Alan Watt    Blurb (i.e. Educational Talk)

 

'Tajuissaan Olevien Hullujenhuone Turmeltunutta Uutta Maailmaa Varten'

 

 

kesäkuun 27. päivä 2007

 

Keskustelu Copyright Alan Watt (Paitsi Musiikki, Kirjoista lainauksia ja Kuuntelijoiden kommentteja)

 

 

WWW.CUTTINGTHROUGHTHEMATRIX.COM

 

 

www.alanwattsentientsentinel.eu

 

 

Hei ihmiset, olen Alan Watt ja sivuni ovat www.cuttingthroughthematrix.com.  Voitte löytää minut myös osoitteesta alanwattsentientsentinel.eu.  On kesäkuun 27. päivä 2007.

 

En tiedä ovatko ihmiset huomanneet, mutta suihkutus jatkuu yhä, paljon myös yöllä.  Yösuihkutusta tehtäessä voi nähdä näitä vanoja kuun alla.  Ja aamulla saa herätä tähän utuun, auringon ympärillä on sateenkaaren kaltaisia efektejä.  Pari viikkoa sitten auringon ympärillä oli suuri rinki, ja ymmärtääkseni jotkut sääennustajat Valloissa sanoivat sen johtuvan jääkristalleista.  Niin kai.  Ainakin meille syötetään paljon sienirehua, ja meitä pidetään pimeässä.  Kaikki tänä päivänä on tiedettä.  Enemmistön todellisuus koostuu tieteestä, tieteellisten asiantuntijoiden mielipiteistä, jotka ovat tieteellisesti tuotettuja.  Television puheohjelmissa kuuluisat ihmiset jotka antavat mielipiteitään, ajatuksiaan imitoitaviksi, ajatuksia joita vastaan kapinoida ja ajatuksia joita odottaa.

 

Antiikin Kreikan aikoina kun he hallitsivat Egyptiä, kun ptolemaistit olivat saaneet valtaan yhden Aleksanterin kenraaleista ja hänestä tuli faarao, ja kokonaisia sukuperiä ptolemaisteja oli hallitsijoina, aina Kleopatraan asti, ja hänen poikaansa.  He kutsuivat nuoren Horuksen hahmoa, jolla oli lyhyet jalat: Horus-vauvaksi.  Hän kävelee varovasti kuten vauva, mutta ajattelee kuten mies, sormi suunsa edessä, ja häntä ympäröivät suuret, kuin haukan siivet.  Sen tarkoitus oli: Harpocrates.  Siksi he kutsuivat nuorta Horusta tuossa asennossa - salaisuudeksi.  Suu merkitsi: shh, jota yhä käytämme - vanha mysteeriuskonto.  Tuollaisia hahmoja Harpo Productions antaa meille matkittavaksi televisiossa.

 

Elokuvat "the Matrix" 1, 2, ja 3, eivät lainkaan ollut tieteiselokuvia.  Aina on olemassa allegorioita tai todellisuuden tasoja.  Tähän asti, indoktrinaatiomme on ollut  tieteellisesti tuotettua, kuten sanoin, kouluissa käytettyjen tekniikoiden, ja oikeastaan lastentarhasta lähtien, jota sitten paikataan median avulla - siitä jatkavat media ja viihde yhdessä työskennellen.  Mutta piakkoin on olemassa sellainen asia kuin todellinen virtuaalinen - voitaisiin sanoa, virtuaalinen, ei aivan todellinen, mutta virtuaalinen (se tulee vaikuttamaan todelliselta kaikille sen sisällä oleville) todellisuus.

 

Tätä on työnnetty työpaikoille, jossa on simuloituja ihmisiä (kun on ensin aurannut itsensä tietokoneeseen) ja heidänlaistensa kokous jossa itse on mukana.  Siellä tulee olemaan jossakin määrin myös aistituntemuksia.  Tulee olemaan jonkinlainen kosketus tai läsnäolon tunne lähellä olevista ihmisistä, toisista tietokoneen luomista kuvista.  Tällaista maailmaa on suunniteltu mielen totaalista hallintaa varten.  Mitään taistelua ei enää ole kun mieli on saatu vallattua.  Kaikki on ohi.  Joku muu kirjoittaa ohjelman; ja kuten myöhemmässä Matrixe-elokuvassa, kaikki mitä Neo pystyi tekemään oli valinta eri ohjelmien väliltä, kuten hän näki tavatessaan Universumin Suurarkkitehdin, kuten vapaamuurarit häntä kutsuvat.

 

Mark Baard joka raportoi eri lehdille ja sanomalehdille, olen siteerannut häntä ennenkin, hän kirjoittaa myös "the Register'iin".  Hän kommentoi ja kirjoittaa sinne kolumneja.  Teidän pitäisi lukea tämä häneltä, julkaistu lauantaina 23. päivä kesäkuuta 2007, otsikkona on:

 

Aistiva Maailma: Sotapelit suurimmassa mittakaavassa

 

Ehkä todellinen elämäsi on niin rikasta ettei sinulla ole aikaa toiselle?  Siltikin, Yhdysvaltain puolustusministeriö (DOD) voi olla jo luomassa kopiota sinusta vaihtoehtoisessa todellisuudessa nähdäkseen miten kauan kestät ilman ruokaa tai vettä, tai miten reagoit televisioituun propagandaan.  DOD kehittää rinnakkaista maa-planeettaa, miljardeine yksilöllisine yhtymäkohtineen jotka heijastavat jokaista miestä, naista ja lasta tällä puolella erotusviivaa todellisen ja vaihtoehtoisen todellisuuden (AR) välillä.

 

Vaihtoehtoinen todellisuus lyhennetään AR, joka on RA takaperin.

 

Sen nimenä on Sentient World Simulation (SWS), ja siitä tulee "automaattisesti todellisen maailman tietoihin kalibroitu synteettinen todellisen maailman peilikuva", projektin määritelmän mukaan.  Raportissa sanotaan että "SWS luo ympäristön psykologisten operaatioiden testaamiselle (PSYOP)," jotta sotilasjohtajat voivat "kehittää ja testata erilaisia toimenpiteitä muokatakseen ja ennakoidakseen vihollisten, neutraalien ja kumppanien käyttäytymistä."

 

Luen tuon viimeisen osan uudelleen.  He aikovat siis testata psykologisia operaatioita jotta sotilasjohtajat voivat kehittää ja testata erilaisia toimenpiteitä muokatakseen ja ennakoidakseen käyttäytymistä.

 

Siis muokata "vihollisten, neutraalien ja kumppanien käyttäytymistä."

 

SWS toisintaa myös taloudelliset instituutiot, palvelut, median, ja kulmakaupat.  Soveltaen talouden ja ihmispsykologian teorioita, kehittäjät uskovat osaavansa ennustaa miten yksilöt ja joukot reagoivat erilaisiin ärsykkeisiin.  Lopettaa maan vedenjakelu.  Suorittaa sotilasvallankaappaus.  SWS osaa kertoa mitä seuraavaksi tapahtuu.  Ajatuksena on luoda vaihtoehtoisia tulevaisuuksia joiden lopputulokset riippuvat eri osapuolten kanssakäymiseen, sanoi Prdue yliopiston professori Alok Chaturvedi, toinen SWSn konseptidokumentin laatijoista.  Chaturvedi johtaa Purdue'n Synteettisen Ympäristön Analyysi ja Simulointi laboratorioita, eli SEAS,...

 

SEAS.  He rakastavat näitä pikku termejä, vai mitä?  Neologismeja.

 

...joka on SWS'n takana oleva foorumi.  Chaturvedi valmistaa SEASista myös kaupallista versiota joka on saatavissa hänen yhtiönsä kautta, Simulex Inc.  SEAS käyttävät voivat visualisoida solmukohtia ja skenaarioita tekstilaatikoissa ja graafeissa, tai ikoneissa jotka kuvataan geografisten karttojen yllä.  Yhtiöt voivat käyttää SEASia testatakseen markkinoita uuden tuotteen varalta.  Simulex sanoo yksityissektorin asiakkaikseen muun muassa farmaseuttisen jättiläisen Eli Lillyn...

 

Mikä yllätys.

 

...ja puolustusurakoitsija Lockheed Martinin.

 

Asia on niin että kilpailijoita ei ole olemassakaan.  Sotilasteollinen kompleksi on kompleksi, yksikössä, kompleksi; kaikki pienet osat sopivat yhteen kuin palapelissä.  Siksi toimitusjohtajat voivat liikkua yhdestä toiseen.  Kaikki ne ovat osa suurta CIAta.

 

USAn hallitus näyttää kuitenkin olevan Simulexin ykkösasiakas...

 

Mikä yllätys.

 

...ja Chaturvedi on saanut miljoonia dollareita apurahoina armeijalta...

 

Eli teidän verorahojanne.

 

...ja National Science Foundationilta... (kansallinen tiedesäätiö)

 

Verorahoja toisilta säätiöiltä.

 

...kehittääkseen SEAS'iä.

 

Ja luulette että tiedesäätiöt ovat olemassa auttaakseen ihmiskuntaa?

 

Chaturvedi yrittää tällä hetkellä myydä SWS'ia DARPAlle...

 

Hahhah.

 

...ja on aiheesta keskusteluissa USAn Kotimaanturvallisuusministeriön viranomaisten kanssa, jotka hänen mukaansa ovat kiinnostuneita ajatuksesta, huolimatta piikikkäistä USAn kansalaisten yksityisyyshuolista.

 

Onpa jotakin, eikö vain?  Niin, ne kansalaisethan ovat oikea kiusankappale - kaikki pienet ihmiset isoille pojille.

 

Tässä on sivulta 2, "the Registeristä", kirjoittajan Mark Baard, lauantailta 23. päivä kesäkuuta 2007.

 

Lukee:

 

Itse asiassa Kotimaanturvallisuusministeriö sekä Puolustusministeriö käyttävät SEASia jo simuloidakseen kriisejä Yhdysvaltain mantereella.  Joint Innovation and Experimentation Directorate...

 

He rakastavat näitä pitkiä sanaketjuja.

 

...USAn Joint Forces Command'ista (JFCOM-J9) huhtikuussa alkoi työskennellä Kotimaanturvallisuusministeriön ja monikansallisten tahojen kanssa "Noble Resolve 07" parissa...

 

Mielenkiintoinen termi korkean asteen ritareille.

 

...joka on kotimaanpuolustuskokeilu.  Elokuussa järjestöt vaihtavat kriisiskenaarionsa itärannikolta Tyynenmeren teatteriin.

 

Kaikki on teatteria ja nämä tyypit eivät ole muuta kuin näyttelijöitä.  Mutta me kaikki tulemme olemaan näyttelijöitä jos he saavat tahtonsa läpi tämän matriisijärjestelmän kanssa.

 

JFCOM-J9 sai suoritetuksi vielä yhden SEAS kokeen viime vuonna, jonka nimenä oli "Urban Resolve".  Kokeilu projisoi sodankäyntiskenaarioita Bagdadissa vuonna 2015, kahdeksan vuoden kuluttua tästä hetkestä.

 

"Joo, he tulevat jouluksi kotiin".  He tiesivät kaiken tämän ennen kuin edes menivät sinne.

 

JFCOM-J9 pystyy nyt ajamaan tosiaikaisia simulaatioita 62 kansakunnan kohdalla, mukaan lukien Irak, Afganistan sekä Kiina.  Simulaatiot syövät tuoreita uutisia, väestötietoja, taloudellisia indikaattoreita, ja ilmastollisia tapahtumia todellisesta maailmasta, yhdessä yksityistietojen kanssa, kuten sotilastiedustelun.  Armeijan ja tiedustelupalveluiden viranomaiset voivat sitten luoda fiktiivisiä tekijöitä simulaatioihin, kuten esimerkiksi piikki työttömyystilastossa, mitatakseen niiden destabiloivia vaikutuksia väestöön.

 

Kaikki pelit joita he ovat tehneet tosielämässä, vuosien mittaan, jotka olivat muutenkin suunniteltuja, nyt he aikovat antaa meille ja johtaa meidät toisenlaiseen keinotodellisuuteen, jota emme pysty edes havaitsemaan.  Ainakin ihmisten enemmistö ei tule huomaamaan olevansa siellä.  He pitävät sitä jatkumona.

 

Viranomaiset voivat myös aiheuttaa maanjäristyksen tai tsunamin...

 

No voi jukra, he voivat aiheuttaa niitä HAARPin kanssa.  Jo 70-luvulta lähtöisin.

 

...ja tarkkailla niiden vaikutuksia (yhteiskuntaan), lisäsi Chaturvedi.

 

Tämä Chaturvedi on hieno tyyppi, loistotyyppi.  Hän on ilmiselvästi erinomainen psykopaatti joka haluaa pomojensa taputtavan häntä päälaelleen.  Ilmiselvää että hän on ihmisten miellyttäjä, pomojen miellyttäjä.  Hän on tehnyt kovasti töitä luodakseen tämän poikkeavan epänormaalin sadistisen mielen varastan järjestelmän johon meidät kaikki tullaan työntämään, ja hänelle maksetaan teidän verorahojenne kanssa, jotta itse maksatte omat kahleenne, kuten aina.

 

Jim Blank...

 

Hah, Blank (tyhjä).

 

...JFCOM-J9n mallinnus ja simulaatio-osaston johtaja, kieltäytyi puhumasta niistä nimenomaisista rutiineista joita sotilasjohtajat ajavat Irakin ja Afganistanin tietokonemalleissa.  Hän sanoi että SEAS...

 

SEAS.

 

...voisi auttaa viranomaisia päättämään mihin sijoittaa tarkka-ampujia kaupungin torilla, tai ennustaa laajoista levottomuuksista mahdollisesti johtuvia skenaarioita.

 

Hän ei tarkenna missä noita voisi olla, noita levottomuuksia.

 

SEAS auttaa komentajia ottamaan huomioon moninaisia muuttujia ja urbaanin sodankäynnin seurauksia, sanoi Blank.  Tulevaisuuden sodat tulet olemaan luonnoltaan asymmetrisiä.  Niistä tulee yhä enemmän ei-kineettisiä, jossa väestö on painopisteen keskikohdalla.

 

Kuuletteko heidän käyttämäänsä terminologiaa?  Nämä tyypit ovat olleet norsunluutorneissaan aivan liian kauan, pikku Baabelin torneissaan.  On aika että ne sortuvat ja he tippuvat alas.

 

Tulevaisuuden sodat tulet olemaan luonnoltaan asymmetrisiä.  Niistä tulee yhä enemmän ei-kineettisiä, jossa väestö on painopisteen keskikohdalla.  Irakin ja Afganistanin tietokonemallit ovat kehittyneimpiä ja monimutkaisimpia 62'sta joita on saatavilla JFCOM-J9lle.

 

Nämä 'solmukohdat' ovat ihmisiä.  Olemme muuttuneet numerosta solmukohdaksi!  Olemme kai sukkulamatoja tai jotain sellaisia, mutta tässä olemme solmukohtia.

 

Koko Maan kattavan simulaation syöttäminen tulee olemaan valtava haaste.

 

Voi veljet!  Mikä haaste psykopaatille, vai?  He rakastavat näitä pelejään.

 

[SWS] on nälkäinen peto, sanoi Blank.

 

Voitaisiin sanoa paljon sensuroituja juttuja tästäkin tyypistä.

 

Jo tämän uskottavaksi tekemiseen vaaditaan paljon dataa.

 

Ja tällaista meille syötetään!  Ei silti että ihmisten enemmistö uskoisi sitä, he kun ovat puoliksi jo menneitä, tai kolme-neljäsosaa, tieteellisen indoktrinaation ja jatkuvan viihteen vuoksi.  Tämä on seuraava askel kohti keinotekoista todellisuutta jolla sitä täydellistetään.

 

Tässä on kolmannelta sivulta.

 

Alok Chaturvedi haluaa SWS'n omaavan jokaisen planeetan asukkaan vastineen, yksi yhtä vastaan.  Tällä hetkellä, SEASin 62 simuloimaa valtiota näyttävät ihmiset kokonaisuuksina, suhteessa 100:1.  Yksi organisaatio on ulottunut 1:1 resoluutioon simulaatioissaan, Chaturvedi sanoo: USAn armeija, joka käyttää SEASia tunnistamaan mahdollisia tulokkaitaan.

 

Ihmeellistä eikö olen?  Tarkoittaa että he käyttävät tähän todellisten ihmisten todellista dataa.  Tämä on pikku vihjaus siihen suuntaan.

 

Chaturvedi väittää että hänen päämääränsä SWSn kanssa on omata depersonalisoitu yhdenmukaisuus jokaista henkilöä kohden, sen sijaan että kyseessä olisi tunnistettava toisinto.  Jos kaupungin väestökirjat osoittavat syntymäajan, ammatin ja sen omistaako koiran vai ei, SWS luo Chaturvedin terminologian mukaan 'kuin jonkun'...

 

Kuin joku!

 

...joka omaa samat ominaisuudet mutta ei oikeaa nimeä.

 

Kuka tässä yrittää huijata ketä?  Mitä?  Me olemme todella typeriä omalla tasollamme, täällä alhaalla, tiedättehän.

 

Hallituksen järjestöt ja yritykset voivat tietysti lisätä SWS'aan mitä tahansa henkilökohtaisia tietoja haluavat omista tietokannoistaan...

 

Noin he pääsevät sen ympäri.

 

...omia tarkoituksiaan varten.  Ja koska kuluttajat jo antavat henkilökohtaisia tietojaan tavanomaisesti...

 

Luen tuon kohdan uudelleen.

 

Ja koska kuluttajat jo antavat henkilökohtaisia tietojaan tavanomaisesti nettisivustoilla kuten MySpace sekä Twitter...

 

Tuo on hyvin nimetty, 'twit', voin sanoa.

 

...ei ole vaikea kuvitella että SWS tekisi samoin.

 

Tuo on totta.  He ovat kouluttaneet kuluttajat tuohon siitä lähtien kun keksivät kauppakortit eri kauppoja varten.  Kerron tässä kohtaa pienen tarinan ennen kuin jatkan tämän viimeiseltä sivulta.

 

90-luvulla, en ollut koskaan käynyt suuressa ruokakaupassa, ikinä.  Zehrs Supermarket aukesi yhdessä suuressa paikassa Ontariossa, ja menin sinne.  Olin kuullut siitä.  Menin sinne vain koska oli pakko.  Se oli valtava.  Tarvitsi miltei rullaluistimet pystyäkseen liikkumaan siellä, ja he ajavat pienet liikkeet pois markkinoilta, jotta ei ole kilpailua, kuten he tekevät kaikilla muillakin aloilla.

 

Halusin vihanneksia joten menin sinne.  Tämä on sen jälkeen kun geneettisesti manipuloidusta ruoasta oli ollut ohjelmia kansallisessa televisiossa.  Menin vihannesosastolle ja kysyin pieneltä tytöltä, "Onko teillä muuntelemattomia vihanneksia?  Osaatko sanoa mitkä ovat sellaisia?"  Hän katseli minua vähän kuin robotti, mutta oli aivan mukava.  Hän meni hakemaan johtajan.  Johtaja oli massiivinen hirvitys.  Kysyin häneltä samaa, sanoin, "osaatteko sanoa mitä ovat muuntelemattomia?"  Ja hän näytti todella äimistyneeltä.  Olen varma että se oli aito reaktio, ja hän sanoi, "en tiedä."  Sanoi, "ette tiedä?"  Hän sanoi, "en, pitäisikö kai kysyä sisäänostajilta, he voisivat tietää," ja sitten, "ollakseni rehellinen, olet ainoa ihminen joka koskaan on kysynyt."  Se minua hätkähdytti.

 

Meille kaikille oli annettu samat tiedot yhden tai kahden vuoden aikana, koska Kanada, kuten saimme myöhemmin tietää, oli ollut salaisen Monsanton ja hallituksen yhteisen koeohjelman alaisuudessa, käyttäen meitä koe-eläiminä muunnelluille ruoille.  Se tuli esiin vain koska siitä keskusteltiin Britanniassa, että siitä tehtäisiin pakollista, muunnelluista vihanneksista.  Siten saimme tietää että meillä oli käytetty niitä jo kymmenen vuoden ajan.  Tämä oli kaikissa lehdissä.  Kukaan, pari vuotta myöhemmin, ei ollut edes kysynyt.  Kukaan ei ollut kysynyt.  Se oli pelottavaa.  Se on todella pelottavaa.

 

Mutta samassa kaupassa, katselin kassoja, ja ne ovat aivan kuin kokeita joita koulussa olin nähnyt suoritettavan rotilla, jossa niitä ohjataan pienten kanavien läpi vetämällä vivuista ja kaikkea.  Kaikki nämä ihmiset, yksi toisensa jälkeen, vetävät kärryjään ja ensiksi, kaukaa nähtynä, "miksi he laittavat kätensä tuon skannerin läpi?"  Koska heidät oli koulutettu tekemään niin.  Kortti on miltei merkityksetön.  Se oli koulutusta, jotta heidät saataisiin tottumaan kätensä antamiseen, koska jonain päivänä siinä tulisi olemaan siru.  Heidät koulutetaan jo nyt liikettä varten, jotta siitä tulee helppoa, heille aivan luonnollista.  Kaikki on koulutusta, vähä vähältä; mutta nyt olen eksynyt tarinastani.

 

Tietysti he antavat kaikki tietonsa ja tunnisteensa, jopa ihmisille jotka soittavat heille - kaikki myyjät jotka soittelevat heille tutkimuksia varten ja kaikkea muuta.  He vain antavat kaikki tietonsa.  He pälättävät sen.  Ihan uskomatonta.

 

Luon tämän viimeisen osan uudelleen "the Registeristä".

 

 

Hallituksen järjestöt ja yritykset voivat tietysti lisätä SWS'aan mitä tahansa henkilökohtaisia tietoja haluavat omista tietokannoistaan omia tarkoituksiaan varten.  Ja koska kuluttajat jo antavat henkilökohtaisia tietojaan tavanomaisesti nettisivustoilla kuten MySpace sekä Twitter...

 

Tuohon voi lisätä paljon muitakin muuten.

 

...ei ole vaikea kuvitella että SWS tekisi samoin.

 

Noin meitä kaikkia koulutetaan vähä vähältä.

 

Saattaa olla olemassa koukkuja joiden ansiosta yksilöt voivat vapaaehtoisesti antaa tietojaan SWS'aan, sanoi Chaturvedi.

 

Koukkuja.  Kuunnelkaapa tuota terminologiaa.  Voi olla koukkuja joiden ansiosta vapaaehtoisesti.  Toisin sanoen, ihmisiä huijataan jollain mielipidetutkimuksella tai jotain muuta sellaista.

 

SEAS perustaa AI-ajattelunsa...

 

Tai A1, tuo voisi myös olla A1.

 

..."ajattelunsa" kognitiivisten psykologien teorioille ja Princetonin yliopiston professori Kaniel Kahnemanin työlle, joka on yksi 'käyttäytymistalousopin' luojista.

 

Tässä sitä ollaan.  Tämä tyyppi on ilmiselvästi Pentagonin listoilla.  Princetonin psykologian osasto jne toimivat tiiviisti yhdessä, 30-luvulta asti, psykologisen sodankäynnin pelien alalla, esimerkiksi se suuri huijaus Wellsin puheen, tai näytelmän, kohdalla joka aiheutti pelkoa ja terroria, kun he käyttivät "Maailmojen Sotaa" radiossa silloin joskus.  Ihmiset joutuivat paniikkiin, ja kokonaiset kaupungit ja kylät luulivat että muukalaiset olivat tulossa.  Se on myönnetty, että kyse oli psykologisesta operaatiosta.

 

Tässä taas Princeton.

 

...Kahnemanin työlle, joka on yksi 'käyttäytymistalousopin' luojista.

 

Jos ymmärtää tuon, ihmiset voi saada tekemään mitä tahansa.  He rukoilevat, kuten lopettaa heidän vedensaantinsa tai hallitsee heidän ruokaansa.  Vaatii neroutta kehittää tuollaista, vaikka he käyttivätkin sitä jo antiikin aikoina valloittaessaan kaupunkeja.  He estivät kaupungin vedensaannin ja ruoansaannin, ja istuivat ja katselivat kuinka he nääntyivät nälkään ja kuolivat janoon.  Mikään ei muutu.

 

Chaturvedi kuten monet AR kehittelijät, siteeraa myös positiivisen psykologian gurun Martin Seligmanin työtä (joka tunnetaan myös 'opitun toivottomuuden' konseptistaan) yhtenä SEASin ihmiskäyttäytymismalliin vaikuttaneista.  Simulexin nettisivuilla sanotaan, joskin hiukan hämärästi, että SEAS käyttää hyväkseen ennakoivia malleja jotka perustuvat tuotantoon, markkinointiin, talouteen sekä muihin aloihin.  Mutta SWS ei ehkä koskaan ole tarpeeksi älykäs ennakoidakseen kaikki mahdollisuudet, tai ennustaakseen miten ihmiset reagoivat stressiin, sanoi Philip Lieberman, kognitiivisten ja linguististen tieteiden professori Brownin yliopistosta.  Asiantuntijat tekevät "oikeita" ratkaisuja ajan paineen ja suuren stressin alaisina jotka eivät välttämättä ole optimaalisia mutta jotka ovat toimivia, sanoi Lieberman, joka siitä huolimatta sanoi että simulaatiot voisivat olla hyödyllisiä joidenkin skenaarioiden kohdalla.  JFCOMin Blank...

 

Taas hra Blank.  Sen tiedä onko se salaisuus vai onko hänen nimensä todella Blank.  Ehkä se on hänen ilmaisunsa.  Ehkä hän on simulaatio!

 

oli samaa mieltä että SWS, joka käyttää tietokoneita ja ohjelmakoodia työstääkseen kulttuurillista antropologiaa...

 

Kulttuurillinen antropologia on tärkeää suurten väestöjen hallintaa varten.

 

...ei tällä hetkellä "sisällä lainkaan kovaa tiedettä.  Lopulta," sanoi Blank, "päätökset ovat komentajan vastuulla."

 

Komentaja, voi kuinka peloittavaa.  Siinä sitä ollaan.  Tämä matriisijärjestelmä, joka ei vielä ole toimintavaiheessa, kokeilun asteella.  Kaikki on valmiina, tämä kaikki on vanhaa.  Kaikki mitä meille kerrotaan ja mikä tulee julki ja annetaan yleisön tietoon, on vanhaa juttua.  Yleisö pidetään uskossa että he ovat aallon harjalla, mediassa annettujen lausuntojen avulla, tiedelehdissä julkaistujen juttujen perusteella.  Siten ihmisten ajatuksia hallitaan, antaen heille kuva siitä että he tietävät missä mennään, kun todellisuudessa kaikki mitä meille kerrotaan tiedettiin jo kauan sitten.  Siten he voivat aina suunnitella tulevaisuuden jokaisen vaiheen.

 

Käykää myös muilla Mark Baardin sivustoilla, hänellä on parallelnormal.com, niissä on tietoja joita ei yleensä löydy muualta.

 

Tässä on yksi juttu joka on tähdätty nuorille, tämä on "Economic Times" lehdestä.  Tai "the India Timesista" itse asiassa, joka on osana Times News Groupia, ja tämän on kirjoittanut Shelley Singh, "Time News Networkille", sunnuntaina 24. päivä kesäkuuta 2007.  Tämä on tyypillinen mainosmainen juttu, miten he aina promotoivat tiedettä.  Koskaan ei esitetä vaihtoehtoista näkökantaa ulkopuolelta.  Näistä kirjoitetaan aina hurraavasti.  Tämä on pelkkä mainoslehtinen, siten niitä kutsutaan, tiedeyhteisöltä sanomalehdille.

 

Lukee:

 

Haluatko syödä sipsejä?  Ei niitä perunasta tehtyjä värikkäissä pakkauksissa eri makuineen, vaan digitaalisia, tietorikasta laatua!  Nielkää ensiksi tämä: jos satutte olemaan harvojen VIP jäsenten joukossa...

 

Eli jutulle luodaan snobi-vetovoimaa.

 

...Baja Beach Clubilla, joka on yksi Barcelonan kuumimmista yökerhoista, ette ole vain erittäin valikoitujen ihmisten joukossa, vaan myös niiden harvojen joukossa jotka ovat saaneet istutetun mikrosirun.  Siru oli klubin omistajan Conrad Chase'n idea, hän halusi tarjota ainutlaatuisen ominaisuuden klubin VIP-asiakkaille.

 

Luulen että he ovat avanneet toisen Hollannissa, tämä sama ryhmä, Baja Group.  Baja Beach Club, BBC - hahhah!  Mutta he eivät kerro tässä jutussa jota luen, että hra Chase, tietysti, oli National Security Agencyssä (NSA).  Hän oli siellä töissä vuosia, NSAssa, he ovat niitä jotka valvovat kaikkia puheluitamme maailmanlaajuisesti ja ovat tehneet niin jo pitkän aikaa.  Tämä on ilmiselvästikin koe.  Eikä tämä ole mitään uutta.  Tämä oli jo vuosia sitten, tieto siitä miten tämä tyyppi Conrad Chase BBC-klubeineen promotoi siruja nuorille jotta he pääsisivät kuumiin yöklubeihin.  Seksi myy, ja nuoret miehet täynnä hormoneja seuraavat nenäänsä sinne missä heille on sanottu kuumimpien tyttöjen olevan; ja onhan trendikästä ja hienoa kuulua VIP-joukkoon, kuten he luovat koko jutulla tätä snobi-viehätystä.

 

Sanotaan:

 

Siru, jota käytetään tunnistamaan ihmiset heidän mennessään klubille ja maksaessaan juomistaan, on hieman riisinjyvää suurempi.  Hoitaja antaa sen ruiskeena paikallispuudutuksen avulla.  Se on RFID-merkki - radiotaajuustunniste.  RFID-merkit ovat pieniä mikrosiruja jotka kuuntelevat tiettyä radiotaajuutta ja vastaavat lähettäen ainutlaatuisen tunniste-koodinsa.  Suurin osa niistä toimii paristoitta.

 

Kuunnelkaa tuota.  Sanotaan, suurin osa niistä toimii paristoitta.  Eivät kaikki.

 

Ne käyttävät virtaa vastaanottamastaan radiosignaalista lähettääkseen vastauksensa.

 

Toisin sanoen, ne ovat muka passiivisia.  Mutta he eivät tässä kerro sitä että ne voivat luoda oman virtansa energiansa, lämpöenergiasta, sitä kutsutaan ruumiinlämmöksi.

 

Jos Baja klubilla erityistä merkinlukijaa käytetään käsivarren lähellä, radiosignaali pyytää sirua lähettämään tunnistenumeronsa jota käytetään noutamaan tietoa käyttäjästään tietokannasta.  Muulloin siru on horroksessa.  Mutta sen käyttömahdollisuudet ovat laajemmat.

 

Niihin voi ladata myös krediittejä joilla voi ostaa juomia jne, jotka sitten vähennetään joka kerta kun kättä skannataan juomaa haettaessa omalta tililtä, josta siru pitää kirjaa.  Näin nuoret miehet koittavat tehdä vaikutuksen nuoriin tyttöihin näiden - ihanien sirujen kanssa.  Näiden klubien ulkopuolella on hoitajiakin erikoisautoissaan valmiina antamaan näitä siruja ruiskeina.  Heitä kyllä valvotaan paljon enemmän heidän tietämättään, koska kaikki missä NSA on mukana on todellakin pahansuopaa.  Mutta kuten sanoin, seksi ylittää järjen, ja seksi myy.  Nämä tyypit vain heiluttelevat käyttään ja yrittävät tehdä vaikutusta tyttöihin, kunnes siru ei enää toimikaan, ja sitten he ovat syöneet sipsinä, kun heidän tilinsä suljetaan ja tytöt kävelevät jonkun muun luo jonka siru toimii.

 

Tässä lukee:

 

Baja klubin jäsenet eivät ole ainoita jotka käyttävät tällaista nörttikamaa.  Pian suurin osa ihmisistä voi omata jonkunlaisen siru-istukkeen....

 

Enemmistö, ja näin tulee kyllä olemaan.

 

...tunnisteena, lääkkeenantajana, terveyden valvojana...

 

Tässä sitä taas ollaan, kaikki meidän omaksi hyväksemme.

 

...antamaan pääsyluvan kielletyille alueille, ja muitakin toimia varten, kun digitaalisten lukkojen avaajina.

 

Hahahhah!

 

Hiljattain Kodak haki patentin syötäviä RFID-siruja varten.  Ne on suunniteltu valvomaan potilaan ruoansulatuskanavaa.  Sirut voidaan peittää vaarattomalla gelatiinilla, joka lopulta liukenee.  Nämä RFID-sirut jäävät syvälle ruumiin sisälle ja ne voidaan lukea skannerin avulla.

 

Kaikki tämä oli elokuvassa "Fortress", jossa oli Christopher Lambert, hän nieli tällaisen.  Se meni hänen sisäänsä ja he pystyivät aiheuttamaan myös kipua kun tarve vaati.  Älkää luulkokaan etteivät he ole ajatelleet tuota, koska sotilasteollisuus-kompleksi on tämän kaiken takana.  VeriChip, mitä minuun tulee, on aivan sama kuin tämä suuri sotilasteollisuus-kompleksi - se on pelkkä julkisivu.  He kehittävät kaikki teknologiat, ja sitten tietysti perustavat omat kansainväliset yhtiönsä varmistaakseen ohjaavansa teknologiaa.  Teknologiaa ei voi antaa kelle tahansa, joten pitää varmistaa ohjaavansa mihin suuntaan kehitys menee, eli juuri sinne mihin sen on suunniteltu menevän.

 

Kodakin mukaan samanlaisia radiomerkkejä voitaisiin istuttaa keinotekoiseen polveen tai lantioon siten, että ne hajoavat nivelen mukana, antaen varoitusmerkin leikkauksen tarpeellisuudesta.

 

Eikö ne voisi tehdä leikkaustakin?

 

Merkkien liittäminen tavallisiin lääkkeisiin voisi auttaa hoitajia varmistamaan että potilas on todella ottanut kaikki lääkkeensä määräysten mukaisesti.

 

Kuulitteko tuon?  Ottanut kaikki lääkkeensä määräysten mukaisesti.  Hoitaja elokuvassa "Yksi Lensi Yli Käenpesän" - erinomainen elokuva, katsomisen arvoinen, olisi rakastanut tätä.  Aivan hänen mielensä mukaista.

 

VeriChip, toinen amerikkalainen yhtiö...

 

Tuosta juuri puhuin, CIAn tukema.

 

...luo siruja sairaaloille potilaiden hoitoa varten.  Se loi sirut myös Baja klubeja varten.

 

Mikä sattuma.  CIA'n rahoittama VeriChip sattumalta vain testaa niitä antaen niitä nuorille, klubin kautta jota väittävät yksityiseksi, BBC, Baja Beach Club.

 

Sanotaan:

 

Israelilainen yhtiö nimeltä Given...

 

G-I-V-E-N.  (Suom. annettu)

 

...Imaging.

 

Hyvin samanlainen, melkein sama kuin GRAVEN kuva, eikö?

 

Given Imaging...

 

Kuinka suuret ovatkaan kaatuneet, vai mitä?

 

...on kehittänyt PillCamin, joka on pieni kaksipuolinen pillerinkokoinen kamera jonka potilas voi niellä.  Sitä on käytetty ruoansulatuskanavan kuvaukseen, ruokatorven ja piensuolen häiriöiden toteamiseen.  Se ottaa kuvia ja lähettää ne langattomasti tallentimelle joka on potilaan vyötäröllä.  Kuvat ladataan tietokoneelle diagnoosia varten.

 

Jokainen kapseli maksaa 450 dollaria.

 

Tämä kaikki on osana sitä mitä asiantuntijat kutsuvat "ruumiinsisäiseksi langattomaksi kommunikaatioksi".  Näin useampi kuin yksi siru voidaan istuttaa ihmiseen ja nämä sirut sitten välittävät tietoa toisilleen tai lukijalle häiriöttä, aivan kuten radio voidaan säätää eri asemien kohdalle.  Joten esimerkiksi diabeetikkojen kohdalla...

 

He käyttävät aina huono-osaisia myydäkseen vempaimiaan.

 

...istutettu glukoosi-tason lukija yhdessä osassa kehoa voi kommunikoida toisaalle istutetun insuliini-pumpun kanssa.  Tällaisten uusien innovaatioiden avulla tulevaisuudessa tulee olemaan tavallisempaa omata langattomia laitteita jotka niellään, istutetaan tai vain liitetään kehoon ja yhdistetään verkkoon.  Aika on vielä varhainen...

 

Hahhah.

 

...mutta langaton tulevaisuus syötävien sirujensa kanssa on selvästi näkyvissä horisontissa.

 

Voi veljet.  Ja näin se jatkuu, kun meitä kaikkia ohjelmoidaan.  Tuo osa on vanha mainosjuttu.  Tämä on lehdille jaettu mainos.  He vain toistavat sitä mitä suuret tulevaisuuden aivoriihet sanovat, ja näin meitä ehdollistetaan – niin kuin 'jee jee', jännittävää, 'ollaan kaikki asian puolesta', ilman että ajattelisimme, hetkinen, mitä seurauksia tällä on?  Olemme aina viimeiset jotka saavat tietää todelliset syyt.  Sellaisessa maailmassa me elämme.  Se on jotakin.  Eikä se ole mukavaa, tämä ei ole lainkaan kaunis maailma.

 

Maailma jota nämä suuret kontrollifriikit luovat on helvetti.  Tietoisuuden menetys, ja valinta sen omaamisesta, viedään meiltä - se on eräs murhan muoto.  Se on murhaa.  Tämä Huxleyn Uljas Uusi Maailma, voimme nähdä mihin se johtaa, kaikkine rinnakkaisine ja virtuaalisine todellisuuksineen jotka luodaan sotilasteollisuuskompleksissa.

 

Huxley oli syvästi mukana tässä kaikessa Tavistock Instituutissa.  Hän teki paljon kokeita ihmisten aivojen kanssa.  Kirjaimellisesti he laittoivat johtoja sinne ja tekivät Delgado-tyyppisiä kokeita heille, 50- ja 60-luvulla, he saivat heidät istumaan, puhumaan, kävelemään, seisomaan.  Kaikki on hyvin dokumentoitua.

 

Hxuleyn puheessa Berkeleyssä, joka on sivuillani, teidän pitäisi kuunnella se.  Kuunnelkaa kuinka tämä mies saa yleisön nauramaan - huippukoulun yleisö, tietysti, jotka kaikki menevät työskentelemään näille aloille.  Hän sanoo, "suurin osa ihmisistä eivät ole onnellisia muutenkaan, joten mitä väärää on käyttää lääkkeitä heidän kohdallaan tai erilaisia todellisuuksia?  Mitä vikaa siinä on?"  Hän sanoo, toisin sanoen, "elitistiseltä näkökannaltamme olemme oikein humaaneja, poistamme teidän kurjuutenne antaen teille keinotekoisen todellisuuden."  Sitä hän tarkoitti, ja mukavimmalla mahdollisella tavalla, melkein 19. vuosisadan vanhan englantilaisen eliitin aksentilla.  Olemme pitkällä tuota tietä pitkin.

 

Kuten sanoin, etenkin viimeisten 50 vuoden aikana, kun kulttuurillinen kaaos on lisääntynyt heidän rikkoessaan vanhaa kulttuuria ja luodessaan uutta ateistista sellaista, saaden meidät kaikki ajattelemaan ettei ole muuta kuin tiede, ja elämä ja kuolema, ja darwinismi.  Epäinhimillistämme itsemme hyväksymällä heidän propagandansa ja heidän asiantuntijoidensa todistukset siitä että olemme vain eläimiä.

 

Koko ajatus, ja se on ollut vääristynyt jo alusta saakka, mutta koko ajatus uskonnoissa oli aina ihmiskunnan vapauttaminen, ja näin tehdään, ainakin satojen tai ehkä tuhansien vuosian ajan tyrannisoineet vanhat valtakunnat, vanhat hallitsevat suvut - uskonnon piti ensin antaa yksilölle valinnanvapaus totellako häikäilemätöntä eliittiä vai sen sääntöjä joita pitivät omana jumalanaan.  Se oli ensimmäinen kerta kun historiassa tapahtui noin, etenkin kristinuskon varhaisessa vaiheessa.  Ensi kertaa ihmisillä oli mahdollisuus valita totellako häikäilemättömiä johtajiaan ja pahaa tyranniaa, vai sanoako, "hetkinen, mitä omatuntoni sanoo jumalalleni?"  Nii se ensin toimi.  Siksi auktoriteetit ottivat sen valtaansa niin nopeasti ja käyttivät yleisöä vastaan.  Sama juttu jokaisen uskonnon kohdalla.

 

Se on nyt menestyksellisesti poistettu ja nyt on New Age-tyylinen puolivillainen uskonto jonka eliitti on luonut, jota he alusta asti mainostivat, jotta ihmiset eivät tahdo lainkaan katsoa negatiivisia asioita.  Psykologisesti ihmiset on riisuttu aseista.  Ihmisiä neuvomaan olemaan onnellisia, kuin pieniä lapsia, koko elämänsä ajan, ja he maksavat mitä tahansa kokeakseen yliluonnollisen.  He ovat kandidaatteja ihmisiksi jotka tekevät suuria väitteitä kun aivosirut tulevat, ja epäilemättä, he tulevat vierailemaan Oprahissa promotoidakseen sitä hienona juttuna.

 

Kaikki on niin hyvin ennakoitavissa, mutta ainoat asiat joita ei voi ennakoida, ensimmäisen lukemani artikkelin mukaan, ovat harvassa, mutta sellaisia on.  Tässä Uuden Uljaan Matriisin Maailmassa on satunnaisia tekijöitä.  Satunnaisia tekijöitä, joita he eivät osaa ennustaa, jotka tulevat olemaan merkittävässä osassa; mutta tosiasia on että meidän ei pitäisi mennä sinne lainkaan.  Ei mennä niin pitkälle.  Suurin ongelma ei ole vain eliitti, vaan väestön enemmistö - jonka tiedämme tukevan eliittiä, koska mitä tahansa eliitti tekeekin, he myöntyvät siihen.  Sitä kutsutaan demokratiaksi.  Massojen voidaan aina luottaa tekevän mitä eliitti haluaa heidän tekevän.  Vain yksilöt voivat aiheuttaa ongelmia.

 

Itse asiassa eliitti ei voisi lainkaan selviytyä ilman vääristynyttä kaupallista järjestelmäänsä, eivätkä he koskaan olisi voineet tuhansien vuosien aikana, ilman enemmistön hiljaista suostumusta.  Enemmistö on aina ollut ongelma yhtä suuressa määrin kuin eliittikin.  Kun todella katsoo koko tilannetta, on vain muutamia hyviä ihmisiä, liian harvoja normaaleja ihmisiä tässä maailmassa.  Se on suuri ongelma.  On monia tyytyväisiä psykopaatteja, kaikilla tasoilla, aivan yhteiskunnan pohjalle asti, jotka menevät agendan mukana oman edun vuoksi.  Heille ei ole mikään ongelma värvätä hirviöitä työskentelemään leireissään kautta maailman, kiduttamaan ihmisiä.  Mistä luulette että nämä hyypiöt tulevat?  He sikiävät tavallisista ihmisistä, ja heidät todetaan psykopaattisiksi.  Sieltä he tulevat.

 

Tänä päivänä on elossa liian vähän hyviä ihmisiä.  Hyvällä en tarkoita sääntöjen noudattamista.  Kaikki jotka on kategorisoitu hyviksi noudattavat sääntöjä, vaikka säännöt olisivat hirveitä.  Ihmisiä kutsutaan silti hyviksi, koska kulttuuri on joustava.  Se on muokattavissa ja muovattavissa ja sitä voidaan ohjata, josta kulttuurinluojat ovat hyvin tietoisia.  Hyvällä, tarkoitan siinä mielessä, että omaa omantunnon - omantunnon jonka mukaan on toimittava.

 

Joten siinä se.  Teillä on käytössänne agenda ja tunnette sen.  Tiedätte että teillä on valintoja, joko mennä tämän agendan mukana vai ei.  Onko elämä niin kamalaa että hyppäämme tyytyväisinä päätä pahkaa tähän virtuaaliseen todellisuuteen, tähän keinotekoiseen järjestelmään, jossa saamme utopiamme?  Näennäismaailman jossa voimme kylpeä villoissa, kun kaiken aikaa meitä käytetäänkin energianlähteenä, kuten Matrix-elokuvassa, tekemään monotonisia töitä tietämättämme.  Kuten Huxley sanoi, "ihmisten enemmistö ei muutenkaan ole onnellinen, mitä vikaa on heidän havaintojensa muuttamisessa?"

 

Se on hyvin inhimillistä häneltä ja hänenlaisiltaan.  Tietysti, hän ei maininnut - koska hän ja hänenlaisensa ovat aina vallassa - etteivät ole koskaan antaneet meille rauhaa olla onnellisia, tyytyväisiä, vähääkään aikaan.  Tämän järjestelmän tarkoituskaan ei ole antaa meille rauhaa.  Päinvastoin, sen tarkoitus on pitää meidät hermostuneina, tietäen että voimme sairastua huomenna ja menettää kotimme koska emme voi maksaa asuntolainaa, jolloin pankki saa sen, tai voimme menettää vuokraamamme kodin.  Menetämme työmme tai olemme taloudellisessa lamassa tai sodassa, tai mikä tahansa pelkotekijä onkaan vallalla joita heitellään kaikkien ihmisten niskaan, koska he eivät ole antaneet yhdellekään sukupolvelle hiukkaakaan rauhaa.  Tätä ei ole suunniteltu jotta ihmiset saisivat olla rauhassa.  Mutta kasaamalla jännitteitä ja epävarmuutta tässä maailmassa, olemme muuttuneet niin hirveästi.  He saavat meidät sopeutumaan askel askeleelta suurta hiirenloukkuaan kohti, jossa tulemme olemaan niin onnellisia juustonpalan saamisesta, kun se lupaa meille unohduksen maallisista huolistamme.

 

Nuoria koulutetaan pitämään tätä hienona asiana.  Kaikki heidän sankarinsa, supersankarinsa sarjakuvissa, omaavat sirun.  He ovat kaikki osaksi kyborgeja.  Eikä kukaan vanhempi kerro heille että se on pelkkää fantasiaa.  Suunniteltua fiktiota.  Vanhemmat itse eivät tiedä.  Ei ole tarpeeksi viisaita vanhempia ihmisiä jakamaan viisautta.  Jos vanhemmat eivät tiedä, lapset eivät varmasti tiedä.  Fantasia on hieno tapa, yksi parhaista, joilla indoktrinoidaan sopeutumaan maailmaan joka on suunniteltu, ihmisten taholta jotka tuntevat tieteet.  Ne jotka tuntevat tieteet työskentelevät maailman sotilasteollisuuskompleksille.  Niitä on vain yksi.

 

Monet ihmiset tulevat rakastamaan tätä uutta sosialismin muotoa, tätä päivitettyä sosialismin muotoa, jossa tulee näyttämään siltä että kaikki huolemme on hoidettu puolestamme, asiantuntijoiden taholta, ja saamme leikkiä ikuisesti - mutta mikään ei tule olemaan todellista.  Toisaalta meillä on epävarmuus siitä, jos elämme todellisessa maailmassa, että olemme toivottavasti omien ajatustemme herroja, koska monet ihmiset eivät halua olla sitäkään.  Siksi he ovat riippuvaisia fantasiasta.  Heille ei koskaan tule mieleen - mitä viihde itse asiassa heihin ohjelmoi.  Hiljaisuus ja heidän omat ajatuksensa ajavat heidät paniikkiin, koska eivät ole tottuneita siihen.

 

Niille jotka pystyvät kestämään ajattelun, ja nauttimaan kyvystään ajatella ja järkeillä, aika on käymässä vähiin, koska sota on astumassa heidän päälleen.  Niiden jotka ovat hereillä, enkä tarkoita hereillä vain omaan osaansa järjestelmästä, heidän ajanjaksonsa muutoksiin.  Tarkoitan niitä jotka todella ymmärtävät kokonaiskuvan - menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.  Hereillä oloa on ilon asia.  Indoktrinaatiosta vapautuminen on ilon asia.  On ilo ymmärtää asioiden esoteerinen puoli ja pystyä soveltamaan tätä ymmärrystä tapahtumiin.

 

Pieni huomautus.

 

Monet ovat kysyneet minulta mistä voisivat löytää artikkelin josta luin "the Guardianista", koko artikkelin.  90-sivuisen dokumentin UKn Puolustusministeriöltä.  Voitte löytää sen sivujeni artikkelit-osastosta.  Olen varmistanut että sen voi tunnistaa helposti.  Se oli DCDC'n alla, eli Konseptian ja Doktriinien Ministeriön alla, joka on Puolustusministeriön aivoriihi.  Sen lisäksi, se on se josta voi lukea NATOn maiden tulevaisuuden skenaarion.  Lisään siihen UKn Puolustusministeriö (UK Department of Defence), tehdäkseni sen selvemmäksi ihmisille.  Eli katsokaa Articles-osasta, ja löydätte sen sivuiltani.

 

Hassua miten synkronia toimii.  Ihmiset jotka heräävät ja pääsevät pelon vaiheen yli "voi luoja, vain minun pieni maailmani muuttuu yhtäkkiä.  minun normaalini muuttuu joksikin muuksi."  Heidän on päästävä tuon yli, ja tajuttava että heidän normaalinsa on vain mitä oli hyväksytty heille eliitin taholta, menneeksi ajaksi.  Ihmiset jotka pääsevät tuon yli, tulevat huomaamaan että synkronia ovat todellista.

 

Toissapäivänä ajattelin väkijoukkoja, ja ajattelin sitä miten kautta historian, psykopaattinen eliitti, joka ymmärtää sosiologian ja joukkovallan tieteet, on lietsonut joukkoja toisiaan vastaan; ja joukkojen sisällä olevat, he projisoivat itsensä sisällä olevan kauhun ja pelon, ja vihan, toisiin, jotka ovat yleisesti ottaen aivan samanlaisia kuin he itse.  Kuin kaksi sotilasryhmää taistelussa.  Tavalliset ihmiset taistelukentillä ovat vain tavallisia ihmisiä, kummallakin puolella, joiden on käsketty tappaa toisiaan ja joille on syötetty propagandaa jotta he tekisivät niin.  He eivät saa siitä itse mitään.  Itse asiassa, koko heidän yhteiskuntaansa muutetaan aina, huolimatta siitä kumpi puoli vaikuttaa voittavan, ja silti tämä jatkuu.  Sama skenaario jatkuu kerta toisensa jälkeen.  Vallankumous on sama juttu, jossa suuri joukko, joilla usein on paljonkin valitettavaa, oikeita valittamisen aiheita, luulevat että se tulee luomaan utopian heitä varten ja kaikki heidän pelkonsa sitten kariutuisivat oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa.  He unohtavat että heidän johtajansa, yleensä, tulevat olemaan psykopaatteja jotka tulevat olemaan vallassa heidän yläpuolellaan, vieläkin enemmän.  Yhdestä tyranniasta toiseen - paistinpannusta tuleen.

 

Se muistutti minua vanhasta runosta jonka Yeats kirjoitti, koska joskus runous tai laulukin, joka on vain runoutta laulussa, jos se on tehty oikein, on helppo, nopea ja tehokas tapa saada sanottua monimutkainen asia muutamin sanoin.  Se on parhaanlaista opetusta.  Yeats, luulen että hän antoi sille nimeksi "the Great Day" (Suuri Päivä), ja jos muistan, hän sanoi:

 

Hurraa, vallankumouksen ja kanuunanlaukausten puolesta!

Kerjäläinen hevosen selässä sivaltaa toista jalkaan..

Hurraa, vallankumouksen puolesta, kanuuna taas laukaiskaa!

Kerjäläiset ovat vaihtaneet paikkaansa, mutta ruoska heiluu vaan.

 

Toisin sanoen, on uusi päivä, samaa paskaa, samaa juttua, uusi pomo, samaa paskaa, koska psykopaatit ovat aina vallassa, ja he sanovat ja tekevät aina juuri oikeat asiat, kunnes pääsevät valtaan.  Jälkeenpäin, ajattelin tuota ja Yeats tuli taas mieleeni, ja sain kirjeen henkilöltä Yhdysvalloista, joka emailaa minulle, hänellä on muutama koira, ja hän kertoi minulle kärkevästä asiasta, joka varmasti pysyisi kaikkien mielessä.

 

Hän sanoi,

 

Täällä New Jerseyn keskustassa tapahtui yksi surullinen juttu kesässä, loimuavaa Vietnamin sodan loppua kohti.  Tämä hirveä tapaus varmistaa sen että Amerikan haavoittuminen oli suunniteltua, jonka olet maininnutkin.  Noin 30 miestä raiskasi nuoren 18-vuotiaan naisen Mantoukinissa (tai Metuchen?), mutta hän asui New Jerseyssä.  Muistan kun tuo tapahtui, olin siihen aikaan hyvin nuori.  Sitten he käyttivät bensaa ja sytyttivät hänet tuleen.  Joukko murhasi hänet koska hänellä oli poikaystävä, merisotilas joka oli Vietnamissa.  Moloch sai varmaan hyvän uhrin.

 

Sitten hän jatkaa.  Olin 14-vuotias, asuin lähellä Napon vuoristoa, jossa luin siitä lehdestä kun olin lomalla kotona.  Kuollut tyttö oli luokkatoveri koulussa jossa olin, Massachusettsissa.  Tunsimme toisemme ja vain me olimme New Jerseystä.  Muistan soittaneeni rehtorille ja kertoneeni uutisesta hänelle.

 

Hän jatkoi kertoen minulle miten muutamat tästä vasemmiston eliittijoukosta, koska he olivat sellainen, tai joiden luultiin olevan vasemmistolaisia, olen varma, vastustaen tätä kaikkea, koska joukot ovat joukkoja, kummallakin puolella.  Heidän ajatuksensa eivät koskaan ole heidän omiaan, ja he projisoivat vihansa toisiin.  Hän sanoi lopuksi, Ystäväni nimi oli Margo.  Hän oli pitkä, kaunis ja osasi kirjoittaa.  Halusin olla hänenlaisensa.  Hänen surussaan oli kauneutta.  Hän rakasti Yeatsia.  Tuo, jollakin tapaa, on synkroniaa.  Hän oli elegantti, hänen kaulansa oli kuin joutsenen, ja silti hänet uhrattiin turhaan väkijoukon vuoksi koska he projisoivat vihansa jotakin muuta kohtaan häneen.

 

Tuo on ongelma väkijoukon vallan kanssa.  Väkijoukko, kuten korkean tason vapaamuurarit ovat sanoneet, heidän voidaan aina luottaa tekevän heidän likaiset työnsä.  Koska he ovat todella, epäpyhiä, olleet kaikkina aikoina.

 

Mielenkiintoista, koska luulen että Yeats itsekin oli muurari, luultavasti alemmalla tasolla, koska kaikki tunnetut, viimeisten parin sadan vuoden aikana, joista on tehty tunnettuja, ovat yleensä olleet vapaamuurareita.  Ei että he ymmärtäisivät turhan paljon alemmilla tasoilla.  Yeats käytti kuitenkin sormusta.  Hänellä oli sormus jossa oli haukka ja perhonen.  Haukka on saalistaja, ja ihmiset rakastavat niitä, ainakin psykopaattiset joukot.  Siksi heillä on niitä vaakunoissaan.  Jos lukee antiikin historiaa, Sumeriassakin, he ovat löytäneet rakennuksia joissa niitä on freskoissa, ja eliitti kaikkina aikoina, kautta historian, koska eliitti on aina ollut käytännössä samaa joukkoa, on käyttänyt niiden kuvia, piirroksia hevosista haukkoineen käsivarsissaan.  Haukka Horuksen ympärillä, hänen istuessaan salaisuuden asennossa, tai Harpocrates.  Yeats käytti tuollaista sormusta, koska, meillä ihmisillä on eri puolia.  Meillä on tunteet ja meillä on logiikka.  Tämä on vanha taistelu, jota usein ilmennetään eksoteerisesti jaoilla vasen/oikea aivonpuolisko, mies/nainen.

 

Mutta, täydellistetyn ihmisen valmistaminen, ainakin antiikin aikoina, tarkoitti ihmistä joka ei kieltänyt kumpaakaan.  Hän ei antanut kummankaan hallita.  Psykopaatit käyttävät sitä mitä luulevat logiikaksi.  Tunteet ovat vain työkalu joita käytetään alapuolella olevia ihmisiä varten, tavallisia ihmisiä, mutta he itse eivät omaa niitä tunteita.  He tuntevat jännitystä ja valloituksen voiman.  Siten he saavat tyydytyksensä elämässä - hallitsemalla.  He ovat sadistisia.  Pienemmät psykopaatit ovat sadomasokistisia, jotka palvovat yläpuolellaan olevia sadisteja, toivoen itse olevansa siellä.  He rakastavat saalistajia.  Haukka on logiikan symboli, suoraan kohteeseensa.  Perhonen, kuten Yeats tiesi, symbolisoi harhailevaa intuition polkua; ja hän itse sanoi, "viisaus on perhonen, eikä synkkä petolintu".

 

Elämämme ei ole tarkoitettu olevan jossakin formaatissa, jossakin tietokoneen formaatissa, syntymästä kuolemaan.  Synnymme.  Lastentarha.  Koulu.  Menemme työhön.  Saamme koulutusta.  Työtä.  Lisäännymme tai emme.  Maksamme veroja.  Ostamme ja kulutamme.  Ostamme vakuutuksen hautajaisia varten.  Olemme hyviä kansalaisia.  Tuo on järjestelmän formaatti.  Se ei ole elämistä.  Sitä ei kutsuta elämiseksi.  Tämä on kuolleiden maa.  Maa jonka psykopaatit ovat luoneet.  Se on myös järjestelmä jonka pitämisen puolesta monet ihmiset taistelevat, koskaan tajuamatta ettei se kuulunutkaan heille.  Meillä pitäisi elämässämme olla aika olla kuin perhonen, joka liihoittelee kaikkialla, mutta tietää kuitenkin minne on menossa.  Intuitio ohjaa sitä eteenpäin.

 

Intuitio on linkkimme johonkin korkeampaan ja kaiken tämän tuolla puolen olevaan.  Meidän on lakattava projisoimasta omia pelkojamme ja huoliamme ja vihaamme noihin ihmisiin tuolla jossakin, kuka kohteena sitten sattuukin olemaan, minä aikana tahansa.  Joukko haluaa kaikkien olevan itsensä kaltaisia.  Heillä on kontrollifriikin asenne.  He eivät halua kenenkään olevan erilainen, pukeutuvan eri tavalla, näyttäen erilaiselta, puhuvan eri tavalla tai omaavan erilaisia tapoja.  Tämä on myös MO, käytäntö, niille, jotka haluavat globaalin joustamattoman suunnitellun yhteiskunnan.

 

Tarvitsemme uuden tavan, eri tavan, tavan joka johtaa pois eliitin vallasta.  Joka on heidän formatoimiensa aivoriihien tulevaisuus projektioiden ulkopuolella, jossa he projisoivat meidän reaktioitamme kaikkeen mitä aiomme tehdä.  Meidän ei tule reagoida odotetulla tavalla.  Meidän on mentävä niiden yli, toiselle puolelle, yli ja ympäri.  Ja lopulta meidän on työnnettävä heidät pois kuvasta.  Emme voi jatkaa tätä pedon palvontaa ja epäinhimillisyyttä toisia kohtaan, koska he ovat jo kertoneet mitä aikovat tehdä, viedä meidät matriisiin jossa meitä ei enää ole olemassakaan.

 

En puhu ihmisten enemmistön puolesta, koska tiedän että he tulevat pitämään sosialistisesta fantasia-todellisuudesta, jossa jopa ohjelmat ovat toisten luomia heidän puolestaan, eikä heidän tarvitse käyttää pikku päitään, mutta tämä ei ole kaikille.  Sen ulkopuolella olevat ovat ne joille puhun.  Eliitti ei voisi tehdä mitään ilman enemmistön hyväksyntää.  He luottavat siihen.  He ovat symbioottisia, mutta on liikaa ihmisiä, myös tuon ulkopuolella, jotka tietävät että pitää olla toinenkin tie - ja meidän intuitiomme ohjaa meitä.

 

Hamishilta ja itseltäni, täällä on hyvin kuuma päivä, hyvin kostea ja kuuma, ja viime viikolla kun oli paljon sadettu hyttyset ovat innoissaan, koska ne lisääntyvät hullun lailla kun on märkää.  Nyt on kosteaa ja kuumaa.  Joten Hamishilta ja itseltäni, yritämme pysytellä viileässä, hyvää yötä, ja kulkekoot jumalasi, ja intuitiosi, kanssasi.

 

 

 

(Translation from English to Finnish by: Jouni Alhanen)