Alan Watt    Blurb (i.e. Educational Talk)

 

'Iso-Britannia, Maailmanhallituksen Alkio - 1938 RIIA Maailmankokous'

 

 

toukokuun 4. päivä 2007

 

Keskustelu Copyright Alan Watt (Paitsi Musiikki, Kirjoista lainauksia ja Kuuntelijoiden kommentteja)

 

 

WWW.CUTTINGTHROUGHTHEMATRIX.COM

 

 

www.alanwattsentientsentinel.eu

 

 

Hei ihmiset, olen Alan Watt.  On toukokuun 4. päivä 2007.  Sivuni ovat osoitteissa www.cuttingthroughthematrix.com sekä alanwattsentientsentinel.eu.

 

Ihmiset ovat kysyneet vanhemmista kirjoista joita olen kerännyt vuosien mittaan, joita julkaistiin ja annettiin yleisön saataville.  Jotkut niistä otettiin myös yleisiin kirjastoihin, mutta valtavirran media ei koskaan mainitse niistä.  He eivät mainitse niitä koska valtavirtamedian työ on saada meidät ajattelemaan asioita joita parempamme ovat päättäneet että meidän pitäisi ajatella, ja ne kertovat meille kaiken jonka he ovat päättäneet meidän pitävän tietää.  Laillisesti, ne jotka suunnittelevat elämäämme kuin monimutkaista seittiä ikään, liittäen kaiken yhteen, he ovat niin legalistisia että sallivat omien kirjojensa pääsevän yleisön käsiin.  Monet niistä julkaistaan, mutta ei kaikki, koska niin monet asiat ovat yhä - ja tulevat aina olemaan - huippusalaisia, ja ne luetaan 'turvallisuuden' alaisiksi.  Turvallisuuden naamion alla he voivat pitää kaiken leimattuna ja piilossa holveissaan, niin kauan kuin haluavat.

 

Tämä on jatkuva prosessi.  Vielä NAFTAn jälkeen, tai Vapaakauppaneuvotteluiden jälkeen, ne olivat itse asiassa NAFTAn edeltäjä - niiden kautta suurelta osin perustettiin Amerikkojen yhdistyminen - niistä annettiin vain editoitu raportti yleisön käsiin.  Loput sinetöitiin eikä ollut soveliasta yleisön silmille, ja talletettiin holviin Ottawassa jossa ne pysyvät 30-50 vuotta.  Emme elä vapaassa yhteiskunnassa.  Sellaisen illuusion kuvan saamme televisiosta.  He jatkuvasti toistavat yhteiskunnan olevan vapaa, että elämme vapaimmissa maissa koko maailmassa.  Se on osa illuusion luontia.  Mitä enemmän he sanovat sitä, sitä enemmän ihmiset uskovat siihen.  Ja kun heille näyttää jotakin jota ei ole esitelty valtavirran mediassa, he eivät usko sitä.  Heidät on todella koulutettu, kuten Zbigniew Brzezinski sanoi, antamaan median huolehtia ajattelusta ja järkeilystä heidän puolestaan.  Se on tapahtunut suurimmalle osalle ihmisistä, ja heitä ei voi siitä syyttää, koska indoktrinaatio alkaa syntymästä lähtien ja jatkuu koko elämän läpi.

 

Yksi monista kirjoista joita minulla on, kerättiin Kansainvälisten Asioiden Kuninkaallisen Instituutin maailmankokouksesta, yhdestä heidän maailmankokouksistaan.  Tämä kirja, aiheena on Brittiläinen kansainyhteisö ja sen tulevaisuus.  Sen julkaisi Humphrey Milford, vuonna 1938.  Kokous pidettiin kai vuonna 1937.  Mutta, kirjan alussa sanotaan:

 

"Julkaistu Kansainvälisten Suhteiden Kuninkaallisen Instituutin, Kanadan Kansainvälisten Suhteiden Instituutin, Australian Kansainvälisten Suhteiden Instituutin, Uuden Seelannin, Etelä-Afrikan, ja Intian Kansainvälisten Suhteiden Instituutin, tuella."

 

Alan: Niitä on nykyään enemmän, ja kaikissa Kansanyhteisöön kuulumattomissa maissa, vuoden -45 jälkeen, niitä kutsutaan Ulkomaansuhteiden Neuvostoiksi, kuten Yhdysvalloissa.  Tuon listauksen alla sanotaan:

 

"Kansainvälisten Suhteiden Instituutti Brittiläisen Kansanyhteisön maissa ei sallita sääntöjensä mukaisesti instituutteina ilmaisemasta mielipidettään mistään asioista liittyen kansainvälisiin tai kuningaskunnan asioihin.  Tässä kirjassa ilmaistut mielipiteet eivät näin ole instituuttien mielipiteitä."

 

Alan: Tuo on siis kiistävä lausunto.  Ja he ovat aivan oikeassa, he eivät puhu politiikasta.  Heillä vain on suunnitelma, joka on maailmanhallitus.  Politiikka on alemman luokan showta johon yleisön tulee uskoa - nukketeatteria jota esitettiin Keskiajalla matkaten kylästä toiseen.  Tämä kirja kai alunperin sai rahoituksensa Rockefeller säätiöltä.

 

Tässä on kaikki yksityiskohdat heidän kokouksestaan.  Kirjan lopussa on lista heidän jäsenistään, keitä he ovat (heitä on sadoittain), poliitikkoja kaikista maista ja myös ammattiliitoista.  Carroll Quigley sanoi, hän oli CFR'n historioitsija jonkin aikaa, hän sanoi että me, tarkoittaen instituuttia, emme näe ongelmana keskustelua ja työskentelyä kommunistien, kapitalistien, diktaattorien ja muiden kanssa, ja usein teemmekin niin.  He tekevät, koska ovat osana kaikkea sitä, huipun tasolla.

 

Koko tämän valtakunnan ajatuksena, tämän Britannian poliittisen Kansainyhteisön ajatuksena oli perustaa ei vain Kansainyhteisö, vaan myös lopulta liittää siihen muut maat.  He tiesivät että joutuisivat muuttamaan organisaationsa nimen, lopulta luoden Kansakuntien Liiton.  Kansakuntien Liiton olemassaolon rahoitti Brittihallitus, mutta myös Yhdysvallat sijoitti jonkun verran, ja teeskenteli olevansa ottamatta osaa siihen Wilsonin jälkeen.  Mutta he ottivat siihen osaa, jokaisessa kokouksessa oli mukana ns. epävirallisia jäseniä.

