Alan Watt    Blurb (i.e. Educational Talk)

 

’Ihmiset, Projektio sekä Paatos’

 

 

tammikuun 5. päivä 2007

 

Keskustelu Copyright Alan Watt (Paitsi Musiikki, Kirjoista lainauksia ja Kuuntelijoiden kommentteja)

 

 

WWW.CUTTINGTHROUGHTHEMATRIX.COM

 

 

www.alanwattsentientsentinel.eu

 

 

Hei ihmiset.  Olen Alan Watt ja sivuni ovat osoitteessa cuttingthroughthematrix.com.  On tammikuun 5. päivä 2007.

 

Toivon että kaikki ovat selviytyneet juhlistaan selvittyään taas yhdestä vuodesta.  Toivotaan ettei tästä vuodesta tule edellistä pahempi, sen enempää emme tässä vaiheessa uskalla toivoakaan.  On myös aika muistaa, monille ihmisille, miksi he eivät juhli mitään vuoden aikana.  Sen unohtaminen kestää koko vuoden, ja vasta nyt se tulee taas mieleen miksi sitä ei tehdä enempää.  Niin pitkälle, että suuret metroyhtiöt Toronton kaltaisissa kaupungeissa ja TTC busseineen olivat niin kovasti kuljettajien tarpeessa että oli miltei hätätila saada ihmiset töihin muutamina viime päivinä.  Totta kai, stressi kasautuu elämän myötä.  Ja se tulee pahenemaan.  Tässä järjestelmässä, joka on keinotekoinen järjestelmä, on aina laskeuma stressille joka kerääntyy ja jota yritetään hoitaa muilla tavoin, mutta se ei katoa.  Se vain vaihtaa muotoaan ja tulee ilmi jollakin muulla tapaa.

 

Haluaisin myös heti alussa mainita ennen kuin unohdat että kaikki, olen varma, ovat varmasti huomanneet oudon sään.  Mainitsin että tämä luultavasti tapahtuisi, ennen talven tuloa.  Ja se on tapahtunut, aina Kyoto'n ilmastonmuutoskonferenssista alkaen, joka oli pelkkää draamaa.  Kaikki heidän pitämänsä kokoukset on jo päätetty aikaisemmin.  Se on vain kokous joka pidetään yleisölle, he sanovat lausuntonsa ja suunnitelmansa jotka on tehty joissakin salailevissa piireissä.  Ilmastonmuutoksesta tulee suuri kantava voima jonka avulla meitä ajetaan uutta järjestelmää kohti, kaikkien muiden sotien ohella, sotahuhujen, tautien, nälänhätien ja kaiken muun tavallisten asioiden kanssa joita on käytetty kautta aikain.

 

YK ei ole vesittänyt sitä että haluavat meidät asuntoalueille.  Agenda 21 suunnitelma luonnosteltiin ja laadittiin ja allekirjoitettiin, ja sitä ollaan jo toteuttamassa.  Nyt pitää vain saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä että me saastutamme ilmakehän niin pahasti ettemme voi elää näin kauempaa, ja meidän pitää ahtautua asuntoalueille, jossa meitä valvotaan ja vahditaan.  Se kaikki vain sattumalta osuu yhteen kaikkien kirjoitusten ja kirjojen kanssa joita ovat tehneet Rockefeller säätiö, ja monet muut.  Nämä säätiöt ovat itse asiassa kaikki osa samaa säätiötä, joka ohjaa elämiämme pitkäaikaista päämäärää kohti, eli harvennettua väestömäärää, jossa yksilöt palvelevat valtiota.  Ei tule olemaan yksityisomistusta, minkäänlaista, ei yksityisajoneuvoja, vain yleisiä kulkuvälineitä ja kaikkiin tarvitaan passit, minne ikinä haluaakin mennä.  Siitä tulee heidän utopiansa.

 

Ilmastoa on käytetty vahvasti jolla tämä on saatu aikaiseksi.  Lumi jota täällä oli on sulanut sateessa, ja leudossa ilmassa, joka on ennenkuulumatonta täällä tähän aikaan vuodesta.  Ja kuten odotinkin median alkavan rummutuksen, media on vain hallituksen haara, odotin näkeväni koska he aloittavat rumpujen hakkaamisen tyyliin "Herrajumala!  Mitä säälle tapahtuu?" saadakseen yleisön tajuamaan sen.  Yleisö pitää kouluttaa ajattelemaan tietyllä tapaa, jotta he tulevat johtopäätöksiinsä joita asiantuntijat sanovat heille, ja kaiken pitää olla kriisi.

 

Elämme kriisien luomisen aikakautta, ja se kaikki tehdään tieteellisesti.  Vanhat jutut, jos joku haluaa katsoa näitä sopimuksia YK'lla, sään muuntamisesta sodankäynnin tarkoituksiin.  Kaikki tämä on vanhaa, sisältäen Ronald Reagan'in ajan Star Wars'in, joka liittyi satelliitteihin, kokonaisiin joukkoihin niitä, jotka laitetaan avaruuteen ja toimivat yhdessä.  Jotkut niistä voivat myös toimia ja yhdistyä HAARP teknologian kanssa.  Lisätä ja vahvistaa sitä, ja ne voidaan kohdistaa mihin tahansa pisteeseen planeetalla, tai niillä voidaan kattaa kokonainen manner, jos tarve vaatii, tai sulattaa Pohjoisnapa.

 

Mitään sellaista ei ole tapahtumassa mitä ei voida saada aikaan tieteillä jotka ovat olemassa ja toiminnassa.

 

He eivät koskaan mainitse kaikkea suihkutusta, joka todella aloitti tämän ilmastonlämpenemisen.  Ne jotka ovat hereillä, ja heitä ei ole liikaa, jotka muistavat millaisia pilvet ovat, koska niin outoa kuin se onkin, hyvin harvat ihmiset katsovat ylös.  Heitä ei kiinnosta ympäristönsä, joka on merkki siitä että he ovat kesytettyjä, villieläinten on pakko osoittaa kiinnostusta siihen mitä niiden ympärillä tapahtuu, selviytymisen vuoksi.

 

Ilmaston lämpeneminen on todella pahentunut suihkutuksen aloittamisen jälkeen.  Pilvien välissä näkyy suihkutusta joka päivä.  Sitä tapahtui koko Joulun ajan myös, Joulupäivänä.  Se ei loppunut.  On outoa ettei media näytä tätä meille, eikö?  Eivätkä he tule näyttämäänkään koska Ozin velho, verhon takana, haluaa peloittaa ihmiset puolikuoliaiksi, saadakseen heidät mukaan tähän uuteen elämäntapaan, joka vain sattumalta on luonnosteltu ja tarvitsee nyt toteutusta.

 

Odota vain, talven loppua, kun rummutus lisääntyy mediassa ja kaikki mitä kuulemme on kriisi kriisi kriisi kriisi ja asiantuntijat asiantuntijat asiantuntijat.  Ja jatkuvista väittelyistä joita he tulevat pitämään tulevat johtopäätökset.  Olen varma että nämä johtopäätökset oli laadittu jo 20, 30, 40, 50 vuotta sitten.  Me käymme vain draaman läpi, ennalta kirjoitetun draaman, aivan kuten aina olemme tehneet kautta aikain, maagien toimesta, korkeiden maagien.

 

Minun pitäisi mainita myös, kaikille jotka kirjoittavat minulle ja kysyvät mitä ajattelen joistain kirjailijoista tai suosituista ihmisistä, vaikkapa New Age liikkeessä, joita on mainostettu.  Minulta kysytään aina mitäkö mieltä olen.  Mitä väliä sillä on, oikeastaan?  Jos kysyt, olet jo vastannut omaan kysymykseesi.  Et tarvitse minua varmistamaan sitä mitä jo epäilet.

 

Tässä maailmassa ei pääse supertähdeksi ellei sinusta tehdä sellaista.  Verhojen takana olet voimat luovat ne.  Tähdet on aina annettu yleisön seurattaviksi.  Siksi kautta maailman voit lukea roskaa tähdistä ja heidän pikku draamoistaan kassojen luona.  Koska yleisö tuntuu olevan hirveän kiinnostunut niistä joita on muutettu, laittamalla heidät jalustalle, näyttämölle.  Näyttämö on korkeampi paikka.  Se on sinun yläpuolellasi ja ihmiset palvovat jalustalla olevia.  Sinne ei pääse jos joku ammattilainen ei laita sinua sinne, suurten voimien tukemana, ja aukaise ovia sinulle.  Sinne ei pääse läpi ilman avaimia.

 

Kirjamyyjät eivät tule pyytämään kirjojasi.  Päinvastoin, vaatii paljon rahaa rasvata käsiä, huipulle asti.  Ja sittenkin, jos sisältö ei ole agendalle sopivaa, sinua ei julkaista.  Noin yksinkertaista.

 

Kaikki lukumateriaali, romaanit mukaan lukien, annetaan tarkoituksellisesti, koska kaikki muokkaa meistä toista versiota.  Fiktiota tai ei, sillä ei ole väliä.  Tänään he ovat jo murtaneet rajat joita julkaisussa ennen käytettiin, fiktion ja ei-fiktion välillä.  Niin monet sci-fi kirjailijat kirjoittavat ei-fiktion valepuvun alla tänä päivänä kuin luultavasti fiktiota.  Sekään ei ole tapahtunut sattumalta.

 

Ei ole ollut aikaa ennen jolloin niin paljon psykologista peukalointia olisi käytetty markkinoimaan, suuren luokan markkinointiin, niin kutsuttuja Mysteereitä 17-1800-luvuilta, ja sitä kaikkea kierrätetään jälleen.  Kaikkea tätä roskaa jota he julkaisivat silloin, se tuli vapaamuurariudelta, mutta ei niiltä pikku jojoilta kaljamahoineen joita näemme kompuroivan looseistaan, pohjalla.  Korkea vapaamuurarius, koska uskontoja on aina käytetty kautta aikain luomaan ihmisten asenteita ja luomaan hallintatekijöitä.  Kun juokset avaruusolioiden perässä, tai mitä he ovat sattuneetkin tekemään suosituksi sinä aikana, muistakaa että väestön valtaosa tulee aina seuraamaan sitä mikä on suosittua.  Se on normaalia.  Siksi, kaikki mitä meille annetaan on vain vanhan kierrätystä.

 

Ruusuristiläiset tulivat julkisuuteen Francis Bacon'in aikoina Englannissa, ja he puhuivat ensimmäisenä Platonin mainitsemasta Atlantiksesta.  Aikaisemmin siitä tiedettiin vain Platonin kirjoitusten kautta.  Hän ei koskaan sanonut olivatko kirjoitukset siitä fiktiota vai ei, vaikkakin hän mainitsi esi-isänsä Solon'in.  Solon sana liittyy aurinkoon (sun), ja myös ON'in kaupunkiin, joka on Kreikan Heliopolis.  Jälleen, tämä on mysteeriuskonnon tarina, ja näillä tarinoilla on aina merkityksensä, allegorisessa muodossa.  Niitä ei voi ottaa sananmukaisesti totena.  Ja on viisaiden asia selvittää että fiktion kautta ilmaistaan todellisuutta, niille jotka pystyvät sen havaitsemaan.  Mutta ainoat maininnat siitä olivat Platonin kirjoituksissa ja joissakin vanhoissa antiikin Kreikan tarinoissa, joista ei oltu varmoja olivatko ne myyttejä vai eivät, liittyen näiden ihmisten maihinnousuun joita he alkoivat kutsua atlantialaisiksi.

 

Mutta sen ajan kirjoituksissa ei ollut mainintaa korkeammasta yhteisöstä, kehittyneemmästä yhteiskunnasta.  Itse asiassa spartalaiset voittivat, ilmeisesti, heidän rippeensä.  Mutta tämä ei oikein täsmää koska spartalaiset, rajuine kureineen ja tavallisine aseineen, olivat aseistettu aivan samoin kuin kaikki muutkin tuon ajan ihmiset.  Mutta se, maanjäristyksen ohella, aiheutti Atlantiksen uppoamisen.  Jäljelle jääneiden armeijat jotka olivat tapahtuma-aikana jo taistelukentillä, kärsivät tappion spartalaisille.

 

Ruusuristiläiset kuningatar Elisabet I'n hovissa toivat tämän taas esille, ihanteena jota kohti pitäisi pyrkiä.  Ihanteellinen yhteiskunta, kuten Bacon sitä nimitti.  Bacon kirjoitti kirjan 'Uusi Atlantis' johon hän sisällytti sen kaiken.  Se ei ollut ennustus.  Se oli suunnitelma, josta olen varma ettei hän keksinyt sitä, että maa nousisi lännestä jonka nimi olisi veljeskunnan jäsenille Uusi Atlantis.  Pinnallisesti sen hallitus, sitä johdettaisiin demokraattis-tyyppisenä hallituksena tai tasavaltana.  Mutta todellisuudessa sitä johtaisi salainen viisaiden miesten lautakunta, tiedemiesten ylivertainen ryhmä, kaikista tieteistä, mukaan lukien psykologian alalta.

 

Bacon puhui tässä kirjassaan miten tämä valtio olisi suuri kauppavaltio, mutta pitäisi itsensä jollakin tapaa eristyneenä jonkin aikaa.  Kaikki ovat varmasti kuulleet Monroe'n doktriinista.  Hän kirjoitti kuinka sitä johdettaisiin hyveiden perusteella, kaikkien vapaamuurariuden hyveiden, vaikkakin ihmiset, siis tavallinen väestö ei saisi koskaan tietää että sitä ohjaa ja johtaa salainen veljeskunta.  Johtajan nimi oli Salomon, joka on yksi vanhoista Solomon'in versioista, mutta esoteerisella tasolla syvällisempi.  Sen lisäksi että se tarkoittaa aurinkoa kolmella eri kielellä, se liittyi, tuona aikana, sanaan 'salmon' (=lohi), koska sen liha on punertavan pinkki.  Punainen tarkoittaa ihanteeseen suunnattua vallankumousta.  Joskus se kirjoitetaan myös 'solyman' ja 'salimon'.  Solomon jota käytetään tänään on modernimpi pversio, ja kuten sanoin, se tarkoittaa aurinkoa kolmella kielellä, mutta omaa myös paljon syvempiä merkityksiä joista voin puhua joku kerta.

 

Uusi Atlantis hallitsisi maailmaa ihanteillaan ja voimallaan, mutta pitäisi tieteensä salaisina, myös omalta väestöltään.  Vain harvat ihmiset pääsisivät laboratorioihin, joiden Bacon sanoi olevan "kolme mailia vuoren sisällä tai kolmen mailin syvyydessä, mutta aina yleisöltä piilossa."  Se ei ollut mikään liioittelu, koska jo hänen aikanaan he pitivät tieteet salassa yleisöltä.  Bacon oli neuvonantaja.  Hän yritti kovasti päästä pääneuvonantajaksi, mutta ei aivan päässyt kuninkaiden ja kuningattarien luo.  Joissakin hänen kirjoituksistaan voi huomata saman asian, aivan kuten Machiavelli'n kanssa.  Heidän kirjoituksensa olivat kuin ansioluetteloita siitä kuinka älykkäitä, viisaita ja viekkaita he olivat, mitä tuli väestön ja heidän manipuloimisensa ymmärtämiseen.  On mielenkiintoista lukea hänen esseitään ja nähdä mitä hän ajattele ihmisistä.  Hän oli täydellinen elitisti ja hänellä ei ollut mitään ongelmaa hyväksyä että oli eroja älyn, älykkyyden ja kuten hän sanoi, elämän asemien välillä.

 

Hän puhuu tästä, jossakin määrin, Uudessa Atlantiksessa.  Kirjan julkaisemisen jälkeen se on syöttänyt ihmisten mielikuvitusta.  Sitä on käytetty mainostamaan salaisia yhteisöjä.  Huomatkaa, että kaikki salaiset järjestöt ovat liitoksissa toisiinsa huipun tasolla, mukaan lukien ne joiden luulette taistelevan toisiaan vastaan, koska ne ovat erikoistuneita.  Niillä on omat erikoistoimintonsa.  Jotkut niistä hallitsevat Katolisia.  Jotkut protestanttien lahkoja.  Jotkut juutalaisia lahkoja, mutta ne kaikki ovat liitoksissa huipun tasolla, ja niille kaikille on annettu erityisoikeutensa.  Kaikki nämä peruskirjat on annettu takaisin Englannin suurloosille, riippumatta siitä onko kyseessä Ranskan suurloosi vai Itämaiden Suurloosi vai mikä.  Niillä kaikilla on määritellyt erityisoikeutensa, jopa Skottilaisella Vapaamuurariuden Riitillä (Scottish Rite of Freemasons), joka ei ollut skottilainen alunperinkään.

 

Monet vapaamuurarit eivät tunne omaa historiaansa.  Jos antaisin katoliselle katolisen doktriinin kirjan, he eivät kyseenalaistaisi sitä, koska heidät on ehdollistettu hyväksymään monia kirjoja samasta aiheesta.  Sama juttu jos joku tekee rahaa kirjoittamalla, tai teeskentelemällä tekevänsä niin, kirjoittamalla protestanttisille lahkoille.  Omaat asiakaskunnan joka on ehdollistettu syntymästään lähtien.  Ne jotka haluavat helpon työn ja osaavat jotenkin kirjoittaa voivat saada hyvän tulon tehtailemalla kirjoja kristityille.

 

1800-luvulla kristityille tarkoitetut romaanit olivat suuri bisnes.  Romaanit, aivan kuten tämän päivän televisio-ohjelmat, omasivat pikku draamansa ja moraalisääntönsä, ja ne muuttuvat taas matkallaan seuraavaa askelta kohti, seuraavalle sukupolvelle.  Aivan kuin tänäänkin, kyse oli ennakoivasta ohjelmoinnista, kirjoitettuna romaaneihin, jo olemassa olevalle asiakaskunnalle.  Ei tarvinnut murtautua markkinoille, piti vain ymmärtää kohdeyleisön kieli ja tähdätä heihin.  New Age ilmiö on aivan sama.  Sen kesti muutaman sukupolven ajan päästä vauhtiin.  Ja kun New Age liike puhkesi, kuin meri padon takaa, niin kutsuttua henkevää kirjallisuutta oli yhtäkkiä kaikkialla.

 

Ennalta ehdollistut ihmiset kahmivat kirjat innoissaan, he olivat kasvaneet kuullen tuhansia pikku siteerauksia ja kaikkia, sarjakuvista lähtien, kun heitä oli valmisteltu New Age'ä varten.  Jälleen kerran heille luotiin kieli johon he lankeaisivat.  Uuden Atlantiksen ajatus oli kuollut joksikin aikaa, ja elvytettiin sitten 1800-luvulla.  Silloin tehtailtiin hirveästi roskaa, tarkoituksellista roskaa, tarkoituksenmukaista roskaa, jälleen korkeampien lähteiden taholta jotka antavat meille ajatuksemme joilla on lupa olla olemassa.  He vetivät Atlantiksen taas hatustaan ja lisäsivät siihen paljon mytologiaa, ja juttua siitä miten se syntyi, tai miten he menivät ensin Egyptiin ja sitten Irlantiin sen jälkeen, ja niin edelleen ja niin edelleen.

 

On tekniikoita joilla myydään ajatuksia, ja näitä voi löytää tutkimalla filosofiaa.  Jos ymmärtää filosofiaa ja sofismin tekniikan, ymmärtää miten se saadaan aikaan.  Mitä he tekevät, tässä yksinkertainen esimerkki: kuin Platon joka haluaa yleisön kirjoituksilleen.  Hän teeskentelee keskustelevansa ystävän kanssa, ja antaa lähtökohdan ja katsoo onko ystävä samaa mieltä hänen kanssaan.  Jos lähtökohta vaikuttaa loogiselta ja on henkilön omien kokemusten piirin sisällä, hän sanoo "kyllä, olen samaa mieltä tuosta."  Sitten Platon sanoo: "Siinä tapauksessa, voimmeko sanoa varmasti että on kategoria ihmisiä jotka tekevät tai ajattelevat näin?"  Ja sitten ystävä on samaa mieltä.  Se on askel askeleelta etenevä prosessi jonka tarkoitus on saada sinut hyväksymään, ensinnäkin, lähtökohta jonka ymmärrät, ja askel askeleelta sinua johdetaan, subjektiivisesti, seuraavaan lähtökohtaan, ja taas seuraavaan, kunnes koko kaava on piirretty eteesi, ja tullaan päämäärään.  Sinut on johdettu johtopäätökseen, planeettojen kautta kulkevan avaruusmatkan avulla, tavallaan, yksinkertaisesti henkilön toimesta jota on opetettu logiikan tekniikoiden alalla ja joka on johtanut sinua aloittaen lähtökohdasta joka sinun oli nieltävä.

 

Joskus he puhuvat 'olettamisesta'.  'Jos oletetaan että tapahtuisi näin', ja kun olet hyväksynyt kaiken olettamisen, siitä on mielessäsi tullut konkretisoitu tosiasia.  Ja sitten hypätään seuraavaan asiaan, ja taas seuraavaan, ja seuraavaan.  Niin yksinkertainen tämä tekniikka on.  Se on tiede, mutta sitä opetetaan tietyille ihmisille ja näin on ollut aina, yhteiskunnan mielenhallintaa varten ja ohjatakseen väestöä tiettyä polkua pitkin, vaikkakin, jos tarpeellista, yhä enenevään hämmennykseen.  Suurten muutosten aikoina hämmennys on tarpeellista jotta asiantuntijat voivat taas tulla esiin ja auttaa meitä pääsemään sotkusta.  Hyvin yksinkertaista.

 

On mielenkiintoista huomata kuinka näitä samoja vanhoja juttuja tuodaan taas uudelleen, aivan kuten tuona aikana vapaamuurarit tekivät, ja siihen sekoitetaan tämän päivän tapahtumia jotta se vaikuttaisi todenmukaisemmalta.  On hyvä lisätä totuutta sekaan, koska syötin pitää olla paikallaan, ja syöttinä on se totuus.  Tiedustelu toimii tuolla tavoin.  Sitten vastatiedustelussa lisätään siihen jotain naurettavaa ja saadaan totuus huonoon huutoon.  Sitä ei ole vaikea ymmärtää.  Mutta matka fantasian läpi on ihmisille kiehtovampaa kuin tosiasiat, että hyvin nokkelat ihmiset ovat huijanneet meitä, ja aikaisempia sukupolvia.  On helpompaa ymmärtää että kyseessä oli pakko olla jonkun yli-inhimillisen, kuin me olisimme viattomia sivustakatsojia joilla ei ole paljoakaan tekemistä, kuin mennä mukana.

 

Ja tuossa on kyse egosta.  Tämä kaikki sitoutuu yhteen sen kanssa mitä olen koskettanut ennenkin, ainakin kevyesti ja joskus hieman kovemmin, mutta en ole puhunut siitä kovin syvällisesti aikaisemmin.  Minun pitää puhua tästä ennen kuin unohdan sen.

 

Muistakaa, että riippumatta siitä missä lähetyksessä olen, en välttämättä ole samaa mieltä aiheiden kanssa, tai soittajien vastausten kanssa, tai edes soittajien kysymysten kanssa.  Monet näistä lähetyksissä itse asiassa näyttävät, jos ne ovat uskonnollisia, kuinka kapea-alainen uskontojen kasvatus on, verrattuna totuuteen, ja miten se sokaisee ihmisiä ihmeellisillä tavoilla.  Yksi henkilö, vähän aikaa sitten, puhui siitä kuinka hän menisi ja haastaisi vapaamuurarit.  Hän ei sitä huomannut, mutta jos hän katsoisi itseään ulkopuolelta, hän olisi huomannut että kyseessä olisi vain joku joka yrittäisi käännyttää jo jonkun uskonnon, tässä vapaamuurariuden omaavia ihmisiä.  Kuten Albert Pike sanoi, "se on uskonto."  Ja tämä henkilö yrittäisi käännyttää heitä omaan uskontoonsa.  Siihen johon hänet oli kasvatettu, ja siitä ei tule menestystä.  Se aiheuttaa konfliktin.  Juuri näitä tekniikoita meidän odotetaan käyttävän tässä yhteiskunnassa, kaikilla aloilla, kun isot pojat ohjaavat meitä kaikkea tapellessamme toisiamme vastaan ennalta määrättyä päämäärää kohti.

 

Maailmaa ei voi ymmärtää ennen kuin ymmärtää itseään.  Vanhimmista ajoista lähtien suurten temppelien yläpuolella maailman kaikissa maissa oli aina laillinen varoitus, "TUNNE ITSESI".  Jos et tunne itseäsi, alat taistelemaan jotakin vastaan.

 

Meillä on viettimme, tavallaan olemme monimutkaisia, ja silti normaaleja samaan aikaan.  Jokaisella on niitä.  Meillä on myös tällaisessa keinotekoisessa järjestelmässä liioiteltuja tarpeita.  Jos tukahduttaa jotakin, vietistä tulee liioiteltu ja joskus vaarallinen itselle ja muille.  Me elämme niin keinotekoisesti luodussa järjestelmässä että monet tarpeistamme ovat tukahdutettuja ja jopa tarve olla humaani toisia kohtaan on tässä järjestelmässä tällainen.

 

Elämme ihmisyyden vastaisessa järjestelmässä.

 

Antiikin aikoina kun ihmiset elivät heimoissa, silloin kaikkia pidettiin yhtä tärkeinä kuin kaikkia muita, koska yhden kuolema voisi tarkoittaa myös toisen kuolemaa.  Heimot selvisivät niiden yksilöiden ansiosta joista se koostui, joten kaikkia oli kohdeltava samalla tavalla.  Vaihtaminen, tai jakaminen, oli normaalia.  Ihmisyyden kirous tuli rahan luomisen myötä - keinotekoisesta ideasta.  Raha on vain sitä, se on idea.  Se ei ole mitään normaalia, kuten painovoima.  Se ei edeltänyt älyä.  Raha on dominoiva voima ja on aina ollut sitä, luomisestaan lähtien.  Ja kun ensimmäiset maat hyväksyivät sen, ja loivat ensimmäisen armeijansa, jonka piti lähteä valloittamaan muita maita ja pakottamaan ne saman järjestelmän alle.

 

Ruoka, suoja, vaatetus, toveruus, turvallisuuden tunne, kaikki tuhottiin kun tuotiin raha.  Rahasta tuli avain kaikkiin noihin, koska kukaan ei halua tuntea ketään joka on köyhä.  Se tuo esiin pahimman ihmisissä, epänormaalin, josta tulee normaalia väestössä joka hyväksyy sen.  Tuo on avain tähän.  Luonnolliset tarpeet, jotka on tukahdutettu, muuttuvat neuroottisiksi ja lopulta psykoottisiksi.  Siksi on ihmisiä jotka kävelevät toisten ihmisten yli, puukottavat kaikkia selkään kiivetessään tikapuilla päästäkseen eteenpäin.  Vain siten saadaan väestö palvomaan ultrarikkaita ja tähtiä, koska he ovat kaikkien ihmisten toiveiden täyttymiä.  Koska "voi luoja, ei tarvitsis huolehtia laskuista ja ruoasta ja suojasta, eikä vaatteista, ja olisi vielä hyväksyttävämpikin", ja ihmiset rakastaisivat eivätkä halveksisi.

 

Elämme mädässä ihmisyyden vastaisessa järjestelmässä.  Sen eteneminen monien tuhoa kohti on luonnollista koska se on muutamien tietoisuuden tekoa, koska monet ovat hyväksyneet tämän ihmisyyden vastaisen järjestelmän normaalina.

 

Mainitsin tästä aikaisemmissa puheissani, kauan sitten, yhdessä vanhoista lähetyksistä joissa olin.  Puhuin jollekin joka uskoi kaikkien yhteenliittymiseen.  Ihanne jota meille on työnnetty jo kauan on "olemme kaikki yhtä".  Se on kiehtova ajatus monelle, jotka eivät ajattele turhan syvällisesti ykseyden seuraamuksia.

 

Ei ole mitään pahempaa, voinet kuvitella, kuin jos kaikki ovat samanlaisia.  Ei ole spontaaniutta, ei luovuutta.  Kaikki ovat robotteja, ei yksityisyyttä, ei enää sinua.  "Koneen haamu", kuten mieltä joskus kutsutaan, sielu.  Se tarkoittaa sinua, sinun kokonaisuuttasi, henkilönä.  Sitä ei enää olisi.  Sinulla ei olisi rauhaa eikä yksityisyyttä.  Sinut olisi liitetty moneen.  Olen maininnut ennenkin, niistä jotka todella ajattelevat ja tuntevat tätä kaaosta jota on aina ollut maailmassa, mitä tulee sotiin ja julmuuteen ja rosvoamiseen massiivisella mittakaavalla, kutsutaan sitä sitten barbaareiden ryöväämiseksi tai sivilisaation tuomiseksi demokratioiden toimesta, se on sama juttu.  Sinun ystäväsi ja naapurisi, ja ehkä sinä itse, menette tappamaan ja aiheuttamaan kärsimystä toisille, tietäen takaraivossasi ettet sinä tule hyötymään siitä mitään.  Sinulle annetaan siitä palkka.

 

Tiedämme että suuret yhtiöt hyötyvät ja ryöstävät, monien naamioiden takana, mutta se on sama asia.  Ryöstö on ryöstöä.  Rosvoaminen rosvoamista.  Syy miksi Skull and Bones (Pääkallo ja luut) käyttää pääkalloa ja luita, sen lisäksi että ovat korkea vapaamuurarijärjestö, on että he ovat merirosvoja.  Sitä he ovat.  Niistä kuningatar Elisabetin hovit koostuivat, merirosvoista jotka ryöväsivät kaikilta muilta, kaikilta muilta mailta heidän kultansa ja hopeansa, ja he kaikki kutsuivat ruusuristiläisten loosiin, korkeampaan loosiin.  Kun taas alemmille opetettiin hyveitä; isot pojat olivat ryöväämässä, varastamassa, tappamassa, upottamassa laivoja ja hukuttamassa ihmisiä lisätäkseen kassaa - omaa kassaansa.  Pike mainitsee senkin, "Päästäkseen maailman vallitsijoiksi he käyttäisivät kaikkia mahdollisia keinoja, mukaan lukien osakemarkkinoita".  Hän sanoo tuon omassa kirjassaan.

 

Kaikki on järjestettyä, mutta me kaikki hyväksymme sodat ja ryöväämisen.  Aikaisesta lapsuudesta lähtien, olen aina ihmetellyt kuinka oma perheenikin katsoi kanssani samoja uutisia, ja sen jälkeen jotain fiktiota jota tuli.  Kauhut joita he juuri näkivät todellisina tapahtumassa joillekin muille, olivat hävinneet heidän mielistään.  Ja vasta sitten tajuaa, ettemme olekaan samanlaisia lainkaan.  Itse asiassa kun käy elämänsä läpi tajuaa että ne jotka välittävät - ja tarkoitan välittämistä, en jonkun muun motivaation tai henkilökohtaisen edun vuoksi - silloin tajuaa olevansa hyvin erilainen, hyvin erilainen.

 

Olen kuullut ihmisten puhuvan, kristittyjen myös, joilla on mytologinen näkemys menneisyydestä, heidän omastaan, myös viimeaikaisesta, kuinka pahat ihmiset vain ovat ottaneet vallan. Mutta jos katsoo heidän omaa historiaansa, heidän omat esi-isänsä ovat taistelleet armeijoissa ja tehneet kaikkea mitä ei ole Uudessa Testamentissa.  Me hyväksymme pahat teot.  Nuoret miehet olivat ennen ainoita jotka olivat alttiina niille, koska kaikilla nuorilla miehillä on heimovaistot ja hän haluaa olla heimonsa sankari.  Siksi he aina värväävät nuoria sotiin.  Vanhemmilla on enemmän järkeä.  He ovat oppineet jotakin matkallaan.  Yleisesti ottaen jos katsotaan sotia, niiden välillä on noin 20 vuotta, koska 20 vuodessa uusi sukupolvi on kasvanut, jolla ei ole muistia aikaisemmasta, ja hekin haluavat tulla sankareiksi, ja siihen armeija juuri luottaa.

 

Armeija on vapaamuurari-järjestö kaikkine sen symboleineen.  Kun vapaamuurari näyttää merkin, fyysisen merkin, vapaamuurariveljelleen, sitä kutsutaan salamaksi.  Hän väläyttää merkin.  Siksi sotilaiden vaatelapuissa, joita on heidän olkapäillään tai missä vaan, univormuissaan, olevat merkit ovat nimeltään 'salamoita'.  Armeijassa kaikki on täysin vapaamuurarimaista.  Katsokaa symboleja.

 

Kauppiaiden, sotilaiden ja varkaiden suojeluspyhimys oli Merkurius (Mercury).  Siksi on sanat merc - merchant (kauppias) - mercenary (palkkasoturi).  Hän oli näiden suojeluspyhimys koska he kulkivat yhdessä.  He liikkuivat yhdessä.  Mikään ei ole muuttunut, paitsi väestö on paremmin ehdollistettu olemaan huomaamatta itsestäänselvyyksiä.

 

Nuoret jotka haluavat mennä taistelemaan sodissa ja liittyvät armeijaan rauhan aikana ovat palkkasotilaita.  He menevät mihin heidät käsketään ja tappavat kenet tahansa heidän käsketään tappaa.  Niin palkkasoturit perinteisesti toimivat.  Ennen armeijoita, ennen kuin Englannin pankki aloitti kunnolla Rothschildin kanssa, ei ollut vakinaisia armejoita sellaisinaan.  Heillä oli jalosukuisten ydin, ratsumestarityyppejä, mutta suurin osa ihmisistä sai palkkansa palkkasotureina.  Se oli ammatti.  Ostit omat aseesi ja vaatteesi.  Kun he perustivat Punatakit (Red Coats), he symbolisoivat kabbalistista vallanottoa, ei juutalaisten toimesta, koska Englannin korkeakristilliset kirkot olivat omaksuneet kabbalan myös.  Siitä tuli osa, sitä kutsuttiin "kristilliseksi kabbalaksi."

 

Eliitillä ei ole rotua eikä uskoa.  He kyllä näyttelevät niille jotka katsovat "tämä poika on yksi meistä, me seuraamme häntä, hän on onnistunut, hän on luonut itsensä" - tuo on typeryksille.  Punatakit kantoivat myös vöitään olkapäillään, rinnan yli, valkoista vyötä, valaistunut mies.  Se oli myös hemmetin hyvä maalitaulu risteineen, X punaisella taustalla.

 

Olemme eläneet historian läpi, vieläkin jatkuvan, jota hallitsevat joidenkin mielestä konfliktissa toistensa kanssa olevat salaseurat.  Mutta vain konfliktien kautta voidaan suunnata yhteiskuntaa.  Jos kukaan ei taistele toisiaan vastaan ei ole ongelmia, joten konfliktit pitää luoda.  Luonnonvoimat: syy ja seuraus, työntö ja vastatyöntö.  Se on maailman historia, ollut kauan, ainakin rahan luomisen jälkeen.  Rahalla tarkoitan sitä kaikissa muodoissaan.  Joko he punnitsevat hopeaa tai kultaa tai siitä tehdään kolikkoja, sillä ei ole väliä.  Ainoa temppu on saada yleisö hyväksymään se todellisena rikkautena, heidän aikaisemmin omaaviinsa viljasäkkeihin verrattuna joita he vaihtoivat johonkin muuhun, siinä se temppu on.

 

Kaikkina aikoina, ihmiset antoivat suostumuksensa.  Nyt elämme keinotekoisessa järjestelmässä jossa raha on tärkeä asia, ei ruoka.  Raha on ruokaa tärkempää.  Ilman sitä ei voi maksaa ruokaa tai vuokraa, eikä mitään muuta tarvitsemaansa.  Tämä luo psykoottisen järjestelmän jossa elämme, mukaan lukien gangsterismin.  Alhaisella tasolla se on vain alamaailma.  Meillä on ylämaailma ja alamaailma, ja molemmat ovat hallittuja, kautta aikain, samojen huipulla olevien toimesta.  Heillä pitää olla laki-järjestelmä joka näyttää jakavan oikeutta.  Mutta se on vain näytiksi.  Se ei ole oikeutta.  Sen ulkomuotoon ihmiset uskovat.  Kun ei eivät voi tehdä jotain ja rikkovat yläpuolella olevan järjestelmän sääntöjä, laki-järjestelmän, he saavat toisen puolensa tekemään sen laittomassa järjestelmässä, laittomin konstein.  Ne työskentelevät yhdessä, aina, kautta historian.

 

Tekniikat ovat aina olleet samoja.  Jos katsoo joitain maailman suurimmista suvuista, itse asiassa melkeinpä kaikkia niitä, olkoon se sitten Brittiläinen monarkia tai eurooppalainen, he ovat kaikki serkuksia, ja heidät voi jäljittää normannien sukujen kautta (korkeiden normanni-sukujen) ja aina Venetsiaan asti.  Korkeaa symboliikkaa, koska jo foinikialaiset, jotka olivat maailman kauppamiehiä ja johtajia aikanaan, rikkauksineen ja rahoineen ja kaikkineen, rakensivat itselleen pääkaupungit jokien tai isojen järvien rantaan.  He rakensivat saaret joilla he asuisivat, tai muuttaisivat vesien kulkua, keinotekoisen saaren tehdäkseen.  Ja he asuivat siellä veden saartamana.

 

Venetsian loi ihminen, miljardeja tonneja kiveä ja puuta, luodakseen tällaisen systeemin.  Kun Temppelinritarit ja muut ristiretkeläiset menivät valtaamaan ja ryöstämään Lähi-Itää, he palkkasivat venetsialaisia laivoja viemään heidät sinne.  Se oli hyvää bisnestä venetsialaisille.  Ja jos otamme foinikialaisen (eng. Phoenician) ja Phoenix-linnun, symbolin jollekin joka kuolee (noin 500 vuotta), ja syntyy uudelleen tuhkasta, ja sitten otetaan Venetsia, joka on Venice->Phenice->Phoenice, se tulee samasta juuresta.  Rahaihmiset liikkuivat kautta aikain ja rahoittivat sotia, kaikki sodat.  He rahoittivat koneiston ja kaiken mitä tarvitaan sodassa, ja he tekivät aina voittoa.  Heillä on MO'nsa jonka mukaan elävät, ja järjestelmä jota hallitsevat.  Se on heidän ympärillään.

 

Antiikin ihmisillä oli se, jopa Babyloniassa.  Egyptin suurissa kaupungeissa heillä oli valtavia rikkauksia jota saartoi uskomaton köyhyys, ne elivät yhdessä vierekkäin.  Jopa Egyptissä ole farmakologista teollisuutta.  Oli myös muuta lääkeaineteollisuutta, joita tänä päivänä kutsuttaisiin laittomiksi, prostituutiota, jota organisoi alamaailma.  Heillä oli huumeita, prostituutiota, köyhyyttä, vieri vierellä uskomattomien rikkauksien ja vaurauden kanssa.  Jos katsoo maailman pääkaupunkeja, huomaat että niiden ympärillä on aina joki.

 

Me annamme aina suostumuksemme pahalle, ja mitä se kertoo meistä?  Mitä se kertoo heistä jotka katsovat maailmaa, mainosten ja urheilun välissä, ja ihmisiä jotka näkevät nälkää, ja väestöjä jotka kuolevat, ja taloja joita pommitetaan tuhkaksi kun Ilmavoimat tekevät "virheitään", eikä mikään vaikuta heihin vähääkään.  Tässä on pointtini johon olen osoittanut:

 

Niiden jotka todella välittävät eivätkä käytä tätä idealismia hallitakseen muita ihmisiä, niille jotka todella välittävät ja joihin tämä vaikuttaa henkilökohtaisesti, heidän pitää luopua ykseyden ajatuksesta.  Joku, äskettäin sanoi jotain jonka olen aina tiennyt, ja ihmisten on vaikea hyväksyä se.  Hän sanoi, jonka itse tiesin lapsena kun tarkastelin ihmisiä:  Ei ole totta että 90 prosenttia ihmisistä ovat hyviä ja 10 prosenttia pahoja, vaan 10 prosenttia ihmisistä ovat hyviä ja 90 prosenttia pahoja.

 

Siinä on miettimistä.  Mitä sallimme tehdä toisille tullaan lopulta tekemään meille, kun emme välitä.  Onko se vain siksi että olemme tyytyväisiä kun se ei tapahdu meille itsellemme?  Jos välitämme vain itsestämme, sallimme kaiken tämän tapahtuvan toisille.

 

Hiljaisuutemme on suostumusta.  Se on lainmukaista.  Kun omat poikamme ja tyttäremme tappavat ihmisiä niiden tavallisten tekosyiden vuoksi, samojen vanhojen tilapäisten syiden uvoksi joita meille annetaan, mitä se sanoo heistä ja itsestämme, mitä se sanoo?

 

Nyt ei ole aika ihmisten yhdistymiselle, koska näemme millaisia suurin osa ihmisistä on.  On aika niiden jotka ymmärtävät puhua ja sanoa se mikä on oikein, koska meillä on nyt jäljellä vain oikeus panna häpeään, osoittamalla itsestäänselvyydet.  Ihmiset jotka eivät pysty ymmärtämään mitä sanon eivät ole koskaan katsoneet itseään.  He eivät ole koskaan kyseenalaistaneet omia motiivejaan mihinkään.  He eivät tunne omaa pimeää puoltaan.  Heistä on helppo hypätä johonkin koloon joka on tehty heitä varten ja osoittaa sormella naapurin ovea.  Sitä kutsutaan projektioksi.  Me projisoimme pimeän puolemme, meidän sisältämme, muihin, mieluummin kuin näemme että se mitä sanomme toisista on itsessämme.  "Tunne Itsesi" on pakko.

 

Vanhassa neuvosto-järjestelmässä, muistakaa ettei se ole niin kovin vanha, joka luotiin antiteesinä tälle demokraattiselle järjestelmälle, niiden toimesta jotka antoivat meille demokraattisen järjestelmän myös.  Nyt olemme tulleet Kolmanteen Aaltoon, kuten Alvin Toffler puhui ja kirjoitti, kommunismin ja kapitalismin yhdistymisestä kolmanneksi tavaksi, joka vain sattuu olemaan sen mihin Bertrand Russell ja muut häntä ennen sanoivat meidän päätyvän.  Se on aina ollut suunnitelmana.

 

Vanhassa neuvosto-järjestelmässä käytettiin termiä 'itsekritiikki' yleisöön.  Tässä ovat neuvosto-ajatuksen teesit: Kyseenalaista itsesi ja katso oletko sen mittainen.  Sitä sillä tarkoitettiin, koska Valtio, absoluuttinen Valtio, ei ole olemassa vapauttaakseen ihmisiä.  Valtiolla ei ole aikomustakaan mainostaa vastavaikutteista ymmärrystä tai suhdetta yksilöiden välille.  Se pyrkii atomisoimaan ja eristämään sielun, mielen, "aaveen koneessa".  Siten Valtiosta tulee totaalinen.

 

Kun ihmiset eivät liity toisiinsa mitenkään, tavallisen luonnollisen humaanisuuden kautta, Valtio on totaalinen.  Kun ihmiset liittyvät toisiinsa ja ovat kosketuksissa ja tekemisissä toistensa kanssa, vastakkainen on totta.  Valtio menettää voimansa.  En puhu siitä että meidän pitää olla ihanteellisia.  Se on mahdotonta.  Kuka tahansa väittääkin että hän on täydellisen toteutunut, tai muiden yläpuolella ihanteellisella tavalla huijaa ainakin muita, jos ei itseään.  Itse asiassa, siten eliitti puhuu meistä.  He ovat ihanteellisia ja me olemme vain joukko aatelittomia, ja koska olemme aatelittomia ja hölmöjä ja typeriä, on heidän oikeutensa tehdä kuten näkevät parhaaksi.  Melkein kuin ihmiset puhuvat eläimistä: "niille ei tahdo olla ilmeisen julma mutta joskus pitää vain saada lauma liikkeelle jne"  He voivat kiilloitella sitä niin että se on heille itselleen hyväksyttävää, ja he tosiaankin uskovat olevansa ylivertaisia ja ihanteellisia.  Se on kuitenkin mahdotonta.

 

Voimme todellakin olla parempia kuin olemme.  Ne jotka laittavat itsensä jalustalle ihanteina, tai teeskentelevät tekevänsä niin, kaatuvat aina.  Heillä on samat vaistot kuin kaikilla muillakin.  Puritaanimaisessa yhteiskunnassa, joka on aivan samanlainen kuin New Age liike, jotka saivat ihanteensa puritaanisesta järjestelmästä, jossa he tuomitsevat ihmiset jotka polttavat ei-hengellisinä.  Se on suoraa perintöä protestantismista, ja he eivät näe itseään, koska hengellisyydellä ei ole mitään tekemistä syömisen tai polttamisen tai minkään sellaisen kanssa.

 

Ennen lopettamista haluan kiittää kaikkia, noin tusinan verran ihmisiä on antanut minulle lahjoituksen, ja en yleensä halua pyytää sellaista, koska en ole täällä pyytääkseni rahaa, vaikkakin raha on avain jolla tämä järjestelmä toimii, kuten kaikki tiedämme.  Olemme kaikki tietoisia siitä.  Se on valitettavaa, mutta kunnes toinen järjestelmä tulee tämän tilalle, ja toivottavasti ei se jonka he ovat meille suunnitelleet, on tarpeellista yhä selviytyä.

 

Joten kiitän kaikkia, niitäkin jotka lahjoittivat 10 dollaria, koska siihen liittyy aina ajatus, joka on rahaa tärkeämpää.  Kaikkeen mikä annetaan ilmaiseksi kytkeytyy aina ajatus.  Kiitän kaikkia auttaneita.  Haluan myös sanoa että hankin ensi viikolla lumipuhaltimen, vaikkakin tällaisellä säällä jota on ollut mietin olisiko parempi hankkia vene.  Riippuu siitä minkälaista säätä he ovat meille suunnitelleet.

 

Ajattelin soittaa armeijalle ja kysyä mitä he ovat suunnitelleet pariksi seuraavaksi kuukaudeksi, mutta tuskinpa saisin vastausta.  Ainakin tiedän että lumi tulee, luultavasti ennen viikon loppua, tai sitten ensi viikon alussa.  Ja pystyn pääsemään täältä pois tarvittaessa.  Joten kiitos noille ihmisille.  Minun pitää myös sanoa etten voi vastata kaikkiin emaileihini.  Niitä on vain liikaa.  Jotkut ihmiset kertovat minulle koko elämänsä, ja luen ne kyllä, ymmärrän että näinä aikoina jossa elämme ihmiset ovat hirveän eristyneitä toisistaan, ja vain tieto siitä että on joku joka ajattelee samalla tavoin on lohduttavaa.  Se myös häätää ajatuksen siitä onko mahdollisesti tulossa hulluksi, kun katsoo ympärillä olevien ihmisten robottimaisia toimia ja kuuntelee heidän typeriä keskustelujaan, jotka he ovat saaneet mediasta.

 

Ette ole lainkaan hulluja.  Ja kuulen ihmisiltä kaikkialta maailmassa jotka kirjoittavat minulle, joilla on sama eristymisen ongelma.  Kenelle puhua?  Ja on aina kiire opettaa ihmisiä.  Pyydän kuitenkin ennen kuin alatte opettaa, koska se tulee viemään teidän voimanne, ja jos ei ole mahdollisuutta että kohteenne kysyy oikeita kysymyksiä, tuhlaat vain omaa energiaasi etkä käytä sitä luovasti.  Työstäkää aina itseänne, näinä aikoina.

 

Vielä kerran, toivon että selviydyitte Uudesta Vuodesta ja voitte paremmin.  Kiitokset lahjoituksia tehneille, ja puhun jälleen ensi viikolla.

 

Parhain terveisin, ja kulkekoon jumalasi kanssasi.

 

 

 

(Translation from English to Finnish by: Jouni Alhanen)