tämä keräsi muutaman tuhatta elektronista allekirjoitusta.  Vetoomus joka vastusti teiden hinnoittelua keräsi muutaman miljoonan.  On vaikea mitata apatian tasoa muuten kuin suullisesti, koska ihmiset yleensä reagoivat huonosti kysymyksiin kuten "Välitätkö hemmettiäkään EU'sta?"  Mutta tiedon puutetta voidaan pitää osoituksena mielenkiinnon puutteesta.  Tässäkin kohtaa todisteet ovat lannistavia.  Noin kolme neljännestä eurooppalaisista, kun heitä pyydettiin arvioimaan oma tietotasonsa EU'sta, piti sitä vaatimattomana tai olemattomana, ja tämä osuus on nousussa, ei laskussa.  Mutta onko todella totta että apatia on esteenä Euroopan yhdentymiselle?  Tietty määrä apatiaa on ymmärrettävää, ehkä jopa väistämätöntä.  EU'n instituutiot ovat kaukaisia ja tahallisestikin monimutkaisia" --

 

Alan: Tuo on totta, ne ovat tahallisesti monimutkaisia.  Siksi kukaan ei ymmärrä mitä siellä tehdään.  Sanotaan:

 

"(tahallisesti siinä mielessä että ne pyrkivät tasapainottamaan Euroopan laajuisen päätöksenteon kansallisten varmistusten (eng. checks and balances, kirjaimellisesti: shekit ja tilin saldo) avulla)." --

 

Alan: He kai tarkoittavat että me maksamme shekit ja se saa saldomme hupenemaan.

 

"Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä kuka heitä edustaa Euroopan Parlamentissa eikä tunnistaisi Euroopan komissaariaan jos hän ilmaantuisi oven eteen.  On myös syitä miksi apatia on saattanut kasvaa.  Historiallisesti sana tuli yleiseen käyttöön ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun se liitettiin taisteluväsymykseen ja lamaan.  EU kärsii pommituksesta joka tapahtui kun ranskalaiset ja hollantilaiset äänestäjät eivät hyväksyneet perustuslain vuodesta vuonna 2005.  Voidaan myös väittää että taloudellinen verkkaisuus ja korkea työttömyys (ainakin viimeaikaiseen nousuun asti)" --

 

Alan: Ha-ha-ha.  Nousu.  Se on vain merkintä kirjassa.  Ei ole mitään nousua.

 

"ovat johtaneet mantereen laajuiseen lamaan.  Vielä tärkeämpää on, että apatia ei ole ilman kompensaatiota, etenkin Eurofiilien mielestä."

 

Alan: Eurofiili, hmm.  Se on kai joku joka viilaa nuoria Euroja linssiin.

 

"Ilman heitä Euroopan yhdistyminen ei olisi mennyt näinkään pitkälle."

 

Alan: Mikä vitsi.  Ei heillä ollut vaihtoehtoa.

 

"Perustuslain sisällöstä ei ollut juuri lainkaan keskustelua Espanjan tai Luxemburgin kansanäänestyksen aikaan, ja se hyväksyttiin suurella marginaalilla.  Äänestäjät jotka tarkimmin lukivat tekstin olivat Ranskassa ja Hollannissa.  Samaten Britanniassa väiteltiin yhteisen valuutan eduista enemmän kuin missään muussa maassa.  Mutta Britannia pysyi sen ulkopuolella, kun taas muut hyväksyivät sen keskustelutta."

 

Alan: Koska isot pojat oli maksettu ja he kaikki olivat tiettyjen instituutioiden ja organisaatioiden jäseniä.

 

"Euroopan integraatio voi jatkua ilman yleistä innostusta sen luonteen takia: EU'lla on laaja säännönmukainen osatekijä, ja suuri osa integraatiosta jatkuu sääntöihin perustuvan yhteistyön mukaisesti."

 

Alan: Eikä ole kaunis termi jonka he keksivät?  Sääntöihin perustuva yhteistyö.  Sääntö on, ettei yleisölle kerrota totuutta ja kaikki yhdessä pidämme asiat salassa.

 

"Säännöt ja tekniset standardit ovat erityisen sopimattomia yleisen mielipiteen liikuttamiseen, puolesta sekä vastaan.  Suurin osa ihmisistä jättävät asiat mieluummin asiantuntijoiden huoleksi."

 

Alan: Asiantuntijat.  Muistatteko Bertrand Russellin asiantuntijat ja asiantuntijoiden yhteiskunnan?

 

"Säännösten mukainen integraatio jatkuu äänestäjien välinpitämättömien silmien alla.  Siinä mielessä apatia on Eurofiilin paras ystävä.  Angela Merkel, Saksan kansleri, on oppinut tämän.  "Berliinin julistus" joka juhlisti 50:ttä syntymäpäivää kirjoitettiin salassa" --

 

Alan: Mitä uutta?  Mitä uutta?

 

"ja sen allekirjoittavat vain EU'n omat edustajat: nti Merkel EU'n presidenttinä ja Euroopan Komission ja Parlamentin johtajat.  On myös todennäköistä että muutokset perustuslakisopimukseen tullaan myös laatimaan puoliksi salassa" --

 

Alan: No miksihän ihmiset ovat apateettisia tuosta?

 

"jonka kansalliset parlamentit sitten hyväksyisivät" --

 

Alan: Jotka on lahjottu.

 

"ilman kansanäänestyksiä.  Antaa nukkuvien äänestäjien maata.  Mutta on vielä eräs apatien ilmenemismuoto jota sietää harkita: siihen liittyvä käyttäytymismalli, joka tunnetaan "oppineena avuttomuutena"."

 

Alan: Oppinut avuttomuus, jaa.  Mistä he oikein kärsivät?  He kärsivät oppineesta avuttomuudesta!

 

"Vuonna 1965 Martin Seligman, psykologi, antoi kahdelle eri ryhmälle koiria sähköiskuja."

 

Alan: Mikä kullanmuru tämä Seligman, eikö?  Taas yksi psykopaatti.

 

"Ensimmäinen ryhmä pystyi lopettamaan rangaistuksen painamalla vipua.  Nämä koirat toipuivat nopeasti; jälkimmäisessä kokeessa ne oppivat välttämään sähköiskut hyppämään matalan seinän yli.  Toisen ryhmän ulottuvilla ollut vipu ei tehnyt mitään."

 

Alan: Placebo-vipu.

 

"Niistä tuli apateettisia ja jälkimmäisessä kokeessa vain värisivät sähköistetyllä lattialla" --

 

Alan: Kuvittele ettei tuota pääse pakoon, sähköistetty lattia, joten nyt vain saa sähköiskuja.  Inhoittavaa, nämä psykopaatit ovat limanuljaskoita.

 

"pystymättä pakenemaan sähköiskuilta.  Ne kärsivät "opitusta avuttomuudesta"."

 

Alan: Verorahoilla näitä tutkimuksia rahoitetaan, ja mitä he oppivat käytetään lopulta meihin.  Tajuatteko sen?  Mikä kauhuesitys.

 

"Euroopassa tanskalaiset ja irlantilaiset äänestäjät hylkäsivät Maastrichtin ja Nizzan sopimukset, vain nähdäkseen ne hyväksyttävän suurelta osin myöhemmin.  Jos perustuslaki saadaan menestyksellisesti herätetty henkiin - suuri jos - se jatkaisi saman kaavan mukaisesti.  Jotkut EU'n johtajat voivat toivoa, että jos näin tehdään tarpeeksi usein, apateettiset äänestäjät oppivat olevansa avuttomia pysäyttämään laajenevan integraation vaikka haluaisivatkin."

 

Alan: Tuossa tuo pikku puhe, joka itse on sepitetty niin että sen on tarkoitus tehdä ihmisistä apateettisempia, koska siinä ei anneta mitään vastauksia.  Itse asiassa se tavallaan osoittaa rivien välistä että ei ole tavanmukaisia keinoja jolla toimia.  Tavanomaiset keinot ovat menneet koska tämän on suunniteltu olevan pakollinen toimenpide, ja se työnnetään kurkustamme alas kaikesta huolimatta.

 

Siinä kiireinen puheeni tältä illalta.  En tiedä kuuletteko sateen ulkona, koska käytän uutta mikrofonia jonka minulle lähetti James, Floridasta, ja kiitän häntä paljon tästä.  Se on hyvin herkkä ja voi ehkä napata jääkaappinikin äänen, tiedä häntä - kuulen myöhemmin tämän puheen jälkeen, mutta se on erinomainen.  Se on oikein hyvä ja kiitän häntä paljon tästä hyvin toimivasta mikrofonista.

 

Mitä tekisimmekään ilman ystäviä?  Koska ainakaan hallituksemme instituutiot eivät ole sellaisia.  Joten kylmästä - no ei liian kylmästä, on kostea ilta täällä Kanadassa, toivon että opiskelette ja opitte jotakin, ja ette enää salli itseänne paimennettavan tuhansiin eri harhautuksiin, koska asiat ovat liikkeessä.  Ihmiset heräävät ympäri maailmaa.  Pieni valo syttyy siellä ja täällä, ja jossain muualla, ja näin muutokset alkavat.

 

On omattava todellisia tosiasioita tukenaan, ei väärennettyjä.  Meitä varten on sepitetty paljon vääriä asioita jotta uskoisimme omaavamme johtajat tässä vastaliikkeessä.  Muistakaa, he antavat aina johtajat joita seurata.  Älkää seuratko minua.  Puolet ajasta en tiedä itsekään mitä teen.

 

Kuljen täällä ympäriinsä ja kampaan tukkaanikaan harvoin ellei minun ole mentävä ulos, ja silloinkin olen jo puoliksi ulkona kun muistan sen.  Mutta tämä tieto pitää nyt saada nuoremmalle sukupolvelle.  Emme voi heittää tätä kaikkea heidän niskaansa.  Heillä ei ole mitään mahdollisuutta.  Meidän on muutettava tämän suuntaa ja ajateltava elämä uudelleen.  Meidän on ajateltava kaikki uudelleen.  Ei enää tätä 8 tuntista työpäivää johon me olemme syntyneet.

 

Itseltäni ja Hamishilta, hyvää yötä ja kulkekoot jumalasi kanssasi, ja kaikki uudet normaalit - alkakaa muistaa miten asiat oikeasti ovat.  Ne eivät ole lainkaan normaaleja.  Normaali tarkoittaa vain sitä mitä meidät on opetettu odottamaan viime aikoina.

 

 

 

(Translation from English to Finnish by: Jouni Alhanen)