 

Kansakuntien Liitto oli sikiö - se perustui brittiläiseen järjestelmään - maailmanhallitukselle.  He tiesivät edessään olevan vaikean tehtävän, hyvin vaikean, heidän piti suostutella maailman väestö hyväksymään se.  Heidän oli muutettava nimensä.  Se ei saanut liittyä Britanniaan, tai Yhdysvaltoihin, tai mihinkään muihin siirtomaavaltoihin, joten he antoivat sille uuden nimen, pukeakseen sen kiiltävän sotisopan ritariksi.  Tuota temppua he ovat käyttäneet vuosisatojen ajan.  Se aivan varmasti perustettiin maailmanhallituksen sikiöksi, perustuen brittiläiseen järjestelmään vapaasta kaupasta ja toisista riippuvuudesta - konsepti joka juontuu John Dee'n ajoilta, joka ensin käytti termiä Brittiläinen, 'Brytish', Valtakunta, ja ehdotti kuningatar Elisabet I'lle maailman valtakunnan järjestelmää.  Myydäkseen tämän ajatuksen pitää saada mukaan kaikkien ryhmien johtajat, ja jos ei ole olemassa tarpeeksi ryhmiä jotka antaisivat sille jonkinlaisen yleisön virallisen tuen, sitten on luotava ryhmät jotka puhuvat yleisön puolesta.  Pitää aina varmistaa että johtaja nimitetään itse - vanha tekniikka.  Näissä kokouksissa, kaikki silmäätekevät kaikkien maiden päätöksenteossa olivat läsnä.  Vasemmistosta, oikeistosta, äärivasemmistosta, äärioikeistosta, ylhäältä ja alhaalta - he kaikki kuuluivat siihen, mukaan lukien diktaattorit.

 

Britannia ja sen valtakunta olivat perustana Kansakuntien Liitolle, jonka piti muuntautua voimakkaammaksi jonkin ajan kuluttua, YK'ksi - erityisesti vakuuttaakseen yleisön pitkäaikaiseen suunnitelmaan, että heidän ei pidä luopua vain kansallisesta identiteetistään, vaan heidän on myös mukauduttava uuteen kulttuuriin joka heitä varten luodaan, maailmanjärjestelmän hyväksi.  Maailmanjärjestelmä jota brittihallitukselle ja brittiaristokratialle työskentelevät silloin toteuttivat, kuten Bertrand Russell, kutsuttiin "asiantuntijoiden johtamaksi maailmaksi."  Se piti myydä yleisölle kuin se olisi heidän avukseen.  Siten asiat tehdään; luodaan hiirenloukku, kuten kaupan alalla sanotaan, ja odotetaan hiiren tuloa, sitten niistä otetaan kiinni ja niitä käytetään todelliseen tarkoitukseensa.  Siten tämä järjestelmä toimii.  Toisin sanoen, ihmiset saavat viimeisenä tietää todellisia tarkoitusperiä sen takana.  Meille kerrotaan hyviä asioita, jotta meidät saadaan loukkuun.

 

Tässä kirjassa sanotaan sivulla 258, otsikon "Maailman Järjestys" alla.

 

"Monet valtuutetut, etenkin vasemmistosta, ettei minkäänlaista maailmanjärjestelmää voitaisi rakentaa, jollei se perustuisi parempaan sosiaaliseen järjestelmään.  Maailmanjärjestelmä, sanoi yksi heistä, viittaa oikeudenmukaisuuden valtaan, sisäisen kuin myös kansainvälisen, sosiaalisen kuin myös poliittisen."

 

Alan: Sitten hän jatkoi kannattamalla sitä että käytettäisiin Britannian labour-puolueen (työväenpuolue) standardeja, jotta ihmiset saataisiin mukaan työhön tätä uutta järjestystä kohti.  Juuri tämän yläpuolella samalla sivulle lukee:

 

"Useat valtuutetut mainitsivat, että kun Kansanyhteisön perusta oli saavutettu, ei ollut mitään syytä jottei hallinto olisi kansainvälinen, ja monia syitä miksi sen pitäisi olla.  Konferenssin osanottajia muistutettiin käsityksestään maailmanjärjestelmässä kysymyksellä "Miten voidaan toteuttaa kansainvälinen hallinto ilman kansainvälistä hallitusta?"

 

Alan: No, hehän tiesivät että lopulta se kehittyisi kansainväliseksi hallitukseksi.  Sivulla 278 jatketaan sanoen:

 

"Kansainyhteisön järjestelmä, voimme todeta, on vain polku joka johtaa maailmanjärjestelmään.  Konferenssin keskustelu osoitti että tämä asteittainen yhdentyminen voisi tapahtua taloudellisessa kuten myös poliittisessa piirissä.  Joko Kansanyhteisö sen jälkeen jatkaisi tai katoaisi täytettyään tarkoituksensa olisi sitten jonkun tulevaisuuden Brittiläisen Kansanyhteisön suhteiden kokouksen keskusteltavana."

 

Alan: Tämä perustui myös, muistakaa, CFR'n ja RIIA'n, ja toiseen ryhmään joka oli syntynyt 1800-luvulla, Cecil Rhodes järjestö, sekä Säätiö, joka sai kuninkaallisen peruskirjan olemassaololleen.  Ne olivat käytännössä julkisivujärjestöjä, teknisesti hallitusten ulkopuolisia, joten ne pystyisivät tekemään maailmassa paljonkin ilman että hallituksia syytettäisi niiden tukemisesta.  Lordi Milner, Alfred Milner liittyi Pyöreän Pöydän järjestöihin Rhodes Säätiön kanssa, ja tämä muodosti Kansakuntien Liiton ytimen, joka on siis YK, ja Pyöreät Pöydät ovat yhä olemassa toimien eri ongelmien alalla, kuten aivoriihet, miten saada meistä kaikista riippuvaisia toisistamme.

 

Sivulla 260 sanotaan:

 

"Yhdestä ehdotuksesta ei näyttänyt kuitenkaan olevan erimielisyyttä; että lopullinen maailmanjärjestys aiheuttaisi uhan kansalliselle itsenäisyydelle, ja että tämä olisi hidas ja vaikea prosessi.  Tämä oli erittäin tärkeä asia liittyen Kansanyhteisön itsensä tulevaisuuteen.  Sillä jos pyrkimys maailmanjärjestystä kohti on yksi Kansanyhteisön yhdistäviä tekijöitä, ja jos täydellinen kansallinen itsenäisyys on maailmanjärjestyksen vastaista, silloin kansallinen itsenäisyys ei voi olla kuin siirtymävaihe Kansanyhteisön omissa suhteissa.  Todellisen liiton olemukseksi konferenssissa määriteltiin ettei yksikään jäsen omaa oikeutta puolueettomuuteen.  Yksi puhuja, joka itse uskoi vahvasti maa-alueen puolueettomuuden oikeuteen, sanoi selvästi, että todellinen liitto tarkoittaa yli-valtiota."

 

Alan: Hän puhuu maailman hallituksesta.

 

"Eräs valtuutettu viittasi ilmeikkäässä lauseessa itsenäisten mutta toisistaan riippuvaisien valtioiden järjestöön, joiden välillä, hänen mukaansa, yhteistoiminta yhteistä puolustusta vastaan olisi aivan mahdollista.  Samankaltaista lausetta käytettiin Brittiläisestä Kansanyhteisöstä itsestään."

 

Alan: Sivulla 261 he keskustelevat seuraavasta:

 

"Monet valtuutetut tunsivat maailmanjärjestyksen ongelman lopulta liittyvän ystävällisten suhteiden kehitykseen, jonka kaikki myönsivät tarpeelliseksi Brittiläisen Kansanyhteisön sekä Yhdysvaltojen kansakuntien välillä.  Kanadalainen puhui paradoksista, että vaikka osanotto kollektiiviseen turvallisuuteen oli Yhdysvalloille mahdotonta, heidän yhteistyönsä olisi helpommin tavoitettavissa, ja heidän epäilyksensä Britanniaa kohtaan vähemmän kärkevää, jos Britannia suuntaisi ylläpitämään kollektiivisen turvallisuuden ja maailmanjärjestyksen periaatteita.  Yksi heistä jotka määrittelivät askelia maailmanjärjestystä kohti, demokraattisten kansakuntien yhtyessä diktatuureja vastaan, huomautti että Yhdysvalloilla ja Kansanyhteisöllä oli suuri yhteinen asia siinä, että natsi-filosofia merkitsi kuolemaa molemmille."

 

Alan: Muistakaa että sotaa ei ollut tuolloin vielä julistettu, tämä oli ennen Toista Maailmansotaa.

 

"Hyvin erilaisen näkökulman omaava valtuutettu osoitti että Amerikan epäluottamus Iso-Britanniaa ja Ranskaa kohtaan oli mitätön verrattuna Amerikan vastenmielisyyteen diktatuurisia valtioita kohtaan.  Jotkut valtuutetut kiinnittivät huomiota Yhdysvaltojen kasvavaan osallistumiseen kansainvälisessä organisaatiossa ja toiminnassa, konferenssin kanadalainen jäsen esitti, että Liiton poliittisen puolen hajoaminen oli tehnyt Amerikan osallistumisesta uuteen Liittoon vähemmän todennäköisen, ja tie takaisinpäin johtaisi yhteisesti toimivan liiton kautta, liittäen yhteen saman luonteiset eri alueelliset liitot, eittämättä mukaan lukien Pan-Amerikkalainen Liitto."

 

Alan: Vuonna 1938, hmm.

 

"Maailmanjärjestys, kuten Yhdistyneiden Kuningaskuntien valtuutetut huomauttivat, ei laimentaisi heidän erilaisuuksiaan ja että alueellinen yhteistyö voisi olla myös tapa löytää yhteisyyttä erilaisuuksien välillä."

 

Alan: Tuon termin olemme kuulleet ennenkin, yhteisyyttä erilaisuuksien välillä.  Se on huijaus jota on myyty maille jotta ne liittyisivät EU'iin, ja nyt sitä työnnetään yleisölle kun meitä yhdistetään Amerikan Unioniin.

 

"Minua ei kiinnosta maailman yhdentyminen," sanoi sama valtuutettu, "haluan vain tarpeeksi yhtenäisyyttä 'hyvää elämää' varten."

 

Alan: Tuota termiä Huxley ja muut käyttivät, sekä Bertrand Russell.

 

"Sama ajatus ilmeisesti oli myös sen valtuutetun mielessä joka väitti, seisoen yksin, että maailmanjärjestys oli väärä päämäärä.  Tämän hetkiset alueelliset valta-ryhmittymät ovat paljon luonnollisempia pyrkimys universaalisuutta kohti."

 

Alan: Eli nämä tyypit ovat ne jotka jakoivat maailman osiksi 'alueisiin'.  He olivat jo kartoittaneet koko planeetan alueisiin.  Alueet (eng. regions), mielenkiintoista kyllä, tulee myös vapaamuurarien termeistä.  Heillä on alueensa, joita kutsutaan 'region', koska nämä tyypit olivat Temppeliritarien jäseniä, ja muiden eri vapaamuurarijärjestöjen, niin vasemmisto kuin oikeistokin, ylhäältä alas.

 

Sivulla 233 kappaleen "Kansainyhteisön Tulevaisuus Yhteistyöorganisaationa" avajaispuhuja.  Mielenkiintoista, että raportin on tehnyt professori Sir Alfred Zimmerman, komission tallentaja.  Hän oli tavallaan Winston Churchillin oikeana kätenä.  Hän oli myös Britannian kommunisti-puolueen johtaja yhteen aikaan, ja sen päälehden julkaisuja.  Meille sanotaan että Churchill vihasi kommunisteja, ja tämä tyyppi silti roikkui hänen kaulassaan, ja hän uskoutui hänelle täydellisellä luottamuksella, koska huipulla ei ole mitään sotaa, ei ole ollutkaan.  Tämä mies tallensi tämän osan puheesta.

 

He puhuvat jälleen maailmanjärjestelmästä, ja mainitsevat Belfourin raportin vuodelta 1926.  Hän sanoo:

 

"Hän katsoi että hänen omat johtopäätöksensä sisältyivät Balfourin raporttiin vuodelta 1926, joka oli perusteena tämän hetkiselle asemalle.  Hän jatkoi sanoen, että valtakunnassa vallitsi käsitys että Westminsterin säädös hyväksyttiin vastahakoisesti." --

 

Alan: Vastahakoisesti.  Tämä säännös, on taas yksi asia joka ihmisten pitäisi lukea.

 

"Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta, kuten hän pystyi oman kokemuksensa perusteella sanomaan."

 

Alan: Sivun 223 alaosassa sanotaan:

 

"Viides kanadalainen puhuja mainitsi tämän.  Hän pystyi kuvittelemaan tilanteen jossa valtakunta voisi olla sodassa ilman muiden osien mukana oloa, esimerkiksi, Japanin ja Yhdysvaltojen välisessä konfliktissa jossa Kanada ehkä olisi mukana."

 

Alan: Muistakaa, tämä on ennen Toista Maailmansotaa, ennen Pearl Harbourin tapahtumia.

 

Sivulla 221 lukee:

 

"Tästä käsityksestä Kansainyhteisöstä maailman hallituksen järjestelmän ytimenä keskusteltiin eri näkökulmista, niin tuon aamun kokouksessa kuin kahdessa komission myöhemmässäkin kokouksessa."

 

Alan: Niin, siinä sitä ollaan, Brittiläinen Kansainyhteisö olisi ydin maailman hallitukselle.  He loivat Kansakuntien Liiton, muuntaen sen YK'ksi.  Muistakaa että jokainen suurmedian moguli koko planeetalla otti osaa tähän, ja muihin kokouksiin joita he ovat pitäneet, koska he ovat propagandisteja jotka kouluttavat väestöt sukupolvien välisesti kohti maailmanlaajuista hallitusta - heidän maailmanlaajuista hallitustaan.  Monet ihmiset, olen varma, näkevät tämän luonnollisena kehityksenä, ja jonain jota kohti tehdä työtä, jos he uskovat todellisiin syihin, tai sotiin, joista kerrotaan historiankirjoissa, että niiden syyt olivat ne mitä meille kerrotaan.  Mutta katselemme maailman suurimpia magnaatteja, jotka juontuvat vanhoista ritareista, jotka rosvosivat maita.  Sitten he loivat yritykset, kuten Brittiläinen East India Company, joka aloitti kaiken tämän.

 

Kaikki tosiuskovaiset tekevät töitä tämän puolesta, maailman hallitusta kohti, kun heidän häntänsä kääntyvät hiukan loppua kohden, todellisen syyn vuoksi.  Tiedämme mikä todellinen syy tulee olemaan, ja onneksi olemme lukeneet pikku lausahduksia aristokratian muilta pelureilta, kuten Bertrand Russellilta, ja Charles Galton Darwinilta.

 

Tämä jatkuu muilla sivuilla, suunnitelmat Australialle, kuten maahanmuuttopolitiikka jonka toteuttaminen kestäisi vähän aikaa, kun he ehdollistivat yleisön hyväksymään, tuona aikana, muiden kuin valkoisen maahanmuuton.  He aloittivat tuomalla heitä hitaasti maahan, pitkän ajan kuluessa, Intiasta, ja sitten jopa Arabimaista.  Vuonna 1938.    He perustivat jopa Kanadan länsirannikolle kiinalaisille maahanmuuttajille, koska tiesivät jo tuolloin, että lopulta he tulisivat laittamaan Kiinan nykyiseen asemaansa.  Se mainitaan myös tässä kirjassa, että Kiinasta tulisi lopulta suuri talousmahti.  He tiesivät sen koska jo tyypit kuten Bertrand Russell tekivät työtä Kiinassa auttaen kommunistisen puolueen perustamisessa, luomassa nationalismia, jota pitää luoda ennen kommunismin aloittamista, ennen kuin diktatuuri perustetaan, ja ennen kuin 'uusi tie' toteutetaan, eli kolmas tie, kuten sitä kutsutaan.  Tämä on se prosessi.  Jos lukee Platonia, ja muita Kreikan filosofeja, he käyvät läpi prosessit yhdestä järjestelmästä seuraavaan, kuin kyseessä olisi kaava.  He sanovat että demokratia aina päätyy diktatuuriin.

 

Pitää myös huomata, tässä kokouksessa he puhuivat ala-alueiden perustamisesta, jotka tekisivät työtä hiljaisuudessa mutta tehokkaasti, hyvin rahoitettuina, kohti näiden alueiden yhdistämistä, samassa muodossa kuin koko maailma yhdistettäisiin.  Ne jotka laittaisivat enemmän hanttiin hoidettaisiin hitaammin, niille syötettäisiin enemmän propagandaa.  Heidät sidottaisiin taloudellisesti, poliittisesti ja legalistisesti, siten, että heillä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin lähteä mukaan uuteen järjestelmään.  He loivat Tyynenmeren Suhteiden Instituutin - se on RIAAn ja CFR'n haara, Kauko-Itää varten.  He loivat myös muita, kaikki yhteen kudottuina kuin suuri hämähäkinseitti.

 

Sivulla 276 sanotaan "Tulevaisuuden Kansainyhteisö".

 

"Ratkaisu viimeiseen kysymykseen konferenssin agendalla, joko käydyistä keskusteluista nousi esiin uutta mallia Kansainyhteisölle, pitää asioiden luonteenmukaisesti pysyä henkilökohtaisena.  Komission tallentaja on esittänyt erilaisia ajatuksia jotka lisäsivät ennustusten ja käyttökelpoisten poliittisten ajatusten kokoelmaa.  Tuosta kokoelmasta juontuu autioituneisuus, mutta joka väistämättä on kirjoittajan henkilökohtaisten näkemysten värittämä.  Eräs valtuutettu, vastaamattomalla realismilla, totesi että Kansainyhteisön tulevaisuus tulisi riippumaan seuraavan Euroopan sodan tuloksesta."

 

Alan: He tiesivät että se oli tulossa, koska CFR ja RIIA Carroll Quigleyn mukaan auttoivat tämän propagandan levittämisessä ja pelon rummutuksessa.  Kaikki korkean tason lehtimiehet olivat jäseninä.  He kertoivat brittiyleisölle paljon valheita, saivat heidät kaivamaan vallihautoja kaupunkien teille, ja pitämään yllään kaasunaamareita luullen että heidät kaikki kaasutettaisiin.  Kaikki oli, Quigleyn mukaan, suurta valhetta.

 

"Harvat muista, eikä edes hän itse, olivat halukkaita spekuloimaan mikä olisi lopputulos jos sota Euroopassa puhkeaisi.  Vaikka konferenssi pidettiin Euroopan sodan uhan alla, sen keskustelut Kansainyhteisön tulevaisuudesta perustuivat ainoaan oletukseen jonka varassa oli edullista jatkaa; että olemassa olevat trendit saisivat joko sodattoman ajanjakson jonka aikana selvittää asiansa, tai että ne osoittautuisivat voimakkaammiksi kuin nuo laskemattomat uudet voimat jotka yleinen sota voisi tuoda mukaan.  Konferenssin keskustelut loivat yhden havainnoitsijan mielessä näkymän Kansainyhteisön tulevaisuudesta joka ei olisi staattinen vaan dynaaminen.  Lainatakseni irlantilaisen valtuutetun sanoja, dynaaminen itsessään asteittaisen itsensä hallitsemisen periaatteen selvittämisen kautta, joka tasaisesti lisää omien valittujensa määrää..." --

 

Alan: Mielenkiintoista?  Omien valittujensa.

 

"...ja kerää lisää dynaamista voimaa ulkopuolelta löytäen inspiraationsa itseään avarammista ihanteista, ja joka voidaan tuoda täyttymykseensä vain maailmanlaajuisella mittakaavalla.  Yksilön ja ryhmän vapaus perustuu vastuuseen, rauha vapauden ehtona, kaikkien rotujen, värien, ja uskojen veljeskunnan puolesta.  Tällä polulla edeten uusia ongelmia tulee nousemaan esiin."

 

Alan: He tiesivät jo silloin että alkoivat yhdentää ja tehdä maailmasta moni-kulttuurillisen.  Huipulla oleva eliitti, jotka ovat todellisia johtajiamme, näkevät väestön moukat vain yhtenä työvoimana.  He eivät välitä minkä värisiä luulemme olevamme.  He myös uskoivat järjestelmään jossa yksilö palvelisi maailman valtiota.  Palvelisi maailman valtiota - sen pitäisi olla elämämme tarkoitus.  He tiesivät että tätä polkua kulkien, uusia ongelmia tulisi esiin, koska eri kulttuurien yhdentyminen loisi konflikteja.  Kestäisi pitkän aikaa toteuttaa se, mutta he ajattelivat että se voitaisiin tehdä.  Heidän arvionsa ajastakin osui melko oikeaan - 21. vuosisata.

 

"Tällä polulla edeten uusia ongelmia tulee nousemaan esiin.  Itsenäisten valtioiden lisääntyminen sen piirissä, kun maat joilla ei vielä ole itsehallinnon oikeutta saavuttaisit kansakunnan statuksen, ja kun jo itsehallintoon perustuvat ottavat kantaakseen uusia vastuita, uusia ongelmia tulee nousemaan esiin perustuslaillisissa suhteissa ja lisääntyvät ennalta olemassa olevat vaikeudet yhtenäisen ja universaalisen koneiston luomisessa ulkopolitiikan alan yhteistyötä ja puolustusta varten.  Ennen kaikkea ei-valkoisten kansakuntien nousu itsehallinnon asteelle, yhdessä maailman tapahtumien luonnollisen kulun kanssa, tulee ajamaan rodulliset ja mannerten väliset kysymykset yhä enenevissä määrin Kansainyhteisön ongelmien etulinjalle.  Uudet mielen asenteet tulevat olemaan tarpeellisia.  Epäilemättä pitää hylätä sanaton oletus josta intialainen valtuutettu valitti, että brittiläisillä kansakunnilla olisi jumalallinen tarkoitus täytettävänään ja pystyvät antamaan muita kansakuntia enemmän varantoon käytännöllistä viisautta rotukysymyksistä.  Hylätä tulee myös, Yhdistyneiden Kuningaskuntien valtuutetun sanojen mukaan, alentuvaisuus ja molempien puolten mielen asenne että epäilevät toistensa tarkoitusperiä aina uhkaaviksi.  Kansainyhteisön itsensä maiden lisääntyminen tuo esille kysymyksen josko se ei laajentuisi tulevaisuudessa, värväten uusia jäsenmaita ulkopuoleltaan.  Valtuutetut eivät yksityiskohtaisesti käyneet käsiksi sellaisen käytännön käytännöllisiin ongelmiin, uskoen epäilemättä irlantilaisen jäsenen tavoin että brittiläisten kansakuntien pitää ensin kulkea omaa tietään pidemmälle kutsumatta muita piiriinsä.  Sitäkin tärkeämmin monet näkivät mahdollisen vieraiden maiden imeytymisen tapahtuvan assimilaation eikä niinkään yhdistymisen kautta.  Kansainyhteisö on pienoismallinen maailma, johon kuuluu kaiken värisiä ihmisiä jokaiselta mantereelta.  Sen selvittäessä omaa kohtaloaan, maailma jonka osana se on painii samojen ongelmien kanssa laajemmassa mittakaavassa.  Erään konferenssin jäsenen käyttämien sanojen mukaan, yleisessä kokoontumisessa kun konferenssi itse oli saatu päätökseen: Kansainyhteisön pitäisi olla esimerkkinä maailmalla siitä minkälainen se toivoisi maailman olevan.  Onko liikaa kuvitella että asteittain Kansainyhteisö ja ne osat maailmaa jotka olivat kehittyneet yhtä pitkälle, tai pidemmälle, itsehallinnon taidossa, assimiloituisivat?  Kansainyhteisön järjestelmä, voimme todeta, on vain tie kohti maailmanjärjestelmää.  Konferenssin keskustelut esittivät että tämä asteittainen assimilaatio voisi tapahtua niin taloudellisella kuin poliittisellakin alalla."

 

Alan: He tiesivät tämän.  Tämä on kirjoitettu heikohkosti.  Kirjoissaan he puhuvat tästä paljon yksityiskohtaisemmin, ja kaikista eri alaryhmistä, joita heillä on - niitä on liittyneenä tähän satoja.  Tämä organisaatio oli aikanaan massiivinen, ja se on tänä päivänä paljon suurempi.  He jatkavat sanoen että lopulta Brittiläinen Kansainyhteisö katoaisi täytettyään tarkoituksensa.

 

Kirjan takana on lueteltu kaikki osallistuneet jäsenet, kaikista maista.  On huomionarvoista, jos haluaa lukea heidän kirjojaan, niitä voi saada, siis RIIAn kirjoja: Chatham House, 10 St. James Square, London, SW1.

 

Heillä on kai haara myös New Yorkissa, CFR'llä, ja se on Pratt House tai Pratt Building.

 

Kaikki Fabian johtajat olivat tässä organisaatiossa.  Kaikki nk. äärioikeiston johtajat olivat siellä.  Huipulla on vain yksi suuri kerho.  Kaikki suuret mediamagnaatit ottivat osaa.  He muovaavat maailmaa, he ennakoivat tulevaisuutta toteuttaen sen.  Selvitettyään kaikki ongelmat ennakolta, heillä ei ole ongelmia joita tulisi tietä pitkin.  He ovat ennakoineet kaiken, koko planeetan integraation.

 

He puhuvat myös maailman lakituvasta jota lopulta käytettäisiin koko maailmaa varten.  Se alkaisi rikosoikeutena tyranneille, mutta puhkeaisi kukoistukseensa ainoana hallituksellisena lakitupana koko planeetalla.  Vanhaa juttua, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen on käytetty paljon aikaa, ja sen ideoiden markkinoimiseen tuhansista eri lähteistä sukupolville jotka ovat syntyneet tämän kokouksen pitämisen jälkeen - yksi monista monista kokouksista.  Siinä se osa tästä kaikesta.

 

Brittiläinen Kansainyhteisö perustettiin aluksi maailman hallituksen ytimeksi.  He puhuvat tuosta ongelmatta.  Heille ei ole ongelma myöntää että Kansakuntien Liitto, josta tuli YK, mallinnettiin tämän järjestelmän mukaisesti ja sitä johtavat samat ihmiset, ja mikään ei ole muuttunut.  Näiden ryhmien yläpuolella on korkeampia ryhmiä, Bilderbergerit, Clob of Rome.  The Club of Rome toimii enimmäkseen väestön harvennuksen alalla, mutta sanomalla päinvastaista mitä todella tarkoittavat - puhuen suunnitellusta yhteiskunnasta.  Bilderbergereihin kuuluvat kaikki mogulit.  Heillä kutsuvat aina tulevat presidentit ja pääministerit osallistujiksi - siten tietää kenestä tehdään näitä.  Kuningatar, tai hänen edustajansa, ottavat osaa näihin kokouksiin, ja kaikki suuret pankkiirit.

 

Muistakaa mitä H. G. Wells sanoi.  Hän sanoi, "meidän on tuotava tähän liittoon ne jotka ymmärtävät taloustiedettä," joten he toivat pankkiirit mukaan.  Siksi suuri pankkijärjestelmä, joka johtaa todella elämiämme, piti tuoda mukaan.  Huipulla on aristokraattinen eliitti, joka on johtanut maailmaa hirveän pitkän aikaa.  He ovat psykopaattisia, ja tiedämme mihin he suuntaavat.  Alapuolellaan heillä on paljon ihmisiä tekemässä työtä heidän puolestaan, konferenssissa, jossa monet heistä uskovat tekevänsä työtä ihmiskunnan parantamisen puolesta.  Huipulla olevat eivät kuitenkaan pysty estämään paljastamasta itseään aina silloin tällöin.  Kun suunnittelee hallittua yhteiskuntaa, ja kun tajuaa heidän ratkaisunsa rotuongelmiin, kulttuuriongelmiin, ja kaikkeen muuhun, että se on käytännössä uuden ihmissuvun luominen, geneettisesti, lopulta, jotka palvelisivat huipulla olevia paremmin, niin ehkä ihmiset lopettaisivat toisiaan vastaan tappelemisen ja huomaisivat kuka oikeasti on heidän yhteinen vihollisensa.  Heidän omat huipulla olevat ihmisensä, psykopaatit, tässä rahajärjestelmässä - vauraus, joka tässä järjestelmässä tarkoittaa valtaa, he ovat psykopaatteja.  Sellaista ei olekaan kuin "köyhä poika jättää getton taaksensa ja menestyy", kuten vanha Rothschildin tarina.  Se on kiva tarina lapsille mutta kaukana totuudesta.

 

Joten ennen kuin laitan kirjan pois, luen hiukan vielä sen alkusanoista.  Lukee:

 

"Tämä kirja on suunniteltu antamaan virallinen raportti toisesta Brittiläisen Kansainyhteisön suhteiden konferenssista, joka pidettiin lähellä Sydneytä, Lapstonessa, vuoden 1938 syyskuussa.  Konferenssi oli osanottajamäärältään suurempi ja luullakseni ehkä tyypillisempi luonteeltaan kuin Torontossa pidetty konferenssi vuonna 1933.  Me Australian Instituutissa olemme syvästi kiitollisia että pyyntömme pitää konferenssi Australiassa hyväksyttiin, ja että niin monet merkittävät ihmiset olivat mukana eri delegaatioissa.  Konferenssin pitäminen Australiassa, tai lainkaan, oli mahdollista vain Kansainyhteisön valtioiden tarjoaman avokätisen avustuksen turvin, kuten myös New South Wales'in valtion, Carnegie Yhtiön, ja Rhodes..." --

 

Alan: Cecil Rhodes.

 

"...luottohenkilöiden avulla.  Toivon Australian Instituutin ja konferenssin kaikkien jäsenten puolesta ilmaisevani tämän avun arvostuksen."

 

Alan: Eli tässä on käytännöllisesti ryhmä, massiivinen, kuin maailma - se on vuori, ja sitä rahoittavat suuryritykset.  Siksi yritysten säätiöt perustettiin alunperinkin, johtamaan maailmaa rahoittaen tällaisia organisaatioita, jotka joko loisivat tai ottaisivat vallan työntää tietynlaista sosiaalipolitiikkaa maailmanlaajuisesti.  He saavat rahoitusta monilta Kansainyhteisön mailta.  Mielenkiintoista, että hallituksen ulkopuolinen organisaatio joka suunnittelee tulevaisuuttamme, sanoo aivan oikein ettei se keskustele politiikasta, ei keskustele poliittisista toimista, koska kyse on suunnitelmasta.  Suunnitelmasta, agendasta.  Siitä ei väitellä, se kun on suunnitelma.  Edellisellä sivulla sanotaan, "Brittiläinen Kansainyhteisö ja toisen epävirallisen Brittiläisen Kansainyhteisön suhteiden konferenssin tulevaisuuden toimet, Sydney, 3. - 17. päivä syyskuuta 1938." Yksi monista.

 

Yksi myriadi joka tekee tälle töitä on nimeltään Empire Club.  Kaikki ketkä ovat jotakin kaikissa maissa, tai liike-elämässä, pyrkivät jäseniksi.  Heilläkin RIIAn ja CFRn jäsenet matkaavat pääpuhujina, vieraina Kansainyhteisön kerhoihin, ja moniin muihin organisaatioihin, tämä myriadi heidän alapuolellaan joka hallitsee elämiämme.

 

Sivulla 49 samassa kirjassa, tässä sanotaan (tämän raportin laati professori Scott.)

 

"Tutkimusryhmä Victoria B.C.'ssä alleviivattuaan suhteellisten elinstandardien tärkeyttä tässä kysymyksessä, päätyi johtopäätökseen että jos rajoituksia ei olisi, Brittiläinen Columbia voisi tukea merkittävästi lisääntynyttä aasialaisperäistä väestöä, ja tekisi niin."

 

Alan: Syy tuolle on, he tiesivät nostavansa Kiinan tulevaisuudessa maailman päävalmistajaksi, ja he tarvitsivat välimiehen, koulutetun luokan joka hoitaisi viennin ja tuonnin ja niin edelleen.

 

Mitään ei tapahdu sattumalta kuten näette.  Kaikki suunnitellaan niin pitkälle tulevaisuuteen, ja ihmiset kasvavat eivätkä koskaan tiedä elävänsä pitkäaikaisen liikesuunnitelman läpi.  Tuo on todellinen maailma jossa elämme.  Monet ryhmistä jotka ovat avustaneet tämän toteuttamisessa luulevat tehneensä työtä yhteiseksi hyväksi, heitä kaikkia käytetään, koska korkeammat ryhmät johtavat kaikkia puolia kaikista aiheista, ja ovat jo kertoneet meille mitä haluavat tehdä kanssamme.  Näemme sen muotoutuvan ympärillämme, totalitääriset valtiot.  Olemme menossa kohti yhtä suurta globaalia totalitääristä vankileiriä, jonka tulevaisuus on suunniteltu, väestönharvennusohjelmineen, juontuen tästä hienosta munasta joka syntyi Kansakuntien Liiton sikiöstä, ja on nyt YK.  Suuri keppi joka alkaa tulla esille, ja näemme kuinka he alkavat käyttää voimaa.  Tämä tulee olemaan tehokkaasti johdettu maailma.  He ovat päättäneet kauan sitten hankkiutuvansa eroon konflikteista.  He tarkoittivat kaikkia konflikteja, mieheen ja naiseen asti.  He tuhoaisivat avioliiton, siitä tulisi vanhanaikainen.  Ja se on jo miltei täysin tehty.

 

Emme ole tekemisissä minkään pikkukerhojen kanssa jotka laativat toivomuslistoja ja saavat hallituksilta tukea niin tehdäkseen, ja jotka tapaavat eksoottisissa kaukaisissa paikoissa.  He suunnittelevat tulevaisuuden.  Heillä on keinot toteuttaa se propagandan avulla, koska kaikki lehtien päätoimittajat ja lehtimiehet ovat mukana, ja internet-ihmiset.  He markkinoivat kulttuurimme meille, ja päivittävät sitä jatkuvasti, aivan kuten tietokoneen viruksentorjuntaohjelmia päivitetään.  Tuo on todellinen maailma jossa elämme - suunniteltu yhteiskunta.

 

Kun aletaan alentaa elämän itsensä arvoa, joka sekin on 'pakko' - emme sallisi tulevaisuuden kauhuja, jossa luodaan uudenlaisia ihmisiä, tarkoitusta varten luotuja ihmisiä, älykkäästi suunniteltuja (eng. Intelligent Design -> ID), ellemme olisi turtuneita siihen mikä oli inhimillistä alunperin.  Jokainen on kokenut tuon sen kautta miten esitelmät aborteista on markkinoitu meille, tai tieteen lietsonta miten hienoa on kun nämä elimet pelastavat ihmishenkiä, ja mahdollinen kantasolututkimus joka tulee pelastamaan meidät 'matkallamme'.  On aina joku iso porkkana jonka vuoksi menemme perässä, kun he luovat yhä uusia kauhuja meidän nähtäväksemme, kunnes itse olemme epäinhimillistyneet.  Olemme vähentäneet oman itsemme arvoa kun sallimme tämän tehtävän toisille.  Kun he tulevat sinun ovesi taakse - kuka puolustaa sinua?

 

Sanotaan että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.  Tämä viisaus on totta monille jotka ovat auttaneet toteuttamaan sitä jonka he luulevat olevan utopia jokaiselle.  He ovat niin naiiveja ja epäuskoisia siitä että on ihmisiä jotka osaavat teeskennellä niin hyvin, näytellä että he välittävät, tämän puun huipulla, mutta jotka todellisuudessa haluavat tappaa suuren osan planeetasta.

 

Arthur C. Clarke jonka olen maininnut muutaman kerran, kirjoitti skenaariosta vertauskuvallisessa muodossa, alkaen 2001 suuressa määrin, ja seuraava suurempi työntö olisi 2010 kun suurin osa kaikesta toteutetaan.  Sitten hän viimeisessä kirjassaan "3001" vie meidät matkan läpi jossa planeetalla on vain yksi miljardi ihmisiä, ja siinäkin kirjassa yksi hahmo valittaa että se on liikaa.  Se on yhteiskunta jossa ihmisillä on aivosiru.  Heillä on elektroninen laitteisto suoraa ajatus-ajatus hallintaa varten, josta tiedämme puhutun Loyola yliopistossa aivoistukkeisiin liittyen.  Nämä tyypit eivät ota näitä tuulesta.  He saavat suunnitelman faktat käyttöönsä ja kirjoittavat tarinoita niiden ympärille jotka kiehtovat nuoria.  Sci-fi kiehtoo kaikkia nuorena.  Se on ennakoivaa ohjelmointia jotta kun se todellisuudessa tapahtuu elinaikanamme, hyväksymme sen kysymyksittä koska se tuntuu tutulta, normaalilta kehitykseltä.

 

Vastassamme on kaikki mitä pidämme itsestään selvänä.  Kaikki järjestöt ja organisaatiot joista kuulemme mainittavan lyhyesti uutisissa, ovat hallituksen ulkopuolisia organisaatioita (NGO).  Valitsemattomat ihmiset ja edustajat näistä organisaatioista johtavat elämiämme, kaikista lähteistä, mutta pääasiassa median ja mainosten alalta.  Markkinointi ovat yksi suurimmista työkaluista joita he käyttävät yhdessä television ja kaiken mainostamisen kera.  He markkinoivat ajatuksia meille jatkuvasti, kaiken aikaa.

 

Kansallinen ja kansainvälisen turvallisuuden varjolla kehittyneemmät teknologiat pidetään myös salassa, ja yleisölle ei kerrota niistä - ei koskaan - mitä heillä oikeasti on, kuin 50 - 80 vuotta myöhemmin.  Sitten ne ovat jo ikivanhoja, kun yleisöt saavat niitä käyttöönsä  He ovat siihen mennessä kehittäneet paljon korkeampaa teknologiaa.  Käytössä olevalle teknologialle on aina kolme eri tasoa.  Professori-tasosta alemmas, jotka uskovat kaiken mitä heille sanotaan, ja yleisö uskoo kaiken mitä lukevat tiedelehdistä, että he alkavat kehittää jotakin ja ehkä jonain päivänä tulevaisuudessa he pystyvät jne.  Sitten on CIA, Mossad, MI6 taso, jossa heillä on kehittyneempiä laitteita.  1950-luvulla, Nick Begich näytti meille mitä heillä oli, CIA'lla oli teknologia joka pystyi ohjaamaan ääntä suoraan pään keskelle, näkölinjalta, ja tämä laite mahtui taskuun.  Tämän päivän standardien mukaan se on antiikkia.  Koko lentävä lautanen juttu salasi hallituksen toimet näiden luomisessa saaden median huutamaan niistä ja luoden jopa julkisivuryhmiä aloittaakseen puheet muukalaisista, "no, pakkohan niiden on tulla muukalaisilta koska me emme pysty tuohon".  Niin helppoa on siirtää huomio pois mustan budjetin projekteista.

 

Muistakaa, että yleisölle annetaan aina hyvä syy, ja sen lisäksi on olemassa todellinen syy, josta ei koskaan puhuta.  Siten yleisöä hallitaan.  Siitä Francis Bacon, Machiavelli ja muut kuninkaiden ja kuningattarien neuvonantajat puhuivat.  On parasta ettei yleisön anneta tietää lakien todellisia tarkoituksia, eikä instituutioiden tai liikkeiden.  Kuten sanoin, lapsia ei haluta peloitella, ja siten meitä katsotaan.  Heidän mukaansa on liikaa lapsia, eikä meillä enää ole funktiota, ja voisimme tulla levottomiksikin, jos emme saa tarpeeksi leipää ja sirkushuveja, kuten mitä hra Huxley sanoi.

 

 He suunnittelevat pitävänsä tästä kaikesta huolen, tuhotessaan maailmaa.  Sen yhdistyessä me joudumme kauhunäytökseen, eikä ole mitään hymyileviä naamoja missään.  Tulemme taloudelliseen lamaan ja koko elämämme tulevat olemaan ohjattuja.  Kaikkia energialähteet on otettu täysin pois käsistämme.  Pian ne kielletään, emme voi yrittää lämmittää talojamme ja selvitä talvesta, ellemme käytä heidän suunnittelemaansa polttoainetta, ja tarkastuta taloamme jotta nähdään onko se hyväksyttävä tämän polttoaineen käyttöä varten.  Se on jo tapahtunut Kanadassa.  Sinua kai hirtetään jos yrität käyttää puita puuhellassa, koska olisit riippumaton rahajärjestelmästä, voittojärjestelmästä joka pitää meidät, tai tulee pitämään, raastavassa köyhyydessä.

 

Meitä verotetaan jokaisesta käyttämästämme BTU'sta.  Tulemme maksamaan itsemme kipeäksi jokaisesta wattista sähköä, ja nyt meitä aletaan kouluttamaan.  YK sanoo että meidät pitää kouluttaa, yleisö pitää kouluttaa vähentämään ja leikkaamaan ja leikkaamaan, ja kun he kouluttavat meitä leikkaamaan, sähkön hinta ja kaiken energian hinta tulee kohoamaan merkittävästi.  Globaali maanviljely on alkamassa.  Maailman ruokalähteet ovat monissa maissa poissa yleisön käsistä.  Mitä yleisöllä on jäljellä on tiedemiesten muuntelemaan jotka tekevät työtä salaisten sopimuksen perusteella hallitukselle - se on jo myönnetty.  Nämä samat pojat jotka tuovat meitä hienoon maailmanjärjestykseen, johon meidän pitäisi marssia ilmapallojen kera hyppien ilosta, jos vielä voi käyttää tuota sanaa 'gaily', kuten naiivit lapset kun pillipiipari johtaa meitä utopiaa kohti, joka todellisuudessa on Danten Inferno.

 

Suuri järkytys ihmisille jotka luulevat että heidän maansa on juuri otettu heidän käsistään, suuri järkytys.  Terroria, lietsontaa, pelkoa, kun ihmiset luulevat niin.  Mutta me synnyimme aikana kun ne todellisuudessa olivat jo toisten käsissä.  Juuri lukemassani kirjassa, he puhuivat edeltäjistä ja järjestelmän perustamisesta, josta tuli NATO, joka yhdistäisi ja sitoisi Britannian, Yhdysvallat ja Kanadan, ja lopulta loput Euroopasta.  Lukekaa Karl Marxin kirjoituksia joka tästä kirjoitti, no kommunistinen manifesti ei ollut hänen, hän vain kirjoitti mitä hänelle sanottiin.  Hän kirjoitti sen Lontoossa, ja häntä rahoittivat suuret säätiöt niin tekemään.  Maailman rikkaimmat yhtiöt rahoittivat häntä.  Siinä hän sanoo, että 1800-luvulla, maailma jota he loivat tulisi koostumaan kolmesta pääasiallisesta kauppayhtymästä, yhdistyneestä Euroopasta, yhdistyneistä Amerikoista ja Tyynenmeren alueesta, kaikkine alueellisine hallituksineen.  Provinssit maailman ylihallituksen alaisina.  Jos luulette että kyse on sattumasta - menkää takaisin unten maille, seuratkaa sateenkaaria, voitte löytää tontun muassaan padallinen kultaa - tai voitte kokea ruumiista poistumisen, leikkiä chakrojenne kanssa, toivoa kaiken paremmaksi, kuten neuvoimme lapsia kun he raapivat polvensa.  "Miksipä et toivoisi sitä paranevaksi?  Sulje silmäsi ja toivo niin."  Koko New Age ilmiö on saanut miljoonien ihmisten mielet luopumaan aseistaan.  Sirkukset ja urheilut ovat hoitaneet loput.

 

Sanotaan ettei ole mitään uutta auringon alla.  Ehkä niin, paitsi psykologian kehitys massiivisella mittakaavalla, yhdistettynä sellaiseen määrään mediaa, mutta tekniikat ovat vanhoja, se on totta, hyvin vanhoja tekniikoilta antiikin yhdistyneiltä kulttuureilta.  Jos raha-järjestelmä ei olisi koskaan toteutunut, meillä olisi, pitkän ajan kuluessa, kaikkien ihmisten vähittäinen integraatio.  Nuoret ihmiset joiden hormonit ovat valloillaan eivät välitä minkä värinen joku on.  Luonnollinen integraatio olisi tapahtunut ilman konfliktia pitkän ajan kuluessa.  Se on tapahtunut muissakin maissa.  Kun Skotit tulivat Skotlantiin, Pictit asuivat jo siellä, ja sodista ei ole tietoja.  He naivat toisiaan ja lopulta he assimiloituivat Skotteihin.  Niin tapahtui monissa muissakin maissa.  Vasta kun raha on asioiden takana, koska aika on silloin tärkeää - liikesuunnitelman vuoksi, kun he pakottavat tapahtumia väkivalloin, tai käyttävät ja rahoittavat massiivista maahanmuuttoa luodakseen konflikteja.  Kun ihmiset tulevat, vähin erin eri maihin, he vähitellen sekoittuvat ja sopeutuvat.

 

Käytäntö ihmisten laittamisesta tietylle alueelle suuriin kaupunkeihin, on tapa luoda gettoja pitääkseen heidät erillään.  Se ei auta heitä leviämään ja yhdistymään järjestelmään.  He voivat aina käyttää tätä konfliktia kun haluavat, ja päivä tulee jolloin he alkavat tuhota rajajärjestelmää.  Kaikki voivat vielä tulla toimeen keskenään ahtaissa kaupungeissakin, niin kauan kuin rahaa riittää kaikkeen.  Kun alkaa olla vaikeuksia maksaa vuokraa, kaikki ovat huolissaan.  Konfliktit alkavat ja ihmiset alkavat jakautua takaisin alkuperäisiin ryhmiinsä ja tappelemaan toisiaan vastaan.  Isot pojat luottavat näin tapahtuvan tuodakseen sitten väkivalloin uuden järjestelmän; joten älkää tapelko keskenänne.  On noustava kaiken sen yläpuolelle.  Siihen he luottavat.  Kun näkee kokonaiskuvan jonka me näemme, maailman kaikki väestöt tulevat kohtamaan saman kauhunäytöksen - tulevaisuuden ilman ajatuksia niille joita on jäljellä siitä mitä kutsumme ihmiskunnaksi, alemmilla tasoilla, eli enemmistön kohdalla.  Tila jossa ei koskaan voi sanoa 'Ajattelen'.  Tulee olemaan mahdotonta katsoa itseään erillisenä yksilönä, kuten meille sanotaan.

 

Kirja josta lainasin, olen varma että se on laimennettu, mutta ainakin se näyttää kaikki eri ryhmät, oikealta ja vasemmalta, kaikki ihmiset jotka menivät takaisin kotiinsa ja väittivät tekevänsä työtä kansansa puolesta.  Lordit olivat myös siellä, ja he palasivat kotiin ja puhuivat omalla vertaisryhmälleen, ja nauroivat kun saivat taas kerran huijattua yleisöä, tai väestöä, ja kuinka he kaikki ovat mukana samoilla raiteilla agendan puolesta.  Aina lupaus paremmasta porkkanasta kepin päässä, eikä se koskaan epäonnistu.

 

Tämä on ollut kuivaa lukemista minulle, tämän vanhan kirjan luku, mutta näitä kirjoja on silti käytävä läpi ja pysyttävä hereillä, ymmärtääkseen että on tarpeellista taistella tätä vastaan ei suoraan kuten he odottavat, vaan eri suunnasta kokonaan.  Suunta muotoutuu ymmärryksen kautta siitä mitä todella tapahtuu.  He odottavat että ihmiset taistelevat päätä pahkaa.  He ovat shakkilaudan molempien puolien mestareita.  Meidän on löydettävä toinen tapa, jota he eivät ole suunnitelleet.  Emme voi pelata dialektiikkaa heidän kanssaan.

 

Hamishilta ja itseltäni, hyvää yötä, ja kulkekoot jumalasi kanssasi.

 

 

 

(Translation from English to Finnish by: Jouni Alhanen